10.2.2021 klo 13:27
Uutinen

Mikä ihmeen YRVA?

Jokaisen kuntapäättäjän tulisi tämä tietää. Kyseessä on Yritysvaikutusten Arviointi, joka on tärkeä osa yritysystävällisen kunnan päätöksentekoprosessia.

Suomen Yrittäjien toteuttaman Elinkeinopoliittinen mittaristokyselyn mukaan yrittäjien mielestä elinkeinopolitiikan tärkein osa-alue on kunnan päätöksenteon yritysystävällisyys. Yrittäjien mielestä hyvä valmistelu ja päätöksenteko ovat ripeää, avointa ja tasapuolista. Kuntien päätökset vaikuttavat suoraan tai välillisesti yrityksiin, päätettiinpä sitten koulutus-, hankinta-, asunto-, tai kaavoituspolitiikasta. Suurin osa tehdyistä päätöksistä siis joko tukee tai heikentää yritysten menestymis- ja toimintaedellytyksiä.

Loviisassa tästä tehtiin Juha Karvosen toimesta valtuustoaloite jo v. 2014. Loviisan Yrittäjät jatkoi kaupungin kanssa YRVA-prosessin sääntöjen ja lomakkeen hiomista vuosina 2016-2017. Vieläkään sitä ei ole otettu käyttöön! YRVA on osa kunnassa toteutettavia erilaisia arviointeja, kuten esim. YVA (ympäristön), IVA (ihmisten) ja LVA (lasten) arviointiprosesseja.

Arvioinnin tarkoitus on varmistaa, että päätöksentekijä harkitsee asioita myös yritysten näkökulmasta. Kaikki päätösten etukäteisanalysointi parantaa niiden tasoa ja luo avoimuutta ja dynamiikkaa päätöksiin. Parhaiten YRVA onnistuu ottamalla se kiinteäksi osaksi päätösten valmistelua ja kunnan arkirutiineja. Turhaa byrokratiaa pitää tietysti välttää ja siksi prosessin kehittely olisikin tehtävä yhdessä yrittäjien kanssa ja analysoida minkälaisia sujuvia käytäntöjä on olemassa muissa kunnissa.

Miksi YRVA?

  • Yritysten menestys tuo kunnalle työpaikkoja ja verotuloja, Loviisalla alijäämäinen budjetti ja yli tuhat työtöntä. (= tarvitaan kasvua)
  • Loviisan kaupunki on suuri ostaja ja jokainen euro, joka jää tänne on etu kaikille
  • Päätöksenteon parempi ja analyyttinen valmistelu parantaa tuloksia
  • Se on tärkeä osa kaupunkistrategiaa ja yrityspalvelua
  • Kunnan vetovoima paranee ja yritysten/asukkaiden hyvinvointi kasvaa
  • Loviisan on oltava Suomen paras paikka yrittää ja elää!

Jouni Malmivaara
Loviisan Yrittäjät ry:n varapuheenjohtaja