Etsi

Järjestö

Petri Salmisen Suomen Yrittäjien varapuheenjohtajakampanja avattiin Jyväskylässä

Keski-Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Petri Salminen pyrkii Suomen Yrittäjien varapuheenjohtajaksi.

Keski-Suomen Yrittäjät ja LähiTapiola Keski-Suomi jäjestivät perjantaiaamuna Jyväskylässä, Ravintola Hurrikaanissa Yrittäjien energisoivan syysbrunssin. Syysbrunssin aikana kuultiin Nordic Business Groupin tarina Jyri Lindénin kertomana sekä järjestävien tahojen syksyn kuulumiset. 

Syysbrunssin jälkeen ääneen pääsi Petri Salminen. Salminen on ehdolla Suomen Yrittäjien varapuheenjohtajaksi ja tänään kampanja saatiin virallisesti käyntiin. Salminen nosti tiedotustilaisuudessa esiin vaaliteemojaan ja yleisemmin ajatuksiaan omistajuudesta ja yrittäjyydestä. 

- Pääteemaani on korostaa omistajuuden, ja erityisesti yrittäjämäisen omistajuuden, yhteiskunnallista merkitystä. Tällaisena aikana, kun ylimpiä lakia ja järjestystä valvovia viranhaltijoita tuomitaan virkavirheistä tai asemaansa liittyvistä väärinkäytöksistä, on lohdullista päivittäin kohdata yrittäjiä, jotka lahjomattomasti tekevät töitä muuttaakseen maailmaa tai toimialaansa. Samoin kunnioitettavaa ja arvostettavaa työtä tekevät myös ne lukuisat yrittäjät, jotka sydämestään arvostavat työntekijöitään ja asiakkaitaan – sillä itse olemme työntekijämme palkanneet ja asiakasprojektimme myyneet. Laadukas työ ja huolenpito työyhteisön hyvinvoinnista ovat vähän niin kuin kunnia-asioita, Salminen avasi.

Salminen otti myös voimakkaasti kantaa puolueiden vaaliohjelmiin ja miten niissä käsitellään yrittäjyyttä.

- Etenkin nyt eduskuntavaalien lähestyessä ovat puolueet tehneet omia vaaliohjelmiaan, joissa näennäisesti puolustetaan yrittäjyyttä, mutta käytännössä ollaan rankaisemassa nimenomaan suomalaisia, ja etenkin kotimarkkinoilla toimivia yrittäjiä. Muun muassa yrittäjävähennys halutaan poistaa. Keskustelussa puhutaan ”apteekkarivähennyksestä” samaan aikaan, kun maassa on lähes 180 000 yksinyrittäjää, joista puolet tienaa alle 2000 euroa kuukaudessa. Sama koskee listaamattomien yritysten osinkoverotusta. Jotkin puolueet eivät ole valmiita hyväksymään sitä, että monesti vuosia omasta palkastaan tinkinyt yrittäjä voisi jossain vaiheessa saada palkkiota yritystä perustaessaan ottamalleen riskille, Salminen hämmästeli.

Varapuheenjohtajakampanja huipentuu Valtakunnallisille Yrittäjäpäiville Turkuun 19.10.-20.10. Varapuheenjohtajat selviävät liittokokouksessa 19.10.

Koko tiedotustilaisuuden voit katsoa Keski-Suomen Yrittäjien facebook-sivulta.

Tutustu Petriin tarkemmin osoitteessa www.petrisalminen.com.