9.4.2021 klo 06:58
Tiedote

Yritysten väliset maksuajat pidentyneet – lain noudattamista pitää valvoa!

Yritysten väliset maksuajat ovat pidentyneet koronakriisissä, kertoo tuore Yrittäjägallup. – On väärin, että pienet yritykset toimivat isompien yritysten pankkina. Maksuaikalakia ei noudateta ja siksi viranomaisten pitää alkaa valvoa sen noudattamista, Suomen Yrittäjien lainsäädäntöasioiden päällikkö Tiina Toivonen sanoo.

37 prosenttia yrityksistä sanoo, että sopimuskumppanit tai asiakasyritykset ovat pidentäneet koronakriisin aikana aikaa, jona maksavat laskunsa yritykselle. Tilanne on pahentunut selkeästi: vielä toukokuussa 27 prosenttia yrityksistä sanoi, että heidän maksuaikojaan on pidennetty viimeisen kahden vuoden aikana.

Suomen Yrittäjät on seurannut yritysten välisten maksuaikojen kehitystä Yrittäjägallup-kyselyllä pitkään. Tuoreimpaan Kantarin toteuttamaan Yrittäjägallupiin vastasi 1120 pienen ja keskisuuren yrityksen edustajaa.

Eniten maksuaikoja ovat pidentäneet suuret yritykset

Eniten maksuaikojaan ovat pidentäneet suuret yksityiset (60 %). Koronakriisi on johtanut myös siihen, että pienet yritykset ovat pidentäneet maksuaikojaan: toukokuussa 45 prosenttia vastaajista kertoi, että pieni asiakasyritys on pidentänyt maksuaikoja, nyt näin kertoi 54 prosenttia vastaajista.

– Koronakriisi on varmasti vaikeuttanut maksajayritysten tilannetta. Maksuaikojen yksipuolinen pidentäminen ei ole kuitenkaan vain koronaan liittyvä ilmiö, vaan se on ollut ongelma jo pidempään, Tiina Toivonen sanoo.

Alle puolet yli kuukauden maksua odottaneista on sopinut asiasta

Lain mukaan yritysten välisten laskujen maksuaika saa ylittää 30 päivää vain, jos siitä on nimenomaisesti sovittu. Nyt vain puolet yrityksistä saa asiakasyrityksiltään maksun toimittamastaan tuotteesta tai palveluista kuukaudessa. Toukokuussa vielä 54 prosenttia sai rahansa kuukaudessa. Pisimpiä maksuajat ovat teollisuudessa. Niistä, joilla maksuaika oli yli 30 päivää, vain 43 prosenttia oli sopinut siitä lain edellyttämällä tavalla.

– Eli reilusti yli puolessa niistä tapauksista, joissa palvelun tai tuotteen toimittanut yritys on joutunut odottamaan maksua yli kuukauden, ei ole sovittu pidemmästä maksuajasta, vaikka laki sitä vaatii. Tämä on ongelma, Toivonen huomauttaa.

Yli puolet vastaajista (51 %) haluaa, että viranomainen valvoisi maksuaikalain noudattamista. 27 prosenttia vastustaa tätä. Nyt lain noudattamista ei valvota lainkaan.

Marinin hallituksen ohjelmassa hyvä kirjaus maksuajoista, se kannattaa toteuttaa

Marinin hallituksen ohjelmassa luvataan selvittää maksuaikoja koskevan lainsäädännön uudistamista, tavoitteina etenkin pienten ja keskisuurten yritysten toimintaedellytysten vahvistaminen.

– Kirjaus on hyvä. Pienyrittäjä tarvitsee laista turvan, ettei joudu kassakriisiin Siksi tarvitaan lain tehokasta valvontaa. Olemme vaatineet tätä jo pitkään. Lakia pitää noudattaa, Suomen Yrittäjien työmarkkinajohtaja Janne Makkula sanoo. Pitkät maksuajat aiheuttaneet taloudellista vahinkoa lähes kolmannekselle yrityksistä

Huolestuttavaa on myös se, että maksuaikojen pidentyminen aiheuttaa monille yrityksille taloudellisia vaikeuksia. Lähes kolmannes yrityksistä on kärsinyt taloudellista vahinkoa siitä, ettei se ole saanut maksujaan lain edellyttämässä ajassa.

– Yksipuolisesti sanellut pitkät maksuajat eivät ole kenenkään etu, vaan niihin on puututtava, Makkula vaatii.

Näin kysyttiin

  • Yrittäjägallupin toteutti Kantar TNS Oy Suomen Yrittäjien toimeksiannosta.

  • Kyselyyn vastasi 1120 pk-yrityksen edustajaa.
  • Tutkimus toteutettiin monimenetelmätutkimuksena, jolloin osa vastaajista osallistui tiedonkeruuseen sähköpostikyselyllä ja osa Gallup Forum -internetpaneelin kautta.
  • Otos pyritään rakentamaan niin, että Yrittäjägallup kuvaisi edustavasti Suomen yrityksiä.
  • Tutkimuksen virhemarginaali on 3,1 prosenttiyksikköä suuntaansa.
  • Tiedot kerättiin 19.3.–24.3.2021.

Lisätietoja:

Tutustu Yrittäjägallupin tuloksiin yritysten välisistä maksuajoista.

työmarkkinajohtaja Janne Makkula, Suomen Yrittäjät, p. 040 581 2472, janne.makkula @ yrittajat.fi
lainsäädäntöasioiden päällikkö Tiina Toivonen, Suomen Yrittäjät, p. 041 528 5679, tiina.toivonen @ yrittajat.fi