22.7.2020 klo 08:52
Uutinen

Syrjässä – silti matkan varrella 

Ei varmaan ajatellut myrskyläläinen Ilmari Lampi aikoinaan sotien jälkeen kiveä piikatessaan, että vielä jonain päivänä itse Eduskuntatalon etuportaat käyvät hänen pihallaan kääntymässä.

Tai sitten Ilmari piti jotain sen suuntaista tavoitteena, paiski hommia sen mukaisesti ja sai myöhemmin myös poikansa Risto Lammen ja edelleen hänen poikansa Sami ja Antti Lammen tarttumaan talttaan ja vasaraan.

– Vaarin aikoihin pelkästään Myrskylän ympäristössä työskenteli viitisenkymmentä kivimiestä ja hommia riitti. Nykyisin kivijalostusyritysten määrä koko maassa on kutistunut sen alle, toteaa Louhinta Lammen toimitusjohtaja Sami.

Lammen suvussa työtä sen sijaan jatkaa jo kolmas sukupolvi. “Louhinta” -etuliite nimessä on enää muisto alkuaikojen “Myrskylän punaisen” louhinnasta, tällä hetkellä yrityksessä keskitytään jalostamaan graniitti laatoiksi, nupu-, muuri-, reuna-, rappu-, noppa- ja muurikiviksi sekä portinpieliksi. Kiivaat sisustustaso- ja hautakivimarkkinat on jätetty suosiolla muille.

Maailma muuttuu

Kiinnostus ja luottamus kivialaan on siis säilynyt suvussa, vaikka taltat ovat vaihtuneet hallin kokoisiin koneisiin, markkinoita ravistelee Aasiasta tuotu halvempi graniitti ja alaa säädellään kovalla kädellä.

Jatkoon selvinneet kilpailevat niillä perinteisillä: kuka toimittaa halvimmalla, ajoissa ja laadukkaasti. Paino on ensimmäisellä, mikä hyödyttää Aasian markkinoita.

– Mutta onneksi myös jälkimmäisillä on väliä, toteaa Sami.

Menot saadaan pidettyä kohtuullisina tekemällä kaikki kolmeen pekkaan – myös markkinointi ja myynti.

Se on Samin mukaan vielä riittänyt, koska yritys on vuosikymmenten saatossa saanut rakennettua pitkiä luottamukseen perustuvia asiakassuhteita. Isot rakennusfirmat ja julkinen puoli tuntevat alan toimittajat, puskaradio on päällä koko ajan ja työn jäljet, eli käyntikortit ovat kaikkien nähtävillä ja tallattavissa.

Niukasta markkinoinnista huolimatta Lammen kiviä löytyykin valtakunnan paraatipaikoilta: Kampin ja Kuopion toripinnoilta ja piakkoin myös Tampereen raitiotien rotvalleista ja rampeista.

Ja sitten ne Eduskunnan portaat. Ne kuljetettiin muutama vuosi sitten Lammen työmaalle kunnostettavaksi yltä ja päältä ja kärrättiin kuin uusina takaisin paikoilleen vastaanottamaan Suomen satavuotisjuhlallisuudet.

Kulunut koronakevät kuitenkin osoitti, että maailma saattaa muuttua hetkessä, eivätkä vanhat rakenteet enää välttämättä kannattele.

– Tai sitten ne vahvistuvat, pohtii Sami.

Korona käänsi katseet takaisin perusasioihin ja kotimaahan. Yht´äkkiä sijainnilla on taas väliä.

Kuljetukset pakollinen paha

Louhinta Lammen asemapaikka Myrskylän taajaman ulkopuolella teollisuusalueella vaikuttaa maallikon silmissä haastavalta; pääkaupunkiseudulle on etäisyyttä noin sata kilometriä ja pääväylillekin täytyy taittaa matkaa. Jokainen kilometri merkitsee, jos peräkontissa painaa 50 tonnia kiveä.

Sijaintia puolustaa kuitenkin laaja markkina-alue; etelämpää ei löydy kuin muutama vastaavanlainen yritys ja asiakkaista puolet sijaitsee muualla kuin pääkaupunkiseudulla.

– Heihin nähden Myrskylähän on melkein keskellä – tai ainakin matkan varrella, Sami naurahtaa.

Taajaan asutun alueen ulkopuolella toimiminen on tarpeen muutoinkin kiven käsittelystä lähtevän metelin sekä raskaan liikenteen takia. Sijainti on mahdollistanut myös investointituen hakemisen alkuun Finnveralta ja sen jälkeen ProAgrialta sekä ELY-keskuksesta.

– Investointeja tehdään harvoin, mutta sitten kun tehdään, on kaikki tuki tarpeen, toteaa Sami ja taputtaa halkaisijaltaan kolmemetristä terää pyörittävän aihiosahan kylkeä.

Kivialalla kuljetukset ovat yrittäjän mukaan pakollinen paha. Punaista raakagraniittia tuodaan jalostettavaksi Turun suunnasta, harmaata Tampereen takaa, ruskeaa Ylämaalta ja mustaa Jyväskylän katveesta. Kotimaisen rekalla rahdattavan ja täällä työstettävän kivituotteen aiheuttama ilmastokuormitus on kuitenkin Kivi ry:n teettämän tutkimuksen mukaan jopa 82 % vähäisempi kuin Aasiasta laivalla kuljetetun vastaavan. Ja tuo luku on alkanut Samin mukaan painaa etenkin julkisen puolen päätöksenteossa.

Luonnonkiviteollisuutta edustavien yritysten järjestö onkin teettänyt jäsenyrityksilleen eurooppalaisten standardien mukaiset ympäristöselosteet kivituotteistansa. Se kourassa kehtaa kivijalostusalalla pitää suurempaakin meteliä – etenkin taajamakyltin takana, missä se ei häiritse ketään.

Teksti ja kuvat: Heli Heikkilä

HYMY Uusimaa II -hanke edistää sekä uuden yritystoiminnan syntymistä maaseudulle että jo toimivien maaseudun yritysten kehittymistä.