23.3.2019 klo 16:14
Uutinen

Luovaa hulluutta ja raakaa tekemistä

Anu Ek on Uudenmaan Yrittäjien Vuoden Yksinyrittäjä. Paljasjalkaisen keravalaisen korusepän persoonallisia metallikoruja on jo totuttu näkemään monilla julkisuuden henkilöillä.

Neljätoista vuotta yrittäjänä toiminut koruseppä tuli alalle aikoinaan aivan toisenlaisesta maailmasta. Anu Ek työskenteli urheilun parissa useita vuosia, kunnes hän erilaisten vaiheiden jälkeen suoritti taidemetallikoulutuksen ja paljon erilaisia hopeatyökursseja. Tässä kohtaa oman yrityksen perustaminen kävi ajankohtaiseksi.

Metallissa Anua kiehtoo sen työstämisen haasteellisuus, monimuotoisuus ja taipuminen omissa käsissä. Anun tekeminen kielii luovuutta ja omaperäisyyttä.

Ek valmistaa yksilölliset ja personoidut korut niin yksityishenkilöille kuin yrityksille ja yhteisöille. Rouheita koruja syntyy käyttäjän sukupuoleen katsomatta.

Tuotteet ovat vahvasti näkyvillä julkisuudessa. Viime vuoden tunnetuin työ lienee Anna Puun metallikorsetti, joka oli osa hänen asuaan itsenäisyyspäivänä Linnan juhlissa ja tämän vuoden puolella Emma gaalassa. Anu Ek on suunnitellut Suomen Olympiajoukkueelle korut muistoksi osallistumisesta Rio de Janeiron kesäolympialaisiin ja hän on valmistanut Cramo Oy:n personoidut yrityslahjat vuodesta 2015 lähtien.

– Vuoden Yksinyrittäjävalinnassa raati arvosti persoonallisten tuotteiden lisäksi taitavaa brändäystä, viestintää ja julkisuudenhallintaa, Uudenmaan Yrittäjien varapuheenjohtaja Mari Ståhls sanoo.

Anu Ek Designilla on selkeät ja nykyaikaiset kotisivut ja verkkokauppa. Anu Ek viestii persoonallisella otteella sosiaalisessa mediassa. Hän toteuttaa taidolla kiinnostavia projekteja yhteistyökumppanien kanssa, ja saa samalla hankittua arvokasta näkyvyyttä. Paikallisesti Anu Ek on mukana kuuden pienyrittäjän Kerava Design -ryhmässä.

Uudenmaan Yrittäjien vuoden yksinyrittäjän valitsee yksinyrittäjyyden asiantuntijaryhmä paikallisyhdistysten esittämistä ehdokkaista. Uudenmaan Yrittäjät on Suomen Yrittäjien kolmanneksi suurin aluejärjestö. Siihen kuuluu noin 8000 jäsentä 27 paikallisyhdistyksen kautta. Uudenmaan Yrittäjät toimii pääkaupunkiseutua ympäröivällä Uudellamaalla