22.1.2021 klo 14:12
Uutinen

Myrskylän Yrittäjät, Inkoon Yrittäjät ja Hangon Yrittäjät palkittiin poikkeuksellisen koronavuoden 2020 parhaina yrittäjäyhdistyksinä Uudellamaalla

Yritysten tukeminen korona-aikana ja yritysystävällisen hankintapolitiikan edistäminen nostivat esiin Uudenmaan Yrittäjien parhaat paikallisyhdistykset eri kokoluokissa. Menestyksellisen yhdistystyön resepti palkituissa yhdistyksissä piti sisällään niin mietityt toiminnan kärjet, resurssiviisaan toteuttamistavan ja vetävän tiedottamisen. Palkittujen yhdistysten lisäksi kunniamaininnan sai Nurmijärven Yrittäjät.

Parhaat yrittäjät ja yritykset ohjaavat ja sopeuttavat toimintaansa tarvittaessa nopeasti. Myös parhaat yrittäjäyhdistykset elävät ajan hermolla ja yrittäjämäiseen tapaan tuottavat nopeasti uusia ratkaisumalleja muuttuvissa tilanteissa.

Kun koronaepidemia vei pohjan monilta tutuilta toiminnan tavoilta, parhaat paikallisyhdistykset suuntasivat toimintaansa sinne, missä sitä kipeiten kaivattiin ja asioihin, joihin voitiin vaikuttaa.

Myrskylän Yrittäjät nosti profiiliaan yrittäjäystävällisen hankintapolitiikan edistämisellä

Sarjassa alle 100 jäsentä Myrskylän Yrittäjät on pienen kunnan aktiivinen vaikuttaja. Kuntabarometrissa Myrskylän kunnan hankintapolitiikka nimettiin Suomen parhaaksi 2020. Osansa menestyksessä on Myrskylän Yrittäjillä. Yrittäjäyhdistys on hankintapolitiikan toteuttamisessa aktiivinen kumppani ja viestinviejä. Suhteet kuntaan ovat muutenkin välittömät ja aktiiviset.

Myrskylän Yrittäjät profiloituu aktiivisena ja monikanavaisena viestijänä. Yhdistys tuottaa uutisia matalalla kynnyksellä ja päivittää somea aktiivisesti ja lähellä yrittäjän arkea. Tiedotuksessa osataan yhdistää ja paketoida jäsenille koko Yrittäjät-ketjun viestejä.

Inkoon Yrittäjät on vahva paikallinen lobbari

Sarjassa 100 – 200 jäsentä Inkoon Yrittäjät on usean vuoden ajan panostanut vaikuttamistyöhön ja saavuttanut sillä hyviä tuloksia. Tänä vuonna inkoolaiset jatkoivat kunnan kanssa hankintapolitiikan kehittämistä ja uuden yritysalueen kaavoitus ja myynti onnistuivat hienosti. Inkoon Yrittäjät on hahmottanut rooliaan lobbarina varsin vahvasti ja osaa taidolla valita asiat, joihin tarttuu. He kertovat vaikuttamistyöstään itse ja median kautta myös laajemmalle yleisölle.

Inkoon Yrittäjät ymmärtää pienellä paikkakunnalla näkyvyyden ja yhteistyön merkityksen. Se on välillä aloitteellinen itse, välillä se lähtee mukaan muiden tempauksiin. Näin se käyttää resurssit viisaasti ja yhdessä aikaan saadaan jokaista toimijaa isompia tempauksia.

Hyvä työ on huomattu, ja yhdistyksen jäsenmäärä on kasvanut vuoden 2020 aikana toiseksi eniten Uudenmaan Yrittäjien alueella, yli 9 %.

Hangon Yrittäjät auttoi yrittäjiä koronan keskellä

Sarjassa yli 200 jäsentä Hangon Yrittäjissä puheenjohtajalla ja hallituksella on selkeä visio, miten vaikuttavaa yhdistystoimintaa toteutetaan ja miksi yhdistys on olemassa: jäseniään varten. Hangon Yrittäjät tarttuu toimeen ripeästi. Se osaa kääntää haastavissakin tilanteissa viestinsä rakentavaksi ja positiiviseksi. Hyväntuuliseen joukkoon on mukavampi kuulua.

Hangon Yrittäjissä koronaepidemia pisti vain lisää pökköä pesään – hankolaisille haasteet on tehty ratkottaviksi. Jo valmiiksi aktiivinen yhdistys otti koronan keskellä asiakseen jäsenyrittäjiensä tukemisen moninaisin tavoin:

Hangon Yrittäjien tapahtuma- ja koulutusrepertuaari on valtavan laaja, erityisesti tänä vuonna. Tapahtumat ovat idearikkaita ja tehokkaasti toteutettuja ja Hangon Yrittäjät viestii niistä hyvin. Bisneskummikonseptin luominen heti koronan tultua, moninainen yhteydenpito ja verkosto-ohjaus ovat kaikki suoraan jäsenten hyväksi tehtyjä asioita.

Hangon Yrittäjien vuodessa Uudenmaan Yrittäjissä huomion kiinnitti jäsentensä osallistaminen vaikuttamistyössä. Kuntavaikuttaminen on nostettu tällä tavalla uudelle tasolle.

Kunniamaininta: Nurmijärven Yrittäjät kasvatti jäsenmääräänsä eniten

Nurmijärven Yrittäjät on Uudenmaan Yrittäjien alueella vuoden aikana eniten jäsenmääräänsä kasvattanut yhdistys. Sen jäsenmäärä on kasvanut lähes 10 %.

Nurmijärvellä nähtiin nopeasti keväällä tarve tukea yrittäjiä ja vuoden aikana Nurmijärven Yrittäjät panosti erityisesti näkyvyyskampanjoihin, joista ensimmäisen se käynnisti heti keväällä. Syksyllä se järjesti kunnan kanssa Shop Up Days -tapahtuman, ja loppusyksystä se vielä jatkoi #ostaläheltä -kampanjaa niin somessa kuin joulupuurolla paikan päällä. Yhdistys viestii taitavasti, monipuolisesti ja aktiivisesti.

Nurmijärven Yrittäjien hallitus tekee suunnitelmallista työtä ja pitää sujuvasti toimintaa elävänä myös etäyhteyksin. Kun perusasiat on kalenteroitu, se pystyy reagoimaan nopeasti myös uusiin asioihin. Nurmijärven Yrittäjien yhteistyö kunnan kanssa on pitkäjänteistä ja tiivistä. Kuntabarometrin myötä seuraava kehittämiskohde on hankintayhteistyön parantaminen.