7.7.2020 klo 08:54
Uutinen

Vajasta maailmalle

Vahvojen arvojen takana seisominen kannatti.Tosin seisomaan ei enää juuri ehdi, koska VAJA Finlandin keraamisia käyttöesineitä viedään toiselle puolelle maailmaa.

Yhteiset arvot, joihin kuuluvat tinkimätön laatu ja ajattomuus saivat Arabian tehtaalla toisensa tavanneet muotoilija Henna Lambergin ja mallintekijä Fred Owrenin miettimään, mitä tehdä, kun pitkäaikainen työnantaja ryhtyi viime vuosikymmenen lopulla siirtämään keramiikkatuotantoaan ulkomaille.

Markkinoille, joissa tuotteiden kotimaisuudella oli vielä merkitystä, syntyi tilaa ja sen täyttäminen oli pariskunnan mielestä houkutteleva, ja jopa mahdollinen ajatus. Olihan kummallakin vuosien kokemus alan paraatipaikalta ja realistinen tuntuma kokonaisuuteen. Lisäksi heillä oli rohkeutta ja taitoa ajatella suuresti…

Pientä tuotantoa

… mutta myös malttia aloittaa pienesti. Liikkeelle lähdettiin tavoitteena kokeilla, kuinka pitkälle yhteisellä osaamisella pääsisi.

Työtilat remontoitiin Loviisan kodin vanhaan pieneen vajaan, jonka pelkistetty ja seesteinen tunnelma tiivistettiin myös brändin nimeksi. Kaikki tehtiin käsin – koneille ei ollut edes tilaa.

Ensimmäinen VAJA Finland -mallisto lähti maailmalle vuonna 2011. Berliinin muotoilumessuilla saatu vastaanotto ja kasvava kysyntä kotimaassa vahvistivat pariskunnan hiljalleen kypsyneitä ajatuksia tuotannon laajentamisesta.

Siihen tarvittiin tehdas, koneita ja muutama työntekijä.

(Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)

Teolliseen tuotantoon

Tarkoitukseen sopiva tarpeeksi kookas kiinteistö löytyi Porvoon laitamilta. Tilaa tarvitaan, koska keramiikan valmistuksessa on monta eri työvaihetta. Esimerkiksi kahvikuppi kiertää kymmenen eri pisteen ja kolmen polton kautta ennen päätymistä pakkaukseen.

Sijainti oli tarkoin harkittu, koska mielikuva idyllisestä puutarhamaisesta joenvarsikaupungista tukee tuotteiden imagoa ja tuo mukanaan turisteja. Yritys tekeekin yhteistyötä kaupungin putiikkien ja risteilijöitä kaupunkiin tuovien varustamoiden kanssa. Halukkaille järjestetään mahdollisuus tutustua itse tehtaaseen.

Bonuksena, tosin tietoisena sellaisena oli asettua kaupungin rajalle taajamakyltin taakse. Sadan metrin etäisyys kaupunkiin antoi mahdollisuuden hakea investointeihin tukea ELY-keskuksen maaseudun kehittämisrahastosta sekä Silmu ry:ltä, mikä helpotti huomattavasti kone- ja uunikannan kokoamista.

Maailmalle

Tällä hetkellä Vaja Finland työllistää omistajien lisäksi kuusi työntekijää. Kaikki työvaiheet suunnittelusta pakkaamiseen tehdään saman katon ja laatuvaatimusten alla. Tuotanto-olosuhteet ovat moitteettomat, minkä toteaminen täällä päin tuntuu ehkä tarpeettomalta, mutta toimii kuitenkin markkinavalttina maailmalla. Työstä noin 60 prosenttia tehdään käsin, mikä sekin auttaa erottumaan.

Merkittävä osa VAJA Finlandin tuotannosta on tilaustöitä esimerkiksi yrityksille ja kaupungeille. Noin puolet tuotteista lähtee ulkomaille, lähinnä Japaniin, missä arvostetaan samoja selkeitä linjoja kuten Suomessa.

Brändiksi

Nyt voikin siis jo todeta, että aika pitkälle on pariskunta niillä yhteenlasketuilla taidoillaan päässyt. Vaja Finlandista on kehittynyt kymmenessä vuodessa maan muotoilua edustava ja Arabian kulttuuriperintöä ja alan osaamista arvokkaasti jatkava brändi.

Vaikka matkalla on tapahtunut paljon, ovat yrittäjien toimintaa ohjaavat arvot ja ideologia ovat pysyneet samoina. Se on kannattanut, koska eettisyyden, läpinäkyvyyden ja kestävyyden arvo maailmalla on korkealla.

Kestävä oli aikanaan myös ensimmäinen VAJA-mallisto; sama maskuliinisen muodon sekä herkkien pikkutarkkojen tapettimaisesti pintaa peittävien kuvioiden vuoropuhelu toimii edelleen ja muodostaa hedelmällisen pohjan uusille tuotteille.

Yrittäjien tavoitteena onkin juuri malliston laajentaminen, toiminnan monipuolistaminen ja sitä kautta nouseminen Pohjoismaiden johtavaksi keramiikkavalmistajaksi. Nyt uskaltaa jo tehdäkin suuresti.

Teksti ja kuvat: Heli Heikkilä

HYMY Uusimaa II -hanke edistää sekä uuden yritystoiminnan syntymistä maaseudulle että jo toimivien maaseudun yritysten kehittymistä.