Suomen Yrittäjien pääekonomistiksi on nimitetty Juhana Brotherus. Kuva: Suomen Hypoteekkiyhdistys Hypo
15.2.2023 klo 09:00
Tiedote

Juhana Brotherus Yrittäjien pääekonomistiksi

Suomen Yrittäjien johtajaksi ja pääekonomistiksi on nimitetty kauppatieteiden maisteri Juhana Brotherus, 37. Hän siirtyy Yrittäjiin asumiseen erikoistuneen luottolaitos Hypon pääekonomistin ja johtajan tehtävästä.

Brotherus aloittaa yrittäjissä 11. huhtikuuta. Hänen vastuulleen tulee järjestön talous- ja verotiimi, jota vetänyt Mika Kuismanen siirtyi tammikuussa Rahapeliala ry:n toimitusjohtajaksi.

Brotherus muistuttaa, että Yrittäjät puolustaa talouskasvulle ja työllisyydelle kriittisiä pk-yrityksiä.

”Tulevina vuosina yrittäjyyden merkitys korostuu, kun ikääntyvän väestön aiheuttamat haasteet vaativat vääjäämättä uusia ratkaisuja koko yhteiskunnassa. Reilu kilpailu, kannustava verotus ja toimivat työmarkkinat antavat yrittäjille mahdollisuuden rakentaa hyvinvointia koko Suomeen”, hän sanoo.

”Yrittäjät suhtautuvat intohimoisesti omaan toimintaansa, mutta edistävät samalla laaja-alaisesti koko maan kehitystä. Samat tekijät näkyvät omassa taustassani johtajana ja pääekonomistina. On suuri ilo ja kunnia päästä mukaan Yrittäjien ammattitaitoiseen joukkoon tekemään Suomesta entistä parempaa paikkaa, jossa pienet ja keskisuuret yritykset menestyvät”, hän lisää.

Brotherus on ollut pankkialalla yhteensä 15 vuotta, vuodesta 2014 Hypossa.

”Vuodet Hypossa ja pankkialalla ovat olleet äärimmäisen antoisaa aikaa. Talous, työllisyys ja asuntomarkkinat pysyvät minulle tärkeinä teemoina jatkossakin. Suuri kiitos kaikille kollegoille yhteisestä matkasta”, Brotherus päättää.

”Monipuolinen, osaava ja arvostettu.”

”Brotherus on monipuolinen, osaava ja arvostettu ekonomisti. Hän on aktiivinen talouspolitiikan keskustelija. Olen vakuuttunut, että Juhanan johdolla yrittäjyyden arvo ja merkitys talouden kasvua ja dynamiikkaa edistävänä voimana vahvistuu”, toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.

”Yrittäjät haluaa puhua terveen talouden ja kestävän kasvun puolesta. Suomi kasvaa kestävästi vain, jos suomalaiset yritykset menestyvät. Siksi Yrittäjien viestin pitää kuulua”, Pentikäinen lisää.

Lisätietoja: Juhana Brotherus, p. 0503849479 ja Mikael Pentikäinen, p. 0405041944