8.10.2020 klo 09:00
Tiedote

Kaupan liitto ja Suomen Yrittäjät: Turvallinen asiointi kaupassa pitää talouden pyörät pyörimässä

Kaupat tekevät määrätietoista työtä, jotta kaupoissa on edelleen turvallista työskennellä ja asioida. Alan toimijat esittävät, että hallitus kohdistaisi rajoitustoimet riskiperusteisesti sinne missä tartuntavaaraa voidaan aidosti ehkäistä. Myös viestintää tulisi selkeyttää. Korona-hätäjarrua ei pidä painaa turhaan, sillä sen kirskunta kasvattaa epävarmuutta, joka taas on myrkkyä taloudelle ja työllisyydelle.

Kaupan alan yritykset ovat tehneet onnistuneita toimia koronan leviämisen ehkäisemiseksi. Puolisen vuotta kestäneestä pandemia-ajasta huolimatta kauppojen aukioloaikoihin, logistiikkaketjuihin tai tavaravirtoihin ei ole tullut merkittäviä muutoksia. Taustalla ovat vaikuttaneet muun muassa yritysten omat vastuulliset toimet, samoin aktiivinen viranomaisyhteistyö. Koko korona-aikana kaupan yritysten henkilöstöllä on todettu vain muutamia kymmeniä koronatartuntoja.

Kauppa haluaa toimia vastuullisesti jatkossakin ja suojata henkilökuntaansa ja opastaa asiakasta turvalliseen asiointiin. Turvallinen asiointi pitää myös talouden rattaat pyörimässä.

– Kaupassa kuten muuallakin on tärkeää pitää huolta omasta ja muiden turvallisuudesta. Yhdessä voimme fiksulla toiminnalla mahdollistaa turvallisen ja miellyttävän asioinnin. Viime keväänä onnistuimme hyvällä yhteistyöllä henkilöstömme ja asiakkaidemme kanssa pitämään kaupat auki – toisin kuin monissa muissa Euroopan maissa, toteaa Kaupan liiton Erikois- ja käyttötavarakaupan valiokunnan puheenjohtaja, Suomalaisen Kirjakaupan toimitusjohtaja Minna Kokka.

Maalis- ja huhtikuu olivat monelle erikois- ja käyttötavarakaupan alalle kuitenkin vaikeita, ja joidenkin yritysten piina jatkui kesällä. Koronakevät iski kovaa erityisesti muoti- ja kirjakauppaan, optiseen alaan ja kultasepänliikkeisiin.

Yleisesti ottaen kauppa odottaa tälle vuodelle kasvua ja vähittäiskaupan myyntiodotukset ovat piristyneet kevään alhon jälkeen. Kaupan toimijat seuraavat tiiviisti viranomaisohjeita ja opastavat niiden mukaan niin henkilöstöään kuin asiakkaitaan. Erilaisilla yhteiskunnan asettamilla rajoitustoimilla on suuri merkitys suoraan kaupan toimialaan.

Kaupan toimijat toivovatkin, että rajoitustoimet kohdistuvat riskiperusteisesti sinne missä oikeasti tartuntavaaraa voidaan estää. Myös entistä selkeämpää viestintää tarvitaan yleisen epävarmuuden vähentämiseksi.

– Rajoitustoimia päätettäessä tulisi ottaa huomioon alueellisuus tilanteen sen salliessa. Lisäksi toivomme viranomaisilta ja hallitukselta selkeää viestintää, jotta Suomen talouden pyörät eivät pysähdy. Vastuullisesti toimivat kaupat ja niiden asiakkaat pitävät talouden liikkeessä, Suomen Yrittäjien kaupan ja palveluiden valiokunnan puheenjohtaja, Kokkolan Halpa-Halli Oy:n toimitusjohtaja Janne Ylinen toteaa.

Lisätietoa:

Minna Kokka, Erikois- ja käyttötavarakaupan valiokunnan puheenjohtaja, Suomalaisen Kirjakaupan toimitusjohtaja, 040 1454111, minna.kokka(at)suomalainen.com

Janne Ylinen, Suomen Yrittäjien kaupan ja palveluiden valiokunnan puheenjohtaja, Kokkolan Halpa-Halli Oy:n toimitusjohtaja, 020 7182229, janne.ylinen(at)halpahalli.fi

Kaupan liitto edustaa elinkeinoelämän suurinta toimialaa kauppaa. Kauppa työllistää noin 300 000 henkilöä Suomessa, ja sen osuus Suomen bruttokansantuotteesta on noin 10 prosenttia. Kaupan liiton piirissä on noin 7 000 jäsenyritystä, ja se edustaa sekä vähittäis- että tukkukauppoja elinkeinopolitiikassa ja työmarkkinaedunvalvonnassa. www.kauppa.fi

Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin, 115 000 jäsenyrityksen keskusjärjestö, joka ajaa Suomen pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäsenyrityksistä 50 000 on työnantajayrittäjiä. Ne työllistävät yrittäjät mukaan lukien noin 660 000 henkilöä. Työllistämisluku perustuu vuonna 2018 yhdessä Tilastokeskuksen kanssa tehtyyn laskelmaan. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 383 paikallisyhdistyksestä, 20 aluejärjestöstä ja 59 toimialajärjestöstä. www.yrittajat.fi