31.3.2018 klo 01:15
Uutinen

Kotiolutharrastus kasvoi pienpanimoksi

Ystävät ja yhtiökumppanit Pasi ja Janne ovat olleet intohimoisia olutharrastajia jo useamman vuoden ajan. Yhä isompiin mittoihin kasvanut kotiolutharrastus sytytti unelman omasta pienpanimosta parisen vuotta sitten.

Pasi Kiiskinen ja Janne Ahola, Panimo Kiiski Oy

Tänä vuonna voimaan tullut uusi alkoholilaki on ollut mäntsäläläiselle Panimo Kiiski Oy:lle tervetullut toiminnan vauhdittaja. Loppuvuodesta 2016 perustettu yritys aloitti panimotoiminnan viime kesänä. Ensi alkuun pienpanimon käsityöläisolutta voitiin myydä vain Alkon ja ravintoloiden valikoimissa.

– Uusi alkoholilaki mahdollisti sen, että kolmea oluttamme on nyt saatavilla myös useissa lähi- ja pääkaupunkiseudun päivittäistavarakaupoissa. Meillä on lisäksi mahdollisuus myydä tuotteitamme panimon omassa myymälässä. Tämä on ollut toiminnallemme positiivinen vauhdittaja, kertoo yrittäjä Pasi Kiiskinen.

Kiiskisen mukaan nuoren yrityksen toiminta on nyt päässyt siinä määrin hyvään vauhtiin, että hän uskalsi tammikuussa jättäytyä kokonaan oman yrityksen varaan. Yrittäjyyden ensikuukaudet hän kävi vielä palkkatyössä muualla. Yrittäjäkollega Janne Ahola on työskennellyt omassa panimossa kokoaikaisesti alusta asti, aluksi starttirahan turvin.

Unelmaa kypsyteltiin vuoden verran

Ystävät ja yhtiökumppanit Pasi ja Janne ovat olleet intohimoisia olutharrastajia jo useamman vuoden ajan. Yhä isompiin mittoihin kasvanut kotiolutharrastus sytytti unelman omasta pienpanimosta parisen vuotta sitten.

– Vuoden verran mietimme, lähdetäänkö tekemään hommaa isommin. Joulukuussa 2016 perustimme yrityksen. Osakeanti tuotti sen verran pääomaa, että pankki ja Finnvera lähtivät rahoittajiksi mukaan. Panimolaitteistoa varten saimme investointitukea ELY-keskukselta, yrittäjät kertaavat.

Määrän sijaan laatua

Panimo Kiisken liikeideana on valmistaa korkealaatuisia, mutta kohtuuhintaisia käsityöläisoluita. Kaikki oluet ovat suodattamattomia, pastöroimattomia ja lisäaineettomia täysmallasoluita. Olut valmistetaan mallaspohjaa kunnioittaen, jolloin puhtaat ja selkeät maut korostuvat.

Vakiotuotteita on tällä hetkellä neljä, sen lisäksi tehdään kausituotteita sesonkien mukaan. Yritykset voivat tilauksesta ostaa oluita myös omalla logolla. – Takataskussa on valmiita reseptejä jo jonkin verran. Kehitämme uutta koko ajan, Janne sanoo.

Pasi kertoo, että vuoden 2018 tuotantotavoite on 60 000 litraa olutta. Siitä eteenpäin tavoitellaan vuosittain 30 prosentin kasvua. Nykyisellä laitteistolla maksimikapasiteetti on 150 000 olutlitraa vuodessa.

– Tavoitteemme on panimon kasvattaminen, mutta tarkoitus on jatkossakin pysyä pienpanimona. Emme kilpaile määrällä, vaan laadulla, Pasi toteaa.

Panimo ja tuotteet tunnetuiksi

Pasilla ja Jannella ei ole aikaisempaa kokemusta yrittäjyydestä eikä panimoalasta, mutta yrittäjyys ei ole tuonut suuria yllätyksiä vastaan. Työpäivät ovat pitempiä kuin palkkatyössä, mutta siihen molemmat olivat osanneet varautua. Pasi on aikaisemmin työskennellyt mm. IT- ja kuljetusalalla, Janne taas kokkina ja vahtimestarina. Parhaillaan Janne suorittaa liiketalouden tutkintoa työn ohessa.

– Yrittäjän työ ei lopu siihen, että laittaa illalla panimon oven kiinni. Puhelinta ei voi sulkea, sillä koskaan ei tiedä, milloin maksava asiakas soittaa. Pitkiä päiviä jaksaa, koska tämä on ollut meidän haave ja unelma, kaksikko miettii.

Tällä hetkellä yrittäjien tärkein tavoite on tehdä omaa panimoa ja sen tuotteita laajemmin tunnetuksi. Kesäkaudella 2018 kierretään oluttapahtumissa ympäri Suomea. Sosiaalisen median kanavista Facebook on Panimo Kiiskelle tärkeä näyteikkuna. Panimolla järjestetään myös avoimien ovien päiviä, jolloin yritykseen ja sen tuotteisiin saa tulla vapaasti tutustumaan.

Panimoyrittäjät itse maistelevat erilaisia oluita monipuolisesti. Jannen mieleen ovat erityisesti vaaleat sekä aromiltaan savuiset oluet, kuten oman panimon Vastaranta savulager. Pasi tunnustautuu etenkin tummien oluiden ystäväksi. Oman panimon tuotteista mieluisin on Maininki savuporter.

Yhteystiedot:
Panimo Kiiski Oy
Vanha Pornaistentie 5
04600 Mäntsälä
info@panimokiiski.fi
www.panimokiiski.fi

Teksti, kuva ja video:
Krista Korpela-Kosonen