Etsi

Yrittäjyys

Metsämanian Seppo Hartikainen saa joulukuuset kasvamaan

Sadoissa suomalaiskodeissa koristellaan tänäkin jouluna keravalaisen metsänhoitaja Seppo Hartikaisen kasvattama joulukuusi. Hartikainen kasvattaa ja myy joulukuusia yli 20 vuoden kokemuksella.

Vuoden viimeiset viikot ovat Seppo Hartikaiselle ja hänen yritykselleen Metsämanialle kiireistä aikaa. Joulukuusikaupan sesonki käynnistyy marraskuun puolivälissä ja jatkuu siitä jouluaattoon saakka. Aattona yrittäjä itsekin ehtii rauhoittua joulun viettoon.

- Kotiin valitsen joulukuuseksi kauniin, hopeanhohteisen omorika- eli serbiankuusen, joka on tietysti itse kasvatettu. Se saa olla paikallaan nuutinpäivään saakka, Hartikainen kertoo.

Metsämanian joulukuuset kasvavat Hausjärvellä Kanta-Hämeessä ja Rantasalmella Itä-Savossa. Päätuote on kotimainen metsäkuusi, jonka rinnalla valikoimaa täydentävät sirot omorikakuuset. Joulukuusen kasvatus myyntikuntoon kestää noin kymmenen vuotta. Hoitoleikkaukset aloitetaan puiden ollessa 1-1,5 metrin mittaisia. Sen jälkeen kuusia muotoillaan 2-3 kertaa vuodessa.

- Kotimainen metsäkuusi tottelee parhaiten hoitoa, Hartikainen mainitsee.

 

Koko perhe työssä mukana

Helsingin yliopistosta metsänhoitajaksi valmistunut Seppo Hartikainen on tehnyt koko työuransa metsänhoidon asiantuntijana. Hän muistelee, että ensimmäisen kerran idea joulukuusien kasvatuksesta jäi mieleen itämään jo 1970-luvulla, kun työ ja myöhempi opintomatka Yhdysvalloissa veivät tutustumaan paikallisiin joulukuusiviljelmiin. Vielä tuolloin aika ei ollut otollinen omille joulukuusiviljelmille.

Sopiva hetki koitti vuonna 1994. – Olin muutama vuosi aikaisemmin ostanut veljeni ja tämän vaimon kanssa jonkin verran omaa metsää. Liikemiesystäväni totesi siellä kaadettujen kuusten latvukset nähdessään, että niistä tulisi hyviä joulukuusia, Hartikainen kertoo.

Niin alkoi oma joulukuusibisnes. Heti alusta saakka toiminnassa oli aktiivisesti mukana koko Hartikaisen perhe. Poika auttoi joulukuusien markkinoinnissa, myyntityöhön saatiin avuksi myös tytär. Metsämania Oy:n Seppo Hartikainen perusti vuonna 1999.

Yhä edelleen Metsämania on ennen kaikkea perheyritys. Viime vuosina kuusikaupassa ovat olleet apuna muun muassa lasten perheiden tyttäret sekä tyttären aviomies, josta Hartikainen toivoo työlleen jatkajaa.

- Ikä alkaa rajoittaa tätä työtä, sillä olen jo 76-vuotias. Niin pitkään jatkan kuin jaksan, yrittäjä pohtii.

 

Kilpailu on kiristynyt kuusikaupassa

Metsämanian pitkäaikaisia asiakkaita ovat olleet esimerkiksi Keravan seurakunta sekä koulut Keravalla ja Järvenpäässä. Seppo Hartikaisen kasvattamia kuusia on vuosien varrella ihailtu myös monissa helsinkiläisissä hotelleissa. Omat myyntipisteet ilmestyvät Keravan katukuvaan noin viikkoa ennen joulua. Metsämania myy joulukuusiaan myös muille jälleenmyyjille.

Seppo Hartikainen kertoo, että kilpailu on joulukuusikaupassakin viime vuosina kiristynyt. Isot kauppaketjut pystyvät myymään ulkomaisia joulukuusia varsin huokeaan hintaan.

- Meiltä joulukuusen ostavat arvostavat Suomessa kasvatettua kuusta. Kuusen valinnassa painaa vahvasti ulkonäkö. Joulukuusien kokovaatimus on vuosien varrella pienentynyt. Nyt koteihin halutaan korkeintaan parimetrinen joulukuusi, usein jopa alle sen.

 

Kuuset kasvavat esi-isien mailla

Hartikaisen suku on kotoisin Rantasalmelta, jossa Metsämanian joulukuuset nyt kasvavat muinaisten esi-isien mailla. Rantasalmella sijaitsevalla kesäpaikallaan Seppo Hartikainen viettää vaimonsa kanssa yhä mielellään aikaa. Hän on ollut aktiivisesti mukana Helsingin Rantasalmi-Seuran toiminnassa ja toiminut 20 vuotta seuran puheenjohtajana.

Hartikainen on myös Joulupuuseuran jäsen. Tulevaa joulua varten hän antaa ammattilaisen vinkin, jolla joulukuusen saa säilymään pitkään kauniina neulasten varisematta.

- Ennen jalkaan laittamista kuusen tyvestä kannattaa sahata 2-3 senttimetrin pätkä pois, jotta siihen saadaan tuore pinta. Joulukuusta ei saa päästää missään vaiheessa kuivumaan. Kuusi on mennyttä, jos vesi pääsee vaikka vain kerrankin loppumaan.

 

Teksti: Krista Korpela-Kosonen
Kuva: Eetu Ahanen

Lue lisää Metsämaniasta: www.joulukuusi.fi

Joulupuuseuran ohjeet joulukuusen hoitoon: https://joulupuuseura.fi/wp-content/uploads/2017/05/Joulukuusen-hoito-ohje.pdf