5.3.2002 klo 12:38
Tiedote

Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Jussi Järventaus: GLOBALISAATIO LISÄNNYT PK-YRITYSTEN MERKITYSTÄ

– Globalisaatio on johtanut kilpailun tehostumiseen ja markkinoiden nopeampiin muutoksiin, joiden seurauksena suuret yksiköt ovat entistä enemmän keskittyneet ydinosaamiseensa. Näin tuotantoa ja muita toimintoja on siirtyy pienemmille yksiköille. Tämä edelleen jatkuva kehitys on tuntuvasti lisännyt pk-yritysten kansantaloudellista merkitystä, sanoi Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Jussi Järventaus valtakunnallisessa työelämäseminaarissa Helsingissä.

Pk-sektorin osuus yritysten työntekijöistä on vuodesta 1994 vuoteen 2000 noussut neljä prosenttiyksikköä. Tällä hetkellä pk-yritykset työllistävät noin 61 prosenttia yritysten henkilöstöstä.

– Pk-sektorin kilpailukyvystä riippuu ohjautuvatko suurten yritysten alihankinta- ja muut tilaukset Suomeen. Vaikka suurten yritysten välitön työllisyysosuus on laskenut, niiden merkitys on pikemminkin kasvanut kuin vähentynyt. Ne voivat alihankintaverkostonsa osalta tehdä entistä nopeammin vaikuttavia päätöksiä siitä, tehdäänkö työ Suomessa vai jossakin muualla. Pienten ja suurten yritysten välinen yhteistyö verkostossa ja verkoston kilpailukyky on työllisyyden kehityksen kannalta keskeistä, Järventaus sanoi.

Järventaus kuitenkin muistutti, että vastuu sopeutumisesta suhdannevaihteluissa on globalisaatiokehityksen johdosta siirtynyt entistä enemmän pk-sektorille. Pk-yritysten joustavuus menestystekijänä on näin ollen tullut myös työllisyyden kannalta yhä tärkeämmäksi.

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Jussi Järventaus,
Suomen Yrittäjät, p. (09) 229 22950
Viestintäpäällikkö Petri Nieminen,
Suomen Yrittäjät, p. 050 547 74 95

Suomessa on noin 210 000 yritystä. Suomen koko yrityskannasta 99,8 prosenttia on pk-yrityksiä, jotka työllistävät alle 250 henkilöä. Pk-yritykset työllistävät yli 60 prosenttia yksityisen sektorin

OnLine uutiset
toimitus@suomen.yrittajat.fi
Puhelin (09) 2292 2952