Etsi

Emergency banner

Yrittäjyys

Yrittäjällä on joustava kuminauha

Lämmintä on riittänyt ja grillit on ollut kuumana monessa perheessä, eikä aurinkorasvan käytöstä ole lipsuttu! Tänään on minun vuoroni kertoa kuulumisia ja tulevaisuuden toiveita. Lumeton ja laduton talvi, oli ensimmäinen omalle kohdalleni osunut 20 vuoden aikana kauppiaana ollessani. Lohjalla ei saatu tehtyä latuja, mikä oli ainutlaatuista ja pelottava esimerkki ilmaston muutoksesta. Poikkeuksellisen talven jälkeen Korona-virus pysäytti kaupankäynnin. Korona kevät jää historiaan, ja toivotaan, että emme vähään aikaan koe vastaavaa. Erikoiskauppa ja ravintolamaailma pysähtyi totaalisesti, unohtamatta linja-autoliikennettä, takseja, hierojia ja metallipajoja, autokorjaamoja ja monia muita pienyrittäjiä ja isompia yrityksiä. Tietysti osa elinkeinoelämästä on porskuttanut mukavasti, eikä korona ole vaikuttanut. (klikkaa otsikkoa ja lue lisää).

Valtion Koronatukea eli kriisirahaa jaettiin elykeskuksen ja Business Finlandin toimesta suomalaisille yrittäjille. Suomi ei tässä korona kriisissä pystynyt olemaan mielestäni tasapuolinen yrittäjiä ja yrityksiä kohtaan, eikä myöskään pärjää vertailussa muita pohjoismaisia tovereitamme kohtaan. Hallitus Marinin johdolla, kertoi kriisin alkumetreillä, että me emme jätä niitä yrityksiä pulaan, jotka tässä kriisissä kärsii. Annamme tukea, oli selkeä viesti. Aikaa on kulunut ja konkreettinen tuki odottaa vielä lainvoimaa. Samaan aikaan saimme tietoa, kuinka Ruotsi antoi Koronan runtelemille yrityksille heti tukea vuokraan ja palkkoihin, mikä on konkreettista tukea, jos kassavirta pysähtyy tai laskee merkittävästi.

Monissa pohjoismaissa pystyttiin kohdistamaan tuet niille, joihin Korona oikeasti iski. Niille, jotka tukea oikeasti tarvitsivat. Niille kenellä oli näyttää kassavirta raportista yrityksen tilanne koronan ajalta. Ei voinut keksiä mitään, vaan tilanne oli todellinen. Uskon, että silloin myös tuki raha riittää useammalle ja tuki auttaa pääsemään pahimman yli ja luo uskoa parempaan.

Meillä Suomessa toimittiin jostain syystä toisella tavalla, erittäin anteliaasti kohdistamalla tukea ensitöikseen myös yrityksille ja sivutoimisille yrittäjille, kenellä ei millään muotoa olisi ollut tarvetta kriisituelle. Ensimmäinen tuki olisi pitänyt kohdistaa heti oikeasti kriisissä kärsineille sektoreille ja edellä mainituilla virallisilla dokumenteilla se olisi ollut oikeudenmukaista.

Nyt kun on huomattu, että ensimmäiset tuet on mennyt jako perusteiden osalta enempi tai vähempi metsään, jaetaan uutta tukea. Toivottavasti uusi lakiesitys olisi anteliaisuudessaan yhtä onnistunut kuin ensimmäinen tuki paketti, poikkeuksena vain jakoperusteisesti niille ketkä Koronasta on oikeasti kärsinyt.

Uskoa ja toivoa kuitenkin vielä riittää. Lohjan kesästä toivon, että mökkiläiset tuovat mukavaa pörinää keskustaan ja antavat lisäväriä meille arkipäivään. Lohjan järvi ja hienosti hoidetut uimarannat tulevat olemaan hyvässä käytössä. Omat uikkarit kyllä vähän kiristää, mutta jos ne kestäisivät parit rintauinti metrit Auralahdessa, olisi se hienoa.

Tulevat asuntomessut ovat erittäin tärkeä näyteikkuna Lohjalle. Toivottavasti saamme uusia asukkaita ja lapsiperheitä. Tarvitsemme uusia asukkaita ja yrityksiä taloutemme tueksi ja palveluiden maksajiksi. Messujen pysäköinti on ollut myös keskustelun aiheena ja hyvä niin, jotta saamme parhaimman hyödyn irti messukävijöistä.  Pysäköinti kun saadaan toimivaksi ja lähelle palveluita, aletaan olla valmiina ottamaan messuvieraat kunnolla vastaan.

Hyvää kesää kaikille!

Jari Parviainen
hallituksen jäsen
Lohjan Yrittäjät ry