9.8.2021 klo 08:09
Uutinen

Petri Vuollet taistelee elämästään – vakuutusasiamiehenä toiminut yrittäjä kehottaa jokaista katsomaan vakuutuksensa ja pankkiasiansa kuntoon, kaiken varalta

Kuin salama kirkkaalta taivaalta, kuvailee Petri Vuollet viime vapunpäivän tapahtumia. Vuollet, ”täysin terve mies”, tunsi kovaa kipua vasemman käden sormissa, jotka lukkiintuivat. Kipu levisi nopeasti kurkun kautta päälaelle ja sitten mentiinkin Meilahteen ambulanssilla.

– Osui omaan nilkkaan se, mistä olen keskustellut kaikkien kanssa eri kohtaamisissa, ja joita henkilövakuutuksia myydessäni olen pitänyt tärkeimpinä. Onneksi olin vakuuttanut itseni riittävästi, Vuollet kertoo.

Tuusulalainen Petri Vuollet on myyntimies ja monelle tuttu. Hän teki 1990-2000 -luvulla pitkän uran Sanoman myynnissä ja markkinoinnissa. Aluksi hän tuli sinne myymään Aku Ankkaa ja lopulta vastasi pk-asiakkaista. Tykkää tarinoida, ja on ollut tiukassa paikassa aiemminkin.

Palkkatöistä yrittäjäksi

– Vuoden 2013 alussa oltiin juuri ostettu omakotitalo. Kahden viikon päästä alkoivat yt:t, Petri Vuollet kertoo.

– Minulla oli silloin ikää 45, pienet lapset, kova palkka ja edut. Tein talon parasta myyntiryhmien tulosta, minulla oli 30 työntekijää ja kymmenien miljoonien budjetti. Yt-infossa olin ainoa, joka nousi ylös penkistään. Sanoin, että mun prosessit ei muutu, itse kun ne olin rakentanut toimiviksi. Kaverit kysyivät, että oletko hullu, kun noin avoimesti puhut, ja hetken päästä sainkin lähteä, paketin kanssa. Totesin mielessäni, että olenkin aina halunnut yrittäjäksi.

Vuonna 2014 Vuollet siirtyi yrittäjäksi. Alku sujui innostuksen ja epätoivon ristiaallokossa.

– Pohjola Vakuutus etsi asiamiehiä ja tiesin, että osaan myydä. Keski-Uudenmaan Uusyrityskeskus auttoi minua yrityksen perustamisessa ja nimeksi tuli vakuuttavasti Suomen Mediavakuutus Oy.

– Vakuutustutkintojen läpivienti oli vaikeaa, tällainen markkinointihihhuli kun olen. Minua autettiin ja opin vakuutuskuviot, Vuollet kertoo.

Kesä-heinäkuun vaihteessa Vuollet aloitti vakuutusten myymisen Hyrylän Osuuspankissa.

– Ensimmäisen viiden kuukauden myynti oli neljä tuhatta euroa. Sitten tammikuussa 20 tuhatta ja edelleen 40 tuhatta. Silloin totesin, että nyt voin maksaa itselleni palkkaa. Kyllä lähti laukalle. Syyskuussa tilasin itselleni uuden Volvon, kaikilla herkuilla, Vuollet kertoo.

Kauppa käy, kun auttaa asiakasta

Kun Sanomatalossa töitä tehtiin maisemakonttorissa tai ikkunallisten ovien takana, pankissa kaikilla oli omat huoneet luottamuksellisuuden vuoksi. Sosiaaliselle myyntimiehelle se oli aluksi outoa. Kauppa kuitenkin kävi. Tuusulassa löytyi isoja omakotitaloja ja autoja, joiden omistajat kaipasivat vakuutusturvaa omaisuudelleen.

Kun Hyrylästä toiminta päättyi rakennuksen sisäilmaongelmien vuoksi, Vuollet halusi ja pääsi Järvenpään konttoriin. Siellä hän ehti myydä vakuutuksia vuoden verran, kunnes kaikki siirtyivät etätöihin koronan vuoksi.

– Sanoin aina asiakkaille, että jos tarvitset apua, niin soita mulle, aina, niin mä autan. Jos mä olen varattu, soitan takaisin. Avuntarjouksella olen saanut kauppaa, Vuollet kertoo.

Lasten myötä Vuollet lähti aktiivisesti mukaan jääkiekkopiireihin. Hän on toiminut niin apuvalmentajana kuin halliyhtiön puheenjohtajana. Riihikallion koulun vanhempainyhdistys, Tuusulan Yrittäjät ja sen hallitus, BNI, vapaamuotoiset yrittäjäverkostot – Vuollet on ehtinyt moneen mukaan.

Kun kaikki muuttui

Vapunpäivänä Vuollet sai vakavan sairaskohtauksen omalla pihallaan. Aluksi ei tarkkaan tiedetty, mistä oli kyse. Päätä ja kroppaa kuvattiin moneen kertaan. Aivoista löytyi nopeasti kasvava kasvain vaikeasta paikasta ja hoitolinjasta keskusteltiin.

– Kirurgi sanoi, että hän tekee, kuinka haluan, mutta kehotti tekemään hoitotahdon, koska leikkauksessa pienikin virheliike kumpaan tahansa suuntaan veisi minut ”pysyvästi piuhoihin kolmeksikymmeneksi vuodeksi”. Olin tehnyt hoitotahdon edellisenä iltana. Suosittelen samaa muillekin.

Pää avattiin, mutta kävi ilmi, että kasvain on paikassa, josta sitä ei voi leikata. Samalla varmistui diagnoosi.

– Minulla on neljännen asteen aivosyöpä. Se on niin harvinainen, ettei siitä oikein ollut tietoa Suomessa. Ennustetta annettiin vuoden ja 3 kuukauden verran.

– Nauraa ei saa, stressata ei saa, yskiä ei saa, kiihtyä ei saa. Jos kiihdyn, kasvain osuu hermoon ja saan uuden kohtauksen, Vuollet kertoo rauhallisesti.

– Silti kirurgi sanoi, että Petri hei, hän uskoo suhun silti. Jos sulla on voimakas tahto, älä anna sen laskea yhtään. Jos annat energian laskea, sä masennut, Vuollet kertoo.

Sädehoito aloitettiin heinäkuussa. Nyt Vuollet on saanut kuntoutettua kättään paremmin toimivaksi, joten arvelee että kasvain on kenties pienentynyt.

Avoimuus auttaa monessa

Vuollet kertoo sairaudestaan avoimesti.

– Apua löytyy, kun nostaa käden pystyyn, Vuollet kertoo.

Petriä auttavat niin äiti, sisko, naapurit kuin yrittäjäystävät.

– En voi enää ajaa autoa. Sydäntä särki, kun luovuin siitä. Pergolagymin ”gladiaattori” Mikko Tukonen toi minulle puiset käsipainot, joilla kuntoutan kättäni, ja hänen kanssaan tehtiin videokin LinkedIn:iin, Vuollet kertoo.

Sosiaalinen mies saa voimia ihmisistä ja yhteisestä hyvästä. Vuollet on itse perustanut Facebookiin muille syöpää sairastaville ja heille omaisilleen ryhmän Fuck Cancer, Paska Syöpä.

Yrittäjä, pistä asiasi kuntoon ajoissa ja jatka elämääsi

Vuollet sanoo, että tietää monen yrittäjän olleen vaikeassa tilanteessa vakavan sairautensa kanssa.

– Haluan sanoa, että ottakaa yrittäjät terveys tosissaan ja hoitakaa asiat ajoissa. Vakuutuksissa on eroja ja erityisesti yrittäjille myytävissä vakuutuksissa on eroja. Miettikää itse, mikä omassa tilanteessanne on olennaista vakuuttaa.

– Minulla oli kiinteistöön lainaturva, jossa täysipäiväisenä yrittäjänä minulla oli tähän liittyen ehto, jossa vakavan sairauden tapauksessa velkani kuitataan kokonaisuudessaan. Itse olen nyt muuttamassa omakotitalosta paritalon puolikkaaseen.

Yrittäjät voi selviytyä ja ainakin saada lisäpäiviä, että voi järjestellä asiansa.

Vuollet kertoo, kuinka sai elämänohjeen, jota haluaa jakaa eteenpäin ja elää todeksi.

”Elä tätä päivää omalla tasolla, niin kuin olisit elänyt muutenkin. Eiliseen et pysty enää vaikuttamaan. Huomista voi ja pitää suunnitella. Et kuitenkaan voi tietää, toteutuuko se juuri niin, kuin olit sen ajatellut.”

Vakuutusasimies.fi -toiminta on nyt katkolla. Uusia metkuja on edelleen suunnitteilla.

– Lähiaikoina kerromme niistä enemmän. Luvassa on jotain suurta, Vuollet kertoo.