23.3.2021 klo 11:01
Uutinen

Rekrytoi sinäkin nuoria – Kesätyö on tärkeä etappi matkalla työelämään ja aikuisuuteen

Kesätyö on mahdollisuus oppia perustaidot ja ymmärrys työnteon maailmasta. Mika Järvenpää Lohjan Hitsauspalvelusta ja Suvi Pirkola Mäntsälän K-Market Kaunismäestä kertovat näkemyksiään ja kokemuksiaan kesätyöllistämisestä.

Liberaalissa yhteiskunnassamme kesätyön merkitys on kasvanut. Nuoret eivät saa kotona tai koulussa riittävästi kasvatusta siihen, millaista työnteko on oikeasti, ja vapauksia on liikaa. Kesätyö on mahdollisuus oppia perustaidot ja ymmärrys työnteon maailmasta. Mika Järvenpää Lohjan Hitsauspalvelusta ja Suvi Pirkola Mäntsälän K-Market Kaunismäestä kertovat näkemyksiään ja kokemuksiaan kesätyöllistämisestä.

Mika Järvenpään Lohjan Hitsauspalvelu on työllistänyt 1–2 nuorta joka kesä koko sen kymmenen vuoden aikana, jonka yritys on ollut Järvenpään hallussa. Yrityksessä on työnjohtaja, viisi omaa työntekijää ja kaksi ulkopuolista.

– Suurin merkitys kesätyössä on sillä, että nuori saa kokemuksen säännöllisyydestä. Koulussa on vaikea oppia lainalaisuuksia, kuten työajat, töitten tauotus ja turvallisuusvaatimukset. Opitaan myös sosiaalista toimintaa ja huolenpitoa työkaluista. Perehdyttäminen on se, millä saatetaan työelämään. Ruokatunti on omaa aikaa työlainsäädännön mukaan, mutta aamu- ja iltapäivän 12 minuutin tauot kustantaa työnantaja. Se ei ole mikään tupakkatauko, toteaa Mika Järvenpää.

– Pari kertaa opettaja on soittanut koulusta, että nyt on kaveri, johon ei saa otetta. Kaveripiiri on sellainen, että ei varmaankaan saa todistusta. Kummallakin kerralla on saatu homma toimimaan, kun on keskusteltu silmästä silmään – olen sanonut, että sinulla on yksi mahdollisuus munia, nukkua pommiin tai muuta. Jos teet sen toisen kerran, hae muu paikka. Nykyisin samat kaverit käyvät kahvilla ja tuovat pullat mukana.

– Koulussa ei opita työaikoja tai työmoraalia. Kotona tai koulussa ei nykyään ole rajoja. Ennen sanottiin, että rajat ovat rakkautta. Opettajia ei kiinnosta – heitä ei näy, vaikka pitäisi käydä katsomassa, onko työharjoittelupaikka turvallinen ja osaava.

– Isot yritykset, joilla on resurssit ja perehdyttämisjärjestelmät, eivät ota alle 18-vuotiaita opiskelijoita. Nykyisin pk-yritykset huolehtivat ja kouluttavat 16-17 -vuotiaita nuoria. Kun tulee 18 vuotta ikää, niin niistä huipuista kiinnostuvat isot yritykset, jotka rekrytoivat nuoria tarjoamalla mahdollisesti vakituista työpaikkaa paremmalla palkalla, Järvenpää toteaa.

Uusi oppisopimusjärjestelmä toi parannusta

Viimeisen kahden kesän ajan töissä on ollut oppisopimustyöntekijöitä. Järvenpää kehuu, kuinka oppisopimusjärjestelmä toimii paremmin nykyään, kun siihen on tehty korjauksia.

– Aiemmin jos oli oppisopimuksella työntekijä ja firmaan tuli taloudellisia haasteita, piti laittaa ammattimiehiä lomalle, mutta ei kokematonta oppisopimustyöntekijää. Pienessä yrityksessä se ei ole mahdollista. Mutta nyt oppilaitokset ottavat oppilaan pois tällaisissa tapauksissa.

– Oppisopimustöissä voi tehdä yksittäisiä näyttöjä. Kesätyössä voi ottaa yhden opintokokonaisuuden 3­–4 kuukauden kurssiksi ja tehdä samalla näytön. Näin varsinainen opiskeluaika koulussa lyhenee ja oppilas pääsee työmarkkinoille nopeammin. Meillä yksi kaveri olisi valmistunut vasta keväällä, mutta valmistui jo vuodenvaihteessa ja pääsi tammikuussa armeijaan.

– Rekrytointi kannattaa tehdä hyvissä ajoin helmikuussa. Pitää päättää, mistä rekrytoi, onko oppilaitos vai avoin haku. Ja millaista työntekijää hakee. Me olemme esimerkiksi yhteydessä ammattikouluun ja kerromme metallipuolen opettajille, että meillä tulee tietynlainen paikka, että löytyisikö siihen kykeneviä oppilaita.

– Oppilailla on HOKS eli Henkilökohtaisen Osaamisen Kehittämissuunnitelma. Jokainen etenee omaan tahtiin. Edellytämme, että olisi vähintään kahden vuoden osaamistaso, perusasiat metallipuolelta ja tuntee työelämän lainalaisuuksia. HOKSin pitäisi olla siinä vaiheessa, että voi olla turvallisesti pyörivien ja leikkaavien koneiden seassa.

Suvi Pirkola ja K-Market Kaunismäen jäätelökioski

Suvi Pirkolan K-Market Kaunismäessä Mäntsälässä on kuusi työntekijää. Erikoisuutena on kesäisin pidettävä jäätelökioski, joka ei ole paikallaan bisneksen vuoksi, vaan siksi, että yritys kantaa yhteiskuntavastuutaan ja työllistää kioskin avulla kolme nuorta huhtikuun puolivälistä elokuun loppuun.

– Talvella meillä on TET-harjoittelijoita (työelämään tutustuminen). Viisi TETtiläistä saa kesäksi palkallisen kahden viikon Tutustu ja tienaa -työpaikan. Sen lisäksi kaksi vähän vanhempaa nuorta tulee kesätyöläisiksi ja kolme jäätelökioskiin, Suvi Pirkola toteaa.

Kuuden vakituisen työntekijän yritys siis palkkaa kymmenen nuorta kesätöihin. Varmaan löytyy muitakin yrityksiä, joille kesätyöntekijöiden ottaminen olisi mahdollista.

– Kesätöillä on todella suuri merkitys – lapsi muistaa sen aina. Ensimmäiset työt määräävät paljolti sen, millainen työntekijä, kaveri tai esimies hänestä tulee. Itse olen palkittu työnantaja ja syy menestykseen ovat omat työnantajani, jotka ovat antaneet mallin siihen, miten kuuluu toimia. Nuorilta saa sitä mitä itse heille antaa. Mitä reilumpi ja avoimempi olet, sitä enemmän saat samaa takaisin.

– Jokaisen yrittäjän pitäisi minimissään ottaa edes sen verran kesätöihin nuoria, minkä saa kunnalta kesätyöseteleitä, vaikka ei olisi edes tarvetta kesätyöntekijöille. Kun nuori on jäätelökioskissa töissä kesän, siinä kehittyvät itseluottamus, myyntitaidot ja asiakaspalveluosaaminen.

– Pitää toimia avoimesti ja selittää tarkkaan asioita, ettei jää mitään epäselväksi. Pitää toimia rehellisesti lakien, pykälien ja työehtosopimusten mukaan. Jos jää ikäviä kesätyökokemuksia, voi tulla tunnelukkoja kun pitää oikeasti siirtyä työelämään.

– Osa on tosi kovia painamaan duunia, näkee, että ovat kovia tekijöitä. Meilläkin on markkinoinnissa yksi 15-vuotias, joka tekee meille YouTube-videoita. Tälle pojalle piti antaa mahdollisuus. Oli ensin viikon töissä ja teki niin hyviä videoita, että tekee niitä edelleen palkkatyönä.

– Kaikki eivät ole kovia tekemään töitä, osa on hukassa itsensä kanssa. Heille on annettava mahdollisuuksia, jossain vaiheessa he lähtevät kehittymään. Mutta joskus on kovemman kautta opeteltava, mitä työelämä on. Ei voi vaan päästä helpolla.

– Sitten on sellainen tyhmä juttu – nuorilla on koko ajan ’vessahätä’, käyvät puolen tunnin välein. Olenkin suunnitellut jonkinlaista kännykkäparkkia toimiston puolelle.

– Jokaisen pitäisi katsoa peiliin ja kysyä, kuinka hoidetaan sukupolvi kunnialla aikuisuuteen – ne jotka meitä hoitavat, Suvi Pirkola toteaa.

teksti: Jukka Nissinen