Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen. Kuva: Markus Sommers
10.9.2021 klo 10:23
Tiedote

Korona iskenyt erityisesti pieniin työnantajayrityksiin

Koronakriisi jättää suurimmat vauriot pieniin työnantajayrityksiin, Yrittäjägallup kertoo. Lähes kolmannes 5–9 henkeä työllistävistä ja noin neljännes 2–4 henkeä työllistävistä yrityksistä kertoo, että asiakasvirrat ovat vähentyneet ja tuloksentekokyky on heikentynyt.

Kaikista yrityksistä yli viidennes sanoo, että kriisin myötä asiakasvirrat ovat vähentyneet (22 %) ja tuloksentekokyky on heikentynyt (21 %). Noin kymmenes (11 %) sanoo, että yritys on velkaantunut.

– Kriisi on iskenyt lujimmin pieniin työnantajiin, joista monet olivat ahtaalla jo ennen kriisiä. Heillä on selvästi enemmän ongelmia kuin muilla yrityksillä. Heillä on usein myös vähemmän keinoja sopeutua vaikeuksiin, toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.

– Valitettavasti budjettiriihi ei tuonut näillä yrityksille työkaluja sopeutua, kun työllisyystoimia lähinnä lykättiin eteenpäin, hän harmittelee.

Kantar selvitti Yrittäjägallupissa yritysten tilanteita Suomen Yrittäjien toimeksiannosta 11. kertaa koronakriisin aikana. Tutkimuksessa haastateltiin 1040 yrittäjää ja yrityksen edustajaa. Tutkimuksen virhemarginaali on kokonaistuloksen osalta +-3,1 prosenttiyksikköä.

Raaka-aineiden hinnat kovassa nousussa

Suurin muutos edellisestä mittauksesta on raaka-aineiden hintojen vahva kasvu. Teollisuudessa 67 prosenttia ja rakentamisessa 52 prosenttia kertoo raaka-aineiden hinnannoususta.

– Raaka-aineiden hintakehitys aiheuttaa yhä enemmän tulosongelmia. Se korostaa maltillisen palkkapolitiikan merkitystä, Pentikäinen sanoo.

Myös häiriöt tuotantoketjussa ovat lisääntyneet. Teollisuudessa yli kolmanneksella (35 %) on ollut häiriöitä tuotantoketjussa.

– Tuotantoketjuhäiriöitä raportoidaan nyt enemmän kuin koronan pahimpana aikoina, Pentikäinen kertoo.

Yli 40 prosentilla myynti yhä miinuksella

Yrittäjägallup osoittaa, että yritysten yleistilanne on edelleen parantunut. Silti edelleen 41 prosenttia yrityksistä kertoo, että myynti on koronaviruksen vuoksi vähentynyt.

– Yritysten tilanne on moninainen. Varsinkin kaupan alan kuva on kaksijakoinen: toiset lentävät, toiset kyntävät. Monia yrityksiä koronakriisi on avittanut kasvuun, mutta monelle se on ollut myrkkyä, joka uhkaa olemassaoloa, Pentikäinen luonnehtii.

– On tärkeää, että tukitoimia jatketaan, kunnes kriisi on oikeasti ohi. Silta on luvattu rakentaa kriisin yli. Sitä ei saa katkaista kesken matkan, hän sanoo.

Tutustu Yrittäjägallupin tuloksiin: https://www.yrittajat.fi/tutkimukset/yrittajagallup/