30.3.2020 klo 13:36
Uutinen

Hyvinvointia entisajoista nykyaikaan – Uudenmaan Vuoden Yksinyrittäjä on Luana Lill-Smeds, Luana’s Organic, Loviisa

Luana Lill-Smedsille kävi valmistuttuaan kuten monelle kampaajalle – hän herkistyi kemikaaleille. Alan vaihtamisen sijaan hän löysi oman tapansa toimia kampaajana. Energinen yrittäjä kouluttautui ekokampaajaksi ja alkoi kehittää omia luonnonmukaisia tuotteita ja verkkokauppaa.

Luana Lill-Smeds ryhtyi yrittäjäksi ja perusti oman kampaamonsa Liljedaliin 2004. Pian hän sairastui vakavaan kampaamokemikaalien kosketusallergiaan. Lill-Smeds ei jäänyt paikoilleen, vaan alkoi opiskella työn ohessa ekokampaajaksi. Lopputyönään hän analysoi yli 300 eri ainetta, joita käytetään hiuskosmetiikassa. Samalla alkoi itää idea omista tuotteista.

Koulutuksen jälkeen Luana Lill-Smeds muutti perheensä kanssa Lapinjärvelle 2008. Pienellä paikkakunnalla asiakkaita ei kuitenkaan aluksi riittänyt, joten jotain lisätuloa oli keksittävä. Lill-Smeds alkoi kehittää omia luonnonkosmetiikkareseptejään.

Muutos kannatti. Viime syksynä Lill-Smeds muutti yrityksensä Loviisaan ja vuokrasi isomman tilan kaupungin pääkadulta. Tiloissa toimii ekokampaamo ja tuotemyymälä. Luana´s Organicilla on myös nettikauppa, ja nykyään tuotteiden myynti tuo jo yli puolet tuloista.

Itsetehtyä luonnonkosmetiikkaa

Ekokampaamo on kemikaaliton ekokampaamo, jossa käytetään luonnonmukaisia keinoja hiusten hoitamisessa, leikkaamisessa ja värjäämisessä.

– Kyllä minuun aluksi välillä suhtauduttiin niin, että mikä hömelö tuo on. Kun itse olin positiivinen ja innostuin asioista, joita oivalsin matkan varrella, muutkin aistivat innostuksen ja tarttuivat samaan energiaan, Luana Lill-Smeds kertoo toimintansa alusta.

Idea omiin tuotteisiin lähti Luanan ja hänen perheensä tarpeista.

– Minulla oli järjestön palo siihen, että voidaan testata, mitä itse halutaan. Olin testannut itse eri tuotteita ja ystäväni joka oli jo keitellyt saippuaa, opasti meitä lisää. Lopulta minä, siskoni ja koko suku kaivoimme tietoa asiasta. Siitä se lähti, Luana Lill-Smeds kertoo.

Lill-Smedsin tuotteiden erikoisuus on se, että tuotteiden tasalaatuisuus on varmistettu sillä, että niitä valmistetaan ainoastaan neljänä päivänä kuukaudessa, joka kuukausi samaan aikaan, kuun kierron mukaan. Tämäkin ratkaisu löytyi oivalluksen ja kokeilujen kautta.

– Minulla on viljelijätuttuja ja puutarha itsellänikin. Kaikki viljelijät tietävät, että istutuksen ajankohta vaikuttaa siihen, kasvaako peruna vartta vai mukulaa. Aloin miettiä, voiko kuun kierto vaikuttaa saippuankin valmistuksessa, Lill-Smeds kertoo.

Ensimmäinen tuotantoon päätynyt tuote oli keittiösaippua. Suosituin ja nuorten suosikki on suolasaippua ja iäkkäämmät pitävät yrttiöljystä, joka helpottaa ”jomotusta”. Pääasiassa tuotesarja koostuukin erilaisista luomu palashampoo-saippuoista, mutta myös voiteista ja öljyistä.

Varsinainen kehitystyö kesti liki 3 vuotta. Vuonna 2015 Lill-Smeds rekisteröi oman tuotemerkkinsä Luana`s organic products.

Alkuun Lill-Smeds myi tuotteitaan omassa ekokampaamossaan Lapinjärvellä ja eri messuilla esimerkiksi Loviisan Wanhat Talot -tapahtumassa.

Toimintaa omien arvojen ehdoilla

Luana Lill-Smedsillä on kirkas näkemys, jonka mukaan töitä tekee ja yritystään kehittää.

– Peter Drucke sanoo, että paras tapa ennustaa tulevaisuus on luoda se. Minusta se on ihanasti sanottu.

– Olen ”poliitikko” luonnon ja ihmisten puolesta. Nyt pitää ymmärtää kääntää kelkkaa sopivasti, ettemme tuhoa planeettaa ja itseämme. Voimme hyödyntää kaiken hienon kehityksen, mutta meidän täytyy myös ymmärtää rauhoittua ja käyttää kehitystä hyväksemme, ei meitä vastaan. Stressi, joka ihmisillä on pitää saada kitkettyä pois. Joka ei pelkää tulevaisuutta, voi nauttia tästä hetkestä, Lill-Smeds sanoo.

Yksinyrittäjä, muttei yksin

Luana Lill-Smeds toimii yksinyrittäjänä, mutta hänellä on toiminnassaan mukana laaja verkosto. Kaikki mahdolliset raaka-aineet tulevat läheltä.

– Mehiläisvahat ja hunajat tulevat entisestä kotipitäjästäni Liljendalista. Terva tehdään Etelä-Pohjanmaalla Kuortaneella. Öljyt tilataan Pohjois-Euroopasta ja merisuola on Atlantin puhdistamatonta merisuolaa, Lill-Smeds kertoo.

Tuotteiden pakkaukset on suunniteltu ja valmistetaan Loviisassa. Pakkaukset on tuotettu ympäristöystävällisesti muun muassa ilman liimaa. Logon graafikko on lapinjärveläinen.

Kasvua tuotteiden verkkokaupasta

Jatkossa Luana Lill-Smedsin tavoitteena on kiertää muutamat messut vuodessa. Hän haluaa kasvattaa nettikaupan myyntiä ja saada suurimman osa tuloistaan nimenomaan tuotemyynnistä. Muuten hänellä ei tällä hetkellä ole suuria kasvutavoitteita – toiveena on pystyä pitämään yritys omissa käsissä ja saada siitä mukava elanto itselleen ja ehkä muutamalle muulle. Mahdollinen kasvu tapahtuu yhteistyöverkostojen kautta.

Mukana hyvässä yhteistyössä

Muutettuaan yrityksensä Loviisaan Luana on siirtynyt Loviisan Yrittäjien jäseneksi, osallistunut aktiivisesti yhdistyksen tapahtumiin ja ollut mukana erilaisissa työryhmissä muun muassa suunnittelemassa uutta toimintamallia keskusta-alueen yrittäjien yhteiseksi toimintatavaksi.

– Tällä hetkellä täällä on hirveän elinvoimainen ja innokas porukka. En voinut kuin innostua, vaikka menin aluksi mukaan vähän vastahakoisestikin vain kuuntelemaan. Kun et laita itsellesi pakkoja tehdä, vaan teet sen, mikä hyvältä tuntuu, olet itsekin mukana hyvässä energiassa.

– Ammennan toivottavasti hyvää energiaa myös muihin. Meillä on hirveän hyvä henki naapurikampaamojen kanssa, jotka periaatteessa ovat kilpailijoitani. Olemme puhuneet, että ihminen kävelee joka tapauksessa jaloillaan sinne, minne haluaa mennä. Jos minulla ei ole aikoja, ohjaan asiakkaita naapureille. Tuemme toisiamme myös nyt kun on kriisitilanne. Neuvon parhaani mukaan ja ohjaan Yrittäjien verkkosivuille, Luana kertoo.

Terveisiä päättäjille

– Itse pidän ekokampaamoa tässä kriisitilanteessa avoinna niin kauan kuin se on mahdollista. Asiakkaat tukevat niin hyvin kuin pystyvät. Otan vastaan vain yhden asiakkaan kerrallaan ja toimitaan mahdollisimman turvallisesti, Lill-Smeds kertoo.

– Seuraava askel on tuoda lisää resursseja, vakautta ja turvaa pienyrittäjän asemaan. Nyt viimeistään pitäisi ymmärtää, miten ahkeria ja tärkeitä itsensä työllistäjät ovat. Ehkä tämä kriisi avaa päättäjille uusia ideoita, kuinka voisi helpottaa pienyrittäjien kehityskaarta ja verotusta.

– Pienyrittäjä haluaa myös kehittyä, mutta tarvitsemme hyville ideoille tukea vähän helpommin, nopeammin ja paljon kevyemmällä byrokratialla. Pienet virheet pitää voida korjata jälkikäteen, ilman että koko asia kaatuu. Itsekin olin kiinnostunut kehittämisrahoista, mutta kun näin, miten toiset yrittäjät uupuivat niiden vaatimaan byrokratiaan, totesin että onneksi valitsin oman polkuni, eli pikkuhiljaa eteenpäin.