Etsi

Emergency banner

Koronainfo yrittäjälle: yrittajat.fi/korona

Osta läheltä -kampanjalla huomiota paikallisille yrittäjille

#ostaläheltä -kampanjallaan Uudenmaan Yrittäjät ja paikallisyhdistykset muistuttavat, ettei ole yhdentekevää, mistä jouluhankintamme teemme. Kun ostamme läheltä, autamme palvelujen ja työpaikkojen pysymistä omalla paikkakunnalla.

Suomalaiset arvioivat viime vuosina käyttävänsä jouluvalmisteluin rahaa noin 550 euroa aikuista kohti. Rahaa käytetään niin lahjoihin, ruokiin, koristeisiin ja kukkiin, matkoihin kuin palveluihin.

#ostaläheltä -kampanja näkyy joulun alla somessa, paikallisissa tapahtumissa ja mediassa eri puolella Uuttamaata.

Järvenpään Yrittäjät julkaisi #ostaläheltä kehyksen Facebookin profiilikuviin, joka onkin lähtenyt leviämään vauhdilla. 

Uudenmaan Yrittäjät muistuttaa myös kuluttajia siitä, että paikalliset kauppiaat ja palveluntuottajat tekevät kaikkensa, että asiointi liikkeissä on turvallista myös korona-aikaan. Asiakkaat voivat kantaa myös oman vastuunsa noudattamalla yleisiä ja yrittäjien asiointiohjeita. Ainoa tapa onnistua yhteiskunnan aukipitämisessä on toimia yhdessä yhteisen hyvän eteen.