12.5.2020 klo 12:38
Uutinen

Uudenmaan Yrittäjien Vuoden nuori yrittäjä on Porvoo-kuvistaan tuttu Niko Laurila, Ilmavaltiaat Oy

Olet ehkä törmännyt somessa tunnelmallisiin kuviin Porvoosta somessa? Monet niistä ovat nuoren Niko Laurilan käsialaa

Niko Laurilan opiskeli vuonna 2015 Haaga-Helia ammattikorkeakoulussa tradenomin opintoja ja osana niitä myyntiä. Ammatillinen suunta oli selvä – kunnes kaikki muuttui.

– Aloin samaan aikaan harrastaa ilmakuvausta. Ajatus omaan toiminimeen lähti sieltä. Perustin opintojen oheen yrityksen. Vaaka kääntyi sitten jossain vaiheessa valokuvaukseen, Niko Laurila kertoo.

Viisi vuotta myöhemmin Niko Laurila on muuttanut Ilmavaltiaat-yrityksensä toiminimestä osakeyhtiöksi ja aputoiminimeksi otetusta Niko Laurila Photographysta on kasvanut pääbisnes. Yrityksestä löytyvät teknisesti monipuoliset valokuvaus- ja videokuvauspalvelut mukaan lukien ilmakuvauksen ja 3D-virtuaalikierrokset. Laurila kuvaa niin tapahtumakuvauksia, perhe- ja hääkuvauksia kuin yritys-, asunto- ja kiinteistökuvauksia.

Kaikki alkoi ilmakuvauksesta

Vuonna 2015 ilmakuvaus ei vielä ollut valtavirtaa. Tilausta ja kysyntää sille kuitenkin oli ja palo kuvaamiseen oli kova. Ilmakuvaajan työ tuntui mielekkäältä ja monipuoliselta.

– Aluksi tie oli siinä mielessä kivistä, että referenssejä ei eikä verkostoa vielä ollut ja valokuvaajana olen itseopiskellut. Aloitin kuitenkin heti täyspäiväisenä yrittäjänä opintojen ohella, Laurila kertoo.

Vuonna 2018 toiminta alkoi olla jo vakiintunutta ja ilmakuvausten lisäksi Laurila kuvasi muutakin. Aputoiminimen käyttöönotto tuli ajankohtaiseksi.

– Ilmavaltiaat-nimellä oli vaikeampi myydä muita kuvauspalveluita kuten hääkuvauksia. Ilmavaltiaat jäi ilmakuvauksen brändiksi, Laurila kertoo.

Paikalliset asiakkaat ovat tärkeitä

Laurilalla kaikessa tekemisessä korostuu asiakastyytyväisyys.

– Tärkeintä on se, että lähdetään asiakkaan kanssa miettimään, mitä hän oikeasti tarvitsee; sopiiko millainen kuvatyyli brändiin, millainen tuotepaketti juuri hänelle on sopiva. Kuvausuunnittelupalaveri on tärkeä, Laurila sanoo.

Niko Laurila tekee paljon hommia paikallisesti ja Uudenmaan alueella. Yritykset haluavat usein paikallisen valokuvaajan. Laurilan vahvuuksia yrittäjänä on nopeat, luotettavat ja joustavat toimitusajat. Kuvaukset onnistuvat käytännössä 24/7-periaatteella.

– Kaikella kuvauksella on tyytyväisyystakuu. Tyytyväinen asiakas levittää puskaradion kautta tietoa eteenpäin. Joku tuntee aina jonkun ja kun tulee hetki, että tarvitsee valokuvaajaa, minuun otetaan yhteyttä, Laurila sanoo.

Kuvausta suurella sydämellä

Lopulta kuvaamisen taika on työn jäljessä. Kuvaustekniikan hallitsemisen lisäksi Laurilalla on ainutlaatuinen kyky yhdistää kuviin hetki, sommittelu, valo ja tunnelma, mikä tuo hänen kuviinsa kauneutta ja voimaa. Osa kuvista on suorastaan taianomaisia.

– Haluan tehdä asioita luovasti kaavoihin takertumatta. Minulla on halu kehittää ja kehittyä ja inspiraatiota löytyy tehdä erilaisia asioita. Yksi yrittämisen upeita puolia on, että jokainen päivä on erilainen, Laurila kertoo.

Laurila kuvaa niin toimeksiantoja kuin omaksi ilokseen. 70 000 seuraajan kautta Laurilan upeat Porvoo-aiheiset luonto- ja maisemakuvat leviävät ympäri maailmaa. Parhaimmillaan yksittäinen kuva on tavoittanut yli 300 000 sosiaalisen median käyttäjää. Seuraajamäärä on kasvanut nopeasti ilman maksettua mainontaa. Teemana on nyt myös Suomi-kuvaus.

Viime vuonna Laurilan Suomi-kuvista koottu näyttely on päässeet esille muun muassa Euroopan unionin oikeudellisen yhteistyön yksikköön Haagiin sekä Suomen suurlähetystöön Nigeriaan. Niko Laurila on valittu myös vuoden porvoolaiseksi vuonna 2018.

Yrittäjähenkinen Laurila kehittää yritystään ajatuksella

Ilmavaltiaat Oy on taloudellisesti vakaalla pohjalla. Toiminta on monipuolista ja Laurila on kasvattanut liikevaihtoaan luomalla brändinsä ympärille erilaisia kuvatuotteita.

Tällä hetkellä Porvoo-kuvia löytyy perinteisten postikorttien, kahvikuppien ja taulujen lisäksi pelikorttien ja palapelien muodossa. Myytäväksi on kehitetty uusia ja ainutlaatuisia tuotteita, joita muilta ei löydy, kuten lasertulostettuja kuvatuotteita sekä alumiinisia kuvakoruja. Valmistuksessa pyritään aina käyttämään paikallisia toimijoita. Kesän uutuutena on printtikauppa ja koivuvanerista tehdyt tarjottimet ja leikkuulaudat.

– Uudet ajat ovat tuoneet myös live streamauksen, eli suorien videolähetyksien tekemisen, Laurila kertoo.

Kasvu on vielä maltillista, mutta tavoitteita Laurilalta jo löytyy. Kasvu on ollut jatkuvaa.

– Tavoite on ensin kasvattaa firmasta isompi niin, että voisi palkata apukäsiä jonain vuonna. Olen tehnyt hommia ympäri Suomen tähänkin saakka, mutta haluaisin skaalata toimintaa läpi Suomen. Tavoitteet ovat aina ylöspäin – nälkä kasvaa syödessä, Laurila toteaa.

www.nikolaurila.fi

www.ilmavaltiaat.fi

www.nikolaurila.art