29.9.2020 klo 10:14
Tiedote

Suomen Yrittäjien kunta- ja elinkeinoasioiden päälliköksi Tanja Matikainen

Oikeustieteiden tohtori, hallintotieteiden lisensiaatti Tanja Matikainen on valittu Suomen Yrittäjien kunta- ja elinkeinoasioiden päälliköksi.

Matikaisen tehtäviin kuuluu muun muassa yrittäjäjärjestön vaikuttamistyö kunta-asioissa sekä sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistukseen liittyvät tehtävät. Hän aloittaa Yrittäjissä 12.10.2020. Tehtävään haki 50 henkilöä.

Matikaisella on pitkä kokemus kuntien johtamisesta ja kuntien elinkeinopolitiikasta. Hän on toiminut aiemmin muun muassa Janakkalan ja Sulkavan kunnanjohtajana sekä tutkijana yliopistosektorilla.

Yrittäjyys ja sen toimintaedellytysten edistäminen sekä sote-uudistuksen toimeenpanoon osallistuminen ovat olleet Matikaisen työn keskeisiä osa-alueita jo aiemmin.

– On upea tilaisuus päästä kuntajohtajauran jälkeen mukaan yrittäjien toimintaedellytysten edistämiseen liittyvään vaikuttamistyöhön, Matikainen kertoo.

Matikaisen mukaan yrittäjäjärjestön vahvuus on kolmiportainen organisaatio ja erityisesti paikallisessa tasolla kuntavaikuttaminen.

Matikainen työskentelee elinkeinopolitiikan tiimissä ja raportoi varatoimitusjohtaja Anssi Kujalalle.

Kuntavaikuttaminen on Suomen Yrittäjien strateginen hanke 2021–2023

Suomen Yrittäjät on valinnut kuntavaikuttamisen lähivuosien strategiseksi hankkeeksi.

– Tanja Matikainen vahvistaa panostustamme jo muutenkin osaavan elinkeinopolitiikan henkilöstön lisäksi. Tavoitteemme on lähivuosina yhdessä aluejärjestöjen kanssa pyrkiä tarjoamaan entistä enemmän vaikuttamisen sisältöjä ja alustoja paikalliselle tasolle, Anssi Kujala sanoo.

Kujalan mukaan koronakriisi vahvisti kuntien ja yrittäjien kohtalonyhteyttä.

– Yrittäjäjärjestön läsnäolo koko maassa ja järjestön kolmiportaisuus osoittautuivat koronakriisissä yhä vahvemmaksi voimavaraksi, johon panostetaan jatkossa entistä enemmän.

Lisätietoja:

kunta- ja elinkeinoasioiden päällikkö (12.10.2020 alkaen) Tanja Matikainen, p. 0400 866 648
varatoimitusjohtaja Anssi Kujala, p. 0400 567 925, anssi.kujala @ yrittajat.fi