14.7.2021 klo 16:37
Tiedote

Yrittäjät: Kotimaisen tieliikenteen päästökaupan valmistelu laitettava hyllylle

EU:n komissio ehdottaa tieliikenteelle ja rakennusten lämmitykselle uutta päästökauppajärjestelmää. – Kotimaisen tieliikenteen päästökauppajärjestelmän valmistelu voidaan laittaa hyllylle, kahta päällekkäistä järjestelmää on järjetön rakentaa, pääekonomisti Mika Kuismanen Suomen Yrittäjistä sanoo.

Euroopan komissio julkaisi tänään ehdotuksen laajasta lainsäädäntöpaketista, jolla tavoitellaan Euroopan unionin vuoden 2030 ilmasto- ja energiatavoitteiden saavuttamista. Paketin taustalla on EU:n päätös vähentää kasvihuonekaasupäästöjä 55 prosenttia vuoden 1990 tasosta. Tavoite oli aiemmin 40 prosenttia.

– On tärkeää, että ilmastonmuutosta pyritään hillitsemään EU:n laajuisesti. Päätöksenteossa on kuitenkin huomioitava Suomen erityispiirteet, kuten pitkät etäisyydet ja metsäinen maa, Mika Kuismanen sanoo.

Yrittäjät näkee EU:n laajuisen tieliikenteen päästökaupan mahdollisuutena

EU on keskeinen toimija jäsenmaiden ilmastotavoitteiden saavuttamisessa kustannustehokkaasti. Komissio ehdottaa tieliikenteen ja rakennusten lämmitykselle yhteistä päästökauppaa.

– Tieliikenteessä EU:n laajuinen päästökauppa olisi askel oikeaan suuntaan. Paineet liikenteen lisähinnoitteluun ovat Suomen päästövähennystavoitteiden ja valtiontalouden kannalta kovat, Kuismanen toteaa.

Jos liikenteen hinnoitteluun on mentävä, Yrittäjien mukaan EU:n laajuinen tieliikenteen päästökauppa olisi yritysten kilpailukyvyn kannalta parempi kuin kotimainen päästökauppa tai veronkorotukset.

– Sama hinnoittelu kohdistuu kaikkien maiden toimijoihin, ja näin päästökauppa ei kasvattaisi kuljetuskustannusten eroa muihin EU maihin vastaavalla tavalla kuin kotimaiset toimet, hän sanoo.

– Tarkempi analysointi nyt esitetystä mallista, sen aikatauluhaasteista ja vaikutuksista on kuitenkin tärkeä tehdä.

Päästövähennysten jakautuminen eri maihin ei tyydytä

Suomelle ollaan asettamassa taakanjakosektorille selvästi nykyistä tiukempia tavoitteita. Myös liikenne kuuluu taakanjakosektorille.

– Voimakkaasti eriytetyt tavoitteet maiden kesken muodostavat kustannustehottoman kokonaisuuden, sillä päästövähennyskustannus eri maissa ja eri sektoreilla vaihtelee huomattavasti, ekonomisti Sampo Seppänen Yrittäjistä sanoo.

– Tieliikenteen päästökauppa, jossa kaikille maille olisi samat tavoitteet, toisi kustannustehokkuutta EU:n politiikkaan ja olisi yritysten kilpailukyvyn kannalta reilumpi, Seppänen sanoo.

Komission ehdotus uusien henkilö- ja pakettiautojen päästöraja-arvojen kiristämistä on hyväYrittäjien mukaan komission ehdotus uusien henkilö- ja pakettiautojen päästöraja-arvojen kiristämisestä vuodelle 2030 on hyvä.

– Teknologian kehittymisellä on suuri merkitys liikenteen päästövähennyksiin. EU:n laajuiset tavoitteet uusille autoille antavat selvän signaalin autoteollisuudelle vähäpäästöisen teknologian kehittämiseen, Sampo Seppänen sanoo.

Tämä vähentää myös painetta polttoaineiden hinnankorotuksille, koska seurauksena olisi myös suomalaisen autokannan muuttuminen nopeammin vähäpäästöisemmäksi.

Laajan paketin tarkempi analysointi tarpeen

Ilmastopaketti sisältää laajasti toimenpiteitä eri sektoreille, joiden vaikutuksia pitää analysoida tarkemmin. Esimerkiksi maankäyttöä, maankäytön muutosta ja metsätaloussektorin (LULUCF) ehdotuksissa pitää olla tarkkana.

– Maankäyttösektorin ja erityisesti metsien hiilinieluja pitää voida hyödyntää jäsenvaltiokohtaisesti EU:n ilmastopolitiikassa, niin että se ei aiheuta epäreilua asetelmaa jäsenmaiden kesken, Mika Kuismanen sanoo.

Seuraavaksi komission esitys siirtyy EU-jäsenmaiden ja Euroopan parlamentin käsittelyyn.

– Pääsääntöisesti nyt tekeillä oleva lainsäädäntö vaikuttaa yritysten arkeen vasta vuosien päästä, mutta valmistautuminen kannattaa jo aloittaa, Seppänen huomauttaa.

Lisätietoja:

pääekonomisti Mika Kuismanen, Suomen Yrittäjät, p. 0503560705, mika.kuismanen@yrittajat.fi

ekonomisti Sampo Seppänen, Suomen Yrittäjät, p. 050 340 7716, sampo.seppanen@yrittajat.fi