24.2.2021 klo 09:04
Uutinen

Yrityskauppoja suunnitellaan Uudellamaalla muuta maata vähemmän ja nyt tähän halutaan muutos

Lähes 6000 yritystä on vaihtamassa omistajaa Uudenmaan Yrittäjien alueella seuraavan viiden vuoden kuluessa, käy ilmi tuoreesta Pk-yritysbarometrista. – Kysymys on työpaikoista, Uudenmaan Yrittäjien puheenjohtaja Markku Aalto huomauttaa.

– Uudellamaalla on hyvin toimivia yrityksiä, joiden yrittäjät ikääntyvät. Nyt on kysymys näiden työpaikkojen ja yrittäjien elämäntyön jatkosta tavalla, joka hyödyttää kaikkia, Aalto sanoo.

Omistajanvaihdosta seuraavan viiden vuoden kuluessa suunnittelee 22 prosenttia Uudenmaan Yrittäjien pienistä ja keskisuurista yrityksistä. Tämä on vähemmän kuin valtakunnallisesti keskimäärin.

Valtakunnallista tasoa harvempi uusmaalainen yritys seuraa aktiivisesti yrityksen arvon kehitystä ja myös yrityskauppojen osuus suunnitellusta rahoituksesta on Uudellamaalla matala koko maan tuloksiin verrattuna.

– Tämä on ehkä yllättäväkin tulos, sillä Finnveran rahoittamista yrityskaupoista useampi kuin joka viides on sijoittunut Uudellemaalle. Omistuksenvaihdos on erinomainen kasvun ja uudistumisen väline myös kriisin jälkeisen uuden kasvun rakentamisessa, Finnveran aluejohtaja Anna Karppinen kertoo.

Suhteessa eniten omistajanvaihdoksia on odotettavissa Etelä-Karjalassa (37 %) ja vähiten Pohjois-Karjalassa (20 %).

Suomen Yrittäjät, työ- ja elinkeinoministeriö ja Finnvera selvittivät yritysten omistajanvaihdosaikeita Pk-yritysbarometrissa, johon vastasi Uudenmaan Yrittäjien alueelta yhteensä 441 yrittäjää. Pk-yritysbarometri on alueellisesti ja toimialarakenteeltaan Suomen kattavin elinkeinoelämän kysely.

Yrittäjät tarvitsevat tukea omistajanvaihdoksissa

– Omistajanvaihdos ei ole aivan yksinkertainen asia. Yrittäjät tarvitsevat tukea yhden elämänsä tärkeimmistä kaupoista tekemiseen. Useimmat yrittäjät ostavat tai myyvät yrityksen hyvin harvoin, kenties vain kerran yrittäjäuransa aikana. Yrityksen hinnan määrittely ja jatkajan löytäminen mietityttävät yrittäjiä, Aalto sanoo.

Pk-yritysbarometrin mukaan oman alueen maksuttomat omistajanvaihdospalvelut ovat yrittäjille houkuttelevin vaihtoehto, mistä hakea apua omistajanvaihdoksissa. Myös tilitoimistojen puoleen käännyttäisiin useasti. Konsultteja ja asianajajatoimistoja käyttäisivät laajemmin suurimmat pk-yritykset.

Myös kunnissa kannattaa puhua omistajanvaihdoksista

Omistajanvaihdosten edistäminen vaatii toimia myös kuntakohtaisesti. Kuntien tulisi tunnistaa alueensa yrityksistä ne, jotka todennäköisesti kohtaavat lähivuosina omistajanvaihdoksen. Yksikin menetetty työpaikka heikentää kunnan elinvoimaa.

Erityisesti maakuntakeskusten ulkopuoliset alueet haasteellisia elinkeinorakenteen ja työpaikkojen säilymisen näkökulmasta. Markkina ei hoida kaikkea – tai hoitaa tavalla, joka johtaa yritysmäärän laskuun.

Uudellamaalla kehitetään omistajanvaihdospalveluverkostoa hankkeella

Uudellamaalla omistajanvaihdospalvelujen koordinointi ja tiedotus ovat tähän mennessä olleet hajallaan ja puutteellisia. Nyt tilannetta korjataan Helsingin, pääkaupunkiseudun ja Uudenmaan sekä Suomen Yrittäjien yhteisellä omistajanvaihdoshankkeella.

Hankkeen tavoitteena on lisätä onnistuneiden omistajanvaihdosten lukumäärää. Jotta tähän päästään, tullaan alueen yrittäjiä havahduttamaan edessä olevaan omistajanvaihdokseen ja kehittämään yrityksiään niin, että ne ovat kilpailukykyisiä ja kannattavia.

Yrittäjät: Omistajanvaihdoksia pakko kiihdyttää – Uudellamaalla konkreettisia toimia

Uudenmaan omistajanvaihdoshankkeen projektipäälliköksi Arto Kämppi.

Omistajanvaihdosaikeet eri puolilla Suomea

1. Etelä-Karjala 37 %
2. Kainuu 36 %
3. Keski-Pohjanmaa, Keski-Suomi 35 %
5. Etelä-Savo, Häme, Kymi, Lappi 33 %
9. Etelä-Pohjanmaa 31 %
10. Savo, Varsinais-Suomi 30 %
12. Pohjois-Pohjanmaa 29 %
13. Helsinki, Satakunta 28 %
15. Päijät-Häme, Pääkaupunkiseutu 26 %
17. Rannikko-Pohjanmaa 24 %
18. Pirkanmaa 23 %
19. Uusimaa (pl. Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen ) 22 %
20. Pohjois-Karjala20 %

Lisätietoja:

Pk-yritysbarometri: https://www.yrittajat.fi/wp-content/uploads/2021/03/pk_barometri_kevat2021.pdf

15 toimienpidettä omistajanvaihdosten vauhdittamiseksi: https://www.yrittajat.fi/sites/default/files/omistajanvaihdos_15_toimenp…

varatoimitusjohtaja Anssi Kujala, Suomen Yrittäjät, p. 0400 567 925, anssi.kujala @ yrittajat.fi

puheenjohtaja Markku Aalto, Uudenmaan Yrittäjät, p. 040 500 6046, markku.aalto @ yrittajat.fi

aluejohtaja Anna Karppinen, Finnvera, p. 050 405 2706, anna.karppinen @ finnvera.fi