6.3.2018 klo 10:24
Uutinen

Kevytyrittäjä, tervetuloa Suomen Yrittäjien jäseneksi!

Kevytyrittäjät harjoittavat yritystoimintaa ilman y-tunnusta. Nyt Suomen Yrittäjät avaa jäsenyytensä myös heille ja tarjoaa apua, neuvoja ja verkostoja. Kysyimme kevytyrittäjä Vuokko Maria Nummelta, mistä kevytyrittäjyydessä on kysymys.

Toimittaja ja viestintäkonsultti Vuokko Maria Nummi irtisanoutui työpaikastaan viestintätoimistosta viime keväänä, koska häntä kiinnosti hyppäys yrittäjäksi. Nummi päätti testata yrittäjyyttä kevyemmin ennen oman yrityksen perustamista.

– Olen lähes aina työskennellyt freelancetoimittajana, jopa vakituisen työni ohessa viestintätoimistossa. Loikka yrittäjän maailmaan ei siis ollut kovin iso. Viisi vuotta sitten kouluttauduin myös vyöhyketerapeutiksi, mutta en ole vielä työskennellyt alalla. Yrittäjyyteen minua innostikin mahdollisuus sekä kirjoittaa että tehdä vyöhyketerapiaa.

Kevytyrittäjyyden kautta Nummi on testannut omaa liikeideaansa pian vuoden ajan. Monen muun laskutusyrittäjän tapaan hän käyttää laskutuspalvelua, joita ovat esimerkiksi ukko.fi ja eezy.fi.

– Käytän osassa toimeksiantoja laskutusyritystä, jonka avulla huolehdin veroista, vakuutusmaksuista, kirjanpidosta ja laskutuksesta. Voin siis keskittää aikani ja energiani omaan työhöni.

Parhaillaan Nummi kuitenkin suunnittelee oman toiminimen perustamista.

– Osa asiakkaistani edellyttää laskutuspalvelun käyttämistä. Vaikka laskuttaminen sillä tavoin on helppoa, silloin en kuitenkaan pysty saamaan huojennuksia arvonlisäverosta. Siihen tarvitsen Y-tunnuksen. Kevytyrittäjyys onkin merkinnyt minulle erinomaista siirtymäkauden ratkaisua.

YEL-maksuja Nummi on maksanut freelancetöistään tähänkin asti.

Vuokko Nummi / Kuva: Aki Rask

Yrittäjyyden moninaisuus kiehtoo

Vuokko Maria Nummi ei ole koskaan valinnut töitään perinteisen ura-ajattelun mukaisesti.

– Monipuolinen elämä ja monet erilaiset asiakkaat sopivat minulle. Tämä on eräänlaista tämän ajan sekatyöläisyyttä, jota ei vielä täysin ymmärretä – enkä itsekään pysty kuvailemaan yhdellä sanalla, mitä oikein teen.

Yrittäjyys on tuonut elämään myös epävarmuutta.

– Jouduin käyttämään säästöjäni yrittäjyyden alussa. Jos tililleni ei tule joka kuukausi palkkaa, en kuitenkaan voi stressata. Siihen pitää vain osata varautua, että saattaa kestää hetken ennen kuin homma alkaa pyöriä.

Yrittäjyys vaatii Nummen mukaan joustavuutta, monipuolisuutta, rohkeutta, aktiivisuutta, uteliaisuutta ja järjestelmällisyyttä. Välillä hän patistaa omaa boheemia puoltaan ryhdistäytymään ja hoitamaan paperiasioita.

Keitä kevytyrittäjät ovat?

Vuokko Maria Nummi on tyypillinen kevytyrittäjä. Käsite tosin on edelleenkin häilyvä ja sen merkitykset moninaiset. Kasvavaan kevyt- tai laskutusyrittäjien joukkoon kuuluu tällä hetkellä kymmeniätuhansia ihmisiä. Laskutuspalvelujen käyttö on suosittua erityisesti kotitalous- ja remonttitöissä sekä viestinnän ja graafisen suunnittelun tehtävissä.

– Termit kevytyrittäjä ja laskutusyrittäjä kuvaavat hyvin tätä uutta työn tekemisen muotoa, jossa toimitaan yrittäjämäisesti mutta ilman Y-tunnusta, toteaa Suomen Yrittäjien järjestöjohtaja Hanna Hietala.

Hietalan mielestä kevytyrittäjyys on luontevaa esimerkiksi niille, jotka haluavat testata omaa liikeideaansa tai aloitella yrittäjyyttään varovasti. Myös pienimuotoisten projektien tekemisessä se toimii hyvin.

Matkalla kevytyrittäjäksi

  • Panosta työsi hinnoitteluun. Mieti, millaisen tulotason tarvitset ja aseta itsellesi selvät tavoitteet. Verot ja sivukulut kannattaa laskea huolellisesti. Laskutuspalvelut veloittavat laskun loppusummasta palvelumaksun, joka on noin 5 % arvonlisäverottomasta hinnasta.
  • Ole tarkkana lakien viidakossa. Ota huomioon, että asemasi määritellään eri laeissa eri tavoin. Esimerkiksi verotuksessa laskutuspalvelua käyttävää kevytyrittäjää voidaan pitää palkansaajana. Työ- ja sosiaalivakuutuslainsäädännössä kevytyrittäjää pidetään yrittäjänä, jos hän tekee ansiotyötä olematta työsopimuslain tarkoittamassa työsuhteessa.
  • Olet YEL-velvollinen. Kevytyrittäjän toiminta on yleensä vakuutettava yrittäjän eläkelakien mukaan, jos tietyt, esimerkiksi toiminnan laajuudesta laissa säädetyt edellytykset täyttyvät. Jos et maksa YELiä, eläkkeesi ei kartu. Se vaikuttaa myös sosiaaliturvaan, kuten sairaus- ja vanhempainpäivärahaan sekä työkyvyttömyys- ja työttömyysturvaasi.
  • Tarkista arvonlisäverovelvollisuutesi. Sinun kannattaa tutustua tuoreisiin verottajan antamiin ohjeisiin laskutuspalveluyrityksistä ja arvonlisäveron maksamisesta. Y-tunnuksella toimiva yrittäjä voi saada arvonlisäveron alarajahuojennuksen, jos laskuttaa vuoden aikana alle 30 000 euroa. Jos laskutus on enintään 10 000 euroa, yrittäjä saa maksamansa arvonlisäveron kokonaan takaisin.
  • Lue tuoreet ohjeet. Verottaja on julkaissut laskutuspalvelua käyttäville yrittäjille uuden ohjeen, joita sovelletaan pääosin verovuoden 2018 alusta lähtien. Matkakulujen korvauksista saatiin verottajan kannanotto viime vuoden lopulla.

Kevytyrittäjä, liity jäseneksi!

Suomen Yrittäjät haluaa tukea myös sinua, kevytyrittäjä. Jäsenenä saat Yrittäjien jäsenedut käyttöösi. Niihin kuuluu esimerkiksi mahdollisuus saada apua ja neuvontaa neuvontapalvelustamme.

Lue lisää Suomen Yrittäjien jäseneduista >>

Lue lisää kevytyrittäjyydestä >>

Lue lisää yrityksen perustamisesta >>

lähde: Suomen Yrittäjät