5.9.2018 klo 12:00
Uutinen

Uudenmaan Yrittäjät ry:n yrittäjyyskasvatusstipendi Kirkkonummelle

Vuoden 2018 yrittäjyyskasvatusstipendi luovutettiin kunnantalolla Yrittäjän päivän lounaalla Veikkolan koulun rehtorille, Jussi Romsille

Uudenmaan Yrittäjät myöntää vuosittain stipendin ansioituneelle yrittäjyyskasvattajalle. Se on arvostettu muistaminen hyvin tehdystä työstä. Stipendin saajan valitsee Uudenmaan Yrittäjien hallitus lähetettyjen ehdotusten perusteella. Stipendin saajaa voi vuosittain ehdottaa kuka tahansa. Ehdotus tulee perustella seikkaperäisesti ja vapaamuotoisesti tuoden esiin, mitä ehdotettava henkilö/taho on tehnyt ja saanut aikaan sekä toiminnan laajuus.

Tänä vuonna Kirkkonummen Yrittäjät ry:n hallitus päätti ehdottaa stipendin saajaksi Veikkolan koulun rehtoria, Jussi Romsia. Ehdotuksessaan hallitus totesi mm. ”Jussi Roms on innostava, aktiivinen ja positiivinen oppilaiden ohjaaja. Hänen ansiokseen voidaan nähdä yrittäjyyskasvatus-kurssien menestys.Kirkkonummi valittiin vuoden 2018 pikkuyrittäjämäisimmäksi kunnaksi, Veikkolan koulu on ollut kokeilemassa ja käynnistämässä Pikkuyrittäjät -konseptia jo varhaisessa vaiheessa – Jussi Romsilla on ollut tässä kehityksessä suuri osuus. Kirkkonummen Yrittäjät ry on myös tehnyt paljon yhteistyötä Veikkolan koulun kanssa yrittäjyyskasvatusasioissa.

Kirkkonummen Yrittäjät ry onnittelee lämpimästi Jussia saavutetusta stipendistä!

Uutinen muualla:

Kirkkonummen kunta – uutinen 5.9.2018

Viisykkönen – uutinen 5.9.2018

Uudenmaan Yrittäjät – tiedote 6.9.2018