28.1.2021 klo 12:32
Uutinen

Yrittäjät: Omistajanvaihdoksia pakko kiihdyttää – Uudellamaalla konkreettisia toimia

Omistajanvaihdostoiminnan oltava osa elinkeinopolitiikkaa kunnissa ja alueilla, vaatii Yrittäjät tuoreessa omistajanvaihdosohjelmassaan. Uudellamaalla toimitaan heti: kaksivuotinen hanke omistajanvaihdosten vauhdittamiseksi alkaa maaliskuussa.

Suomessa pitäisi tapahtua ainakin tuhat yrityskauppaa enemmän vuodessa kuin nyt tapahtuu, jotta työpaikkoja ei menetettäisi.

– Erityisesti yksin-, mikro- ja pienyrittäjiä kannattaa herätellä yritystensä omistajanvaihdoksiin. Tarvittavat palvelupolut ja toimijat tulee tuoda yrittäjille tutuiksi, Uudenmaan Yrittäjien puheenjohtaja Markku Aalto sanoo.

– Uudellamaalla sijaitsee noin kolmannes Suomen yrityksistä. Siksi on koko Suomen talouden kannalta erittäin tärkeää, että Uudellamaalla alkaa maaliskuussa kaksivuotinen omistajanvaihdoksia edistävä hanke, Suomen Yrittäjien varatoimitusjohtaja Anssi Kujala iloitsee.

Uudellamaalla yrityskauppoja ja sukupolvenvaihdoksia tehdään vuodessa karkean arvion mukaan noin 650–1 000 vuosittain. Uuden hankkeen tavoitteena on, että yrityskauppoja tehtäisiin jatkossa vuosittain ainakin 1 500.

Hanketta rahoittavat muun muassa Helsinki, Espoo ja Vantaa sekä Suomen Yrittäjät keskusjärjestönä ja Uudenmaan alueen yrittäjäjärjestöistä Helsingin Yrittäjät, Pääkaupunkiseudun Yrittäjät ja Uudenmaan Yrittäjät.

Tavoitteena on vaikuttaa siihen, että yritykset vaihtaisivat omistajaa nykyistä useammin, olisivat nykyistä kannattavampia ja kasvuhaluisempia. Tavoitteena on myös kasvattaa myyntikelpoisten yritysten ja myyntihaluisten yrittäjien lukumäärää.

Suomen Yrittäjät esittää konkreettisia keinoja omistajanvaihdosten vauhdittamiseksi

Suomen Yrittäjät tarjoaa konkreettisia keinoja omistajanvaihdosten edistämiseksi:

  • Yritystoimintaa jatkaville työntekijöille verohelpotuksia
  • Perintö- ja lahjavero sukupolvenvaihdoksia kannustavaksi
  • Verohallinnon prosessit tukemaan omistajanvaihdoksia
  • Omistajanvaihdosten määrä pitää selvittää
  • Henkilöstörahastot apuun omistajanvaihdoksissa
  • Sijoitusrahasto tukemaan pienten yritysten omistajanvaihdoksia
  • Yrityskauppa reitiksi yrittäjyyteen
  • Yrittäjyyttä suunnitteleville kerrottava vaihtoehtona yrityksen ostamisesta
  • Nuoret kiinnostuneita yrittäjyydestä yrityksen jatkaminen vaihtoehdoksi
  • Opintovelkaiselle helpotusta yrityskauppaan
  • Omistajanvaihdostoiminnan oltava osa elinkeinopolitiikkaa kunnissa ja alueilla

Lisätietoja:

Tutustu Yrittäjien omistajanvaihdosohjelmaan: https://www.yrittajat.fi/wp-content/uploads/2021/05/omistajanvaihdos_15_toimenpidetta_2021.pdf