29.10.2020 klo 15:20
Tiedote

Suomen Yrittäjät muuttaa remontin alta Fennian tiloihin Pasilaan 

Suomen Yrittäjien Mannerheimintien tiloissa Helsingissä alkaa remontti. Yrittäjäjärjestön väki muuttaa remontin ajaksi töihin Fennian pääkonttorille Pasilanporttiin lokakuun lopussa.

Fennian konsernijohtaja Antti Kuljukka toivottaa Suomen Yrittäjät mielellään tervetulleiksi Helsingin Pasilaan.

– On hienoa saada kumppanimme Pasilanporttiin. Yrittäjät ovat meille erityisen tärkeä strateginen kumppani ja työskentely samassa rakennuksessa antaa meille valtavasti synergiaetua, Kuljukka sanoo.

– Olen tyytyväinen, että meille löytyi erinomaiset tilat Pasilasta. Työntekemisen tapa on muuttunut merkittävästi viime vuosina, ja etätyö on lisääntynyt selkeästi meilläkin. Siksi emme tarvitse yhtä suuria tiloja kuin aikaisemmin, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen toteaa.

– Muutto Pasilanporttiin tuo luontevasti uusia mahdollisuuksia yhteistyöhömme Fennian kanssa, Pentikäinen iloitsee.

Koronapandemian vuoksi Suomen Yrittäjien henkilökunta tekee kuitenkin paljon etätöitä.

Fennia ja Suomen Yrittäjät ovat tehneet jo pitkään yhteistyötä muun muassa ympäri Suomea Suomen Yrittäjien aluejärjestöjen kanssa. Yksi yhteistyön näkyvimpiä muotoja on Valtakunnallisen yrittäjäpalkinnon jakaminen vuosittain.

Pasilanportissa työskentelee myös Nuori Yrittäjyys ry, joka tukee yrittäjyyskasvatusta tarjoamalla nuorille yrittäjyysasennetta, työelämätaitoja ja taloudenhallintaa tukevia ohjelmia, jotka toteutetaan kouluissa osana opetusta. Erityisesti Nuori Yrittäjyys ry tunnetaan Vuosi yrittäjänä -ohjelmastaan, joka huipentuu keväisin Uskalla yrittää -finaaliin.

– Suomen Yrittäjien muutto Pasilanporttiin vahvistaa sen asemaa yrittämisen ja yrittäjyyden polttopisteenä. On hienoa päästä tekemään entistä tiiviimpää yhteistyötä yrittäjien kanssa, Kuljukka sanoo.

Suomen Yrittäjien henkilöstölle tarkoitettu posti kannattaa lähettää postilokero-osoitteeseen PL 999 00101 Helsinki.