17.12.2018 klo 11:27
Uutinen

Markku Aalto nauttii työstä ja haluaa parantaa yrittäjien olosuhteita

Uudenmaan Yrittäjien uudeksi puheenjohtajaksi valittu Markku Aalto ajaa yrittäjien aseman parantamista. Taustalla on pitkäaikainen osaaminen yrittäjänä ja vastuullisena työnantajana. Yrittämisen ja järjestötyön lomaan mahtuu harrastusmatkat moottoripyörällä maailmalle.

Markku Aalto syntyi linja-autotallin yläkertaan yrittäjäperheeseen, jossa oli aina tehty työtä.
– Työntekeminen palkitsee, nautin työnteosta, sanoo syksyllä 2018 Uudenmaan Yrittäjien puheenjohtajaksi valittu klaukkalalaisen lasitusliikkeen omistaja, joka ajaa yrittäjien aseman parantamista. ”Ensimmäisenä lähtisin muuttamaan paikallista sopimista, jos jotain pitäisi muuttaa. Yhteiskunta on asettanut velvoitteita vääriin kohtiin, kuten kaikenlaisia korttivelvoitteita. Ne aiheuttavat turhia kuluja ja työajanmenetyksiä – oli sitten kuljetusliike tai lasitusliike”, toteaa kokenut yrittäjä Aalto, jonka nykyisessä yrityksessä on neljä alaista ja aikaisemmassa yrityksessä parhaimmillaan kahdeksan.

Katso video

Kuljetusliikkeestä lasialalle

Linja-autot ja maidonkeruuautot hyrräsivät lapsuudessa Mäntsälässä päivästä toiseen ja totuttivat siihen, että joutenolo on vaikeata. Viikonpäivän nimi ei kertonut sitä, milloin tehdään työtä. 15-vuotiaana Markku Aalto lähti maailmalle, ammattikoulun ja teknisen opiston kautta rakennusmestariksi. Armeijan jälkeen hän aloitti kuorma-autoilijana.

– 1980-luvulla AKT piti niin kovia lakkoja, että keskusliikkeet ulkoistivat kaikki kuljetuspalvelut. Olin oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Vuonna 1993 laajensin ja otin kuljettajia töihin. Aloimme liikennöidä Espanjaan ja Ukrainaan. Ala oli pääomavoittoinen, eikä siinä siihen aikaan lopulta voinut pärjätä, ja ajoin yrityksen alas.

Yrittäjien olosuhteita parannettava

Markku Aallon teemana on Uudenmaan Yrittäjien vuorovaikutuksen lisääminen niin paikallisyhdistysten suuntaan kuin Suomen Yrittäjien suuntaan.

– Yrittäjien olosuhteita on parannettava. Mitä parempaan asemaan yrittäjät saadaan, sitä enemmän he tuottavat lisäarvoa. Yrittäjät pitäisi saada samaan arvoon kuin palkansaajat. Paikallista sopimista on lisättävä, että oltaisiin edes samassa asemassa kuin työntekijät. Ihmisillä pitäisi olla samat edut, kuului sitten liittoon tai ei.

– Hallituksen esitys työllisyyden parantamiseksi on jo kompromissi, jolla ei ole suurta tehoa. Jos olisi pitäydytty vaalilupauksien mukaisessa paikallisen sopimisen jouston lisäämisessä, olisi se ollut hyvä. Nytkin meillä toimitaan lainvastaisesti, eli sovimme paikallisesti asioista, joista ei lain mukaan voi sopia. Olen niistä työnantajana löyhässä hirressä, myös työsuhteen päättymisen jälkeen. Tämän hetkisten lakien mukaan emme voi sopia työaikapankin käytöstä tai lomarahan antamisesta vapaana. Jos haluaisimme antaa jonkun projektin aikana parempaa palkkaa, se tulkitaan pysyväksi eduksi, eikä sitä voi sopia keskenään täällä, vaan se vaatii byrokraattisen paperityön, Markku Aalto kertoo esimerkkeinä.

– AY-liikkeen reaktiot hallituksen työllistämisen edistämiseen pyrkiviin toimiin ovat täysin yliampuvia. AY-liikkeen valheelliset tekemiset ovat vääristäneet tilannetta ja aiheuttaneet pelkotiloja työntekijöissä – että onko asia kuten AY-liike väittää. AY-liike oli aikoinaan oikeasti hyvä, mutta nyt sitä voi verrata mafiaan, jolta olisi saatava valta pois. Valta pitäisi olla niillä, jotka ottavat riskin eli yrityksillä. On se kumma, että joku muu saa määrätä. Tottakai molemmilla puolilla tapahtuu ylilyöntejä, mutta ei saisi yleistää.

Vastuu alaisten perheistä

Lasitusliikkeen Markku Aalto osti vuonna 2001 silloiselta anopiltaan. Lapset olivat pieniä ja uusi työ mahdollisti sen, että sai olla yöt kotona. Alkuun työntekijöitä oli omistajan lisäksi yksi, nyt neljä.

– Siihen aikaan oli paljon ilkivaltarikkomista, mutta se on vähentynyt. On tullut kameravalvonta, jonka lisäksi ravintolakäyttäytyminen on muuttunut. 1990-luvun laman aikaan käytiin paljon ravintolassa ja kun tultiin sieltä ulos, rikottiin paikkoja. Nykyisin viihdytään enemmän kotona.

– ”Varastan” muiden valmiita ideoita ja hyödynnän niitä aina kun mahdollista. Jos näen lomamatkalla lasitusliikkeen tai kehystämön, niin menen sisälle ja kerron että olen kollega, että saanko tulla katsomaan kuinka teette asioita täällä. Pekingissä pari vuotta sitten näin, että asioita voidaan tehdä aika askeettisesti.

– Ilman alaisia emme pystyisi tuottamaan mitä tuotamme. En ole dominoiva pomo – jokainen on oman elämänsä pomo. Olen työnantaja, joka antaa ihmisten johtaa itse itseään. Ohjaan ihmisiä työn määrällä. Heidän oman työnsä jälki kuvaa, kuinka paljon saamme uusia tilauksia.

–Tunnen jokaisen työntekijän perheen. Kun ihmiset ovat minulla töissä, minun tehtäväni on huolehtia heidän perheestään.

Moottoripyörällä maailmalle

Markku Aalto haluaisi tehdä maailmasta paremman paikan. Aikaisemmin hän oli mukana urheiluseuratyössä, sitten järjestötyössä – nyt jo yli kymmenen vuotta. Politiikkaan hän sanoo olevansa liian rehellinen.

Monta vuotta meni tehdessä yrittäjäkasvatustyötä, joka sisälsi mm. kouluvierailuja ja aiheen lobbausta muille yrittäjille. Hän oli mm. UY:n osaamisen ja koulutuksen valiokunnan puheenjohtaja.

Moottoripyöräily on ’iso juttu’. Viime kesänä kilometrejä tuli yli 10 000, mm. Suzuki Intruder –klubin kokoontumisajossa Italiaan. Ensi vuonna kohde on Espanja. Harrastuksiin kuuluvat myös luonnossa liikkuminen, kuten lenkkeily ja hiihto.

– Unelma menestymisestä on olemassa, mutta ei ole vielä tullut rahallisessa muodossa. Nykyisen elintason tämä mahdollistaa ja olen tyytyväinen. Nää kortit on jaettu ja sillä mennään. Turha ruikuttaa, että miksi ei saanut parempia kortteja.

Teksti: Jukka Nissinen

Klaukkalan Kehys ja Lasi Oy Klaukkalantie 48 A
01800 Klaukkala Puh. 09-879 7508
fax 09-8559 5508