Etsi

Kalastuskauden avajaiset 2019

2019 Kalastuskauden avajaistapahtuma on 25.5.2019 lauantaina
Kuin satavuotisen Suomen kunniaksi,  Kellokosken Kalastuskauden avajaiset & markkinat 2018 tapahtuma oli menestys! Aurinko paistoi suuren osan ajasta ja sateelta vältyttiin, vaikka ennusteen mukaan sen mahdollisuus oli melko suuri. Ohjelmaa oli järjestetty runsaasti ja monipuolisesti koko perheeelle, ja myyntipöytiä oli puistossa paljon. Ja mikä tärkeintä, yleisö löysi hyvin tapahtuman! 

Myyntikojuja ja tapahtuman yleisöä.

Vaikka tapahtuman moottorina toimi Kellokosken Yrittäjät, alueen lähestulkoon kaikki yhdistykset, kerhot ja seurat olivat mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa sitä.  Tämä oli koko kylän yhteinen ponnistus!

Kun Kellokosken Yrittäjien hallituksessa analysoitiin iltapalaverissa päivän ja tapahtuman antia, arvioitiin hyvän tuloksen edellytyksiksi, että ohjelmaa on oltava riittävästi, sen on oltava monipuolista ja kiinnostavaa. Myös tapahtuman etukäteisviestintä, tiedottaminen ja markkinointi on tehtävä kaikilla välineillä ja kanavilla, että tavoitettaisiin mahdollisimman laaja joukko ihmisiä. Tässä yhteydessä muistutettiin erityisesti sosiaalisen median merkitystä nyky-maailmassa. Parannukseksi seuraavaan vuoteen suunniteltiin jo, että loppupäivään täytyy saada hiukan jotain kiinnostavaa lisää. Kehittämisen varaa on aina.