31.8.2020 klo 08:16
Uutinen

Yrittäjän päivänä juhlitaan yrittäjyyttä uudella tavalla

Yrittäjän päivä on perinteisesti tarkoittanut, että yrittäjät kokoontuvat yhteen. Tänä vuonna nopeimmat kehittivät hajautettuja tapoja juhlistaa yrittäjyyttä kokoontumisen lisäksi. Nurmijärvellä Yrittäjän päivänä järjestetään kautta aikain ensimmäinen Shop Up Days -tapahtuma.

Shop Up Days – tapahtuman ajatuksensa on saada kuntalaiset liikkeelle tutustumaan oman kunnan palvelutuotantoon ja samalla tukemaan paikallista yritystoimintaa. Jokainen mukaan lähtevä yritys voi räätälöidä päivien ajaksi tavallisuudesta poikkeavia tarjouksia tai toimintaa omassa toimipisteessä esimerkiksi avoimien ovien tyyliin. Päivien sisältö kootaan keskitetysti tapahtumasivuille.

Tapahtuma-alueena toimii koko kunta. Yrittäjäyhdistysten sekä kunnan lisäksi tapahtuman puuhajoukoissa on myös Keski-Uudenmaan Nuorkauppamari ry, joka tuo oman lisämausteensa päiviin, järjestämällä Timanttijahti – nimisen tapahtuman.

Timanttijahti-tapahtumassa kuntalaiset etsivät taajamiin piilotettuja timantteja, jotka oikeuttavat vähintään 30 € arvoiseen palkintoon. Timanttijahdin palkinnot ovat paikallisten Timanttijahti-yritysten tuotteita, palveluita ja lahjakortteja.

– Idea tapahtumaan lähti Nea ry:n laajennetun hallituksen kokouksessa kun pohdimme, mitä voisimme tehdä torpataksemme koronan vaikutuksia ja samalla nostaa entisestään paikallisia yrityksiä tunnetummaksi kuntalaisten mielissä. Ajatuksena tuossa oli se, että emme pidä runsasväkisiä messuja yhdessä paikassa, vaan ihmiset menevät yrityksiin eri puolille kuntaa. Näin on helpompi pitää epidemian leviämisen estäviä toimia käynnissä ja samalla tulee tutuiksi ne aidot oikeat paikat, jossa nämä yritykset sijaitsevat, Nurmijärven Yrittäjien puheenjohtaja Pirjo Kivistö kertoo.

Tapahtumakonsepti on otettu yrityksissä lämpimästi vastaan. Mukaan on lähdössä liki 100 palveluntuottajaa, jokainen omalla tavallaan, mutta silti yhdessä muiden kanssa. Päivien sisältö ja tarjonta löytyy tapahtumasivuilta, osoitteesta ShopUpDays.fi

Kunta lahjoittaa Nurmijärveltä-tunnuksen yrityksille

Shop Up Days -tapahtuman yhteydessä lanseerataan myös uusi Nurmijärveltä-tunnus. Nurmijärven kunta lahjoittaa tunnuksen paikallisten yritysten käyttöön.

– Uusi tunnus viestii, että olemme ylpeitä juuristamme ja kuulumme osaksi suurempaa yhteisöä. Tunnus nostaa esille paikallisten yritysten osaamisen, tuotteet ja palvelut. Se kertoo yritysten asiakkaalle, että ostopäätöksellään hän tukee paikallista yrittäjää, kertoo kunnan viestintäpäällikkö Teemu Siltanen.

Yritykset voivat käyttää logoa omassa viestinnässään varsin vapaasti esimerkiksi kotisivuilla tai tuotepakkauksissaan.