12.10.2021 klo 13:06
Uutinen

Monipaikkatyö on korona exitin veturi Hangossa – ”Kun etätyöntekijät ovat tulleet osaksi vuotta Hankoon, ovat he askeleen lähempänä Hankoon pysyvästi asettumista”

Vuonna 2020 Hangossa oli huoli, miten paikkakunnalle saadaan uusia asukkaita. Hanko päivitti kaupunkistrategiaansa ja Hangon Yrittäjät osallistui aktiivisesti työhön. Tahtotila oli yhteinen: paikkakunnan potentiaali haluttiin käyttöön, niin luonto, tyhjät rakennukset kuin yrityksetkin. Hangon Yrittäjät päätyi ottamaan ison roolin Hangon elinkeinoelämän kehittämisessä.

Hangosta löytyy kaikkien tuntemat aurinko ja rannat, joita tullaan ihastelemaan kauempaakin, mutta talvisin elinkeinoelämä on välillä ollut hiljaisempaa. Hangon kaupungissa kaupunginjohtaja vastaa elinkeinoasioista, kuten monesta muustakin asiasta, eikä elinkeinoista erikseen vastaavaa henkilöä ole. Paikallinen yrittäjäyhdistys on erityisen aktiivinen, ja suhteet kaupungin johtoon ovat kunnossa.

– Vuosi sitten pidettiin vanhassa Valion voimakasiinissa työpaja, jossa istuimme metrien päässä toisistamme ja ideoitiin todella paljon – hyviä ja huonoja ideoita. Lähes samaan hengenvetoon ihmeteltiin, kuka nämä ideat ehtii toteuttaa, Hangon Yrittäjien puheenjohtaja Nana Hyry kertoo.

Hangon Yrittäjien hallitukseen oli tuoreeltaan valittu Tommi Sarja. Kävi ilmi, että hän oli hakenut paljon hankerahoitusta ja toi esiin idean ulkopuolisen hankerahoituksen mahdollisuudesta. Yhteisestä päätöksestä Sarja selvitteli oikeaa luukkua, josta sitä voisi saada. Sopiva luukku löytyi Uudenmaan liiton UKKE-ohjelmasta.

– Päätettiin heti, että halutaan palkata ihminen, Hyry kertoo.

Uudenmaan liiton kautta saatiin lopulta 80 % rahoitus reilun sadan tuhannen euron hankkeeseen. Kaupunki tuli mukaan rahoittamaan 10 % ja loppu 10 % jäi Hangon Yrittäjien ja yritysten vastuulle.

– Kaupunki lähti innoissaan mukaan. Hanke tukee kaupungin uuden strategian linjauksia. Hangon Yrittäjät otti siis hoitaakseen merkittävän roolin Hangon elinkeinoelämän kehittämistä, Hyry kertoo.

Palveluyrittäjän tie ulos koronasta

Hankkeen kärjiksi määriteltiin yritysten välisten verkostojen edistäminen, yritysten aktivoiminen, palvelupakettien tuotteistaminen ja digitaalisen toimintaympäristön ja yrittäjien digitaitojen kehittäminen.

Kesän kynnyksellä hankkeen projektipäälliköksi valittiin Elina Ryhänen.

– Soitan läpi kaikki Hangon yritykset tai tapaan yrittäjät face to face, hän kertoo.

– Verkostojen edistäminen voi olla esimerkiksi sitä, että kun tapaan kauneudenhoitoyrittäjiä, kysyn heiltä, tunnetteko toisianne ja teen ehdotuksen tapaamisesta, Ryhänen jatkaa.

Erityisesti hankkeen kohderyhmäksi on otettu luovien alojen yrittäjät, käsityöläiset ja matkailua tukevat palvelut. Yrittäjien haastatteluissa käydään läpi tuotteet, asiakaskohderyhmät, yhteistyökumppanit, diginäkyvyys ja palaute yhdistykselle.

Syksyllä on päästy käynnistelemään myös livetapahtumia ja koulutuksia.

– Ensimmäinen livetapahtuma oli someaamiainen kaupungintalon lämpiössä. Nyt mietitään yhteistyökuviota Luksian kanssa laajemminkin, Ryhänen kertoo.

Etätyö joudutti 5G:tä

Hanko on ollut etätyön ansiosta koronan hyötyjiä. Inspiroiva työympäristö on myös jatkossa monen unelma ja Hangossa täyttä totta. Tietoliikenneyhteydet tärkeässä roolissa.

Hankkeen myötä saatiin nopeutettua Elisan 5G aikataulua parilla vuodella ja se rantautui Hankoon kesäkuussa.

– Kun etätyöntekijät ovat tulleet osaksi vuotta Hankoon, ovat he askeleen lähempänä Hankoon pysyvästi asettumista, Hyry sanoo.

Kehuja hankeneuvonnalle

Hanko Exit -hanke on kaksivuotinen ja se alkoi keväällä. Hyry ja Ryhänen esittelivät hanketta Uudenmaan Yrittäjien Luottamushenkilöseminaarissa muiden paikallisyhdistysten edustajille. Se herättikin uteliaisuutta ja teräviä kysymyksiä, joista päätellen kiinnostusta vastaavaan saattaisi olla muillakin paikkakunnilla.

Hyry kannustaa aktiivisuuteen:

– Hakekaa ihmeessä hankerahaa. Uudenmaan liitossa oltiin todella ystävällisiä ja autettiin prosessissa. Hankkeen raportointikin on yllättävän kevyttä, ja projektipäällikköhän tekee sen.