1.1.2021 klo 12:20
Uutinen

Valoa kohti

Monille yrityksille haasteellisten koronarajoitusten vahvasti sävyttämän vuoden 2020 jälkeen on ilo todeta, että tänään alkanut vuosi 2021 on myrskyläläisillekin yrityksille toivoa herättävä. Valoa on näkyvissä. Tässä puheenjohtajan katsaus.

Vuoteen 2020 lähdettiin monissa yrityksissä kasvuodotuksin. Tämän päivän näkökulmasta katsottuna vuosi sitten kauppa kävi, vienti veti, tuotannot pyörivät kohtuullisen tehokkaasti, eikä työmarkkinoillakaan ollut suurempaa kuohuntaa. Silloin ei vielä aavistettu, mitä kiinalaisesta Wuhanin kaupungista jo joulukuussa 2019 alkanut COVID-19-pandemia aiheuttaisi. (Maailman terveysjärjestö WHO julisti epidemian pandemiaksi 11. maaliskuuta 2020).

En ala käymään tässä kaikkea uudestaan läpi, olemmehan varmasti näitä uutisia lukeneet jo kyllästymiseen asti. Sen verran kertaan kuitenkin, että kun ihmisten kokoontumista ja kohtaamista rajoitettiin, se vaikutti myös monen myrskyläläisen yrityksen toimintaan lamaannuttavasti. Liikkeitä piti sulkea kokonaan ja kassavirta pysähtyi. Kiinteät kustannukset kuitenkin pyörivät. Ilman valtiovallan ripeää reagointia monen myrskyläläisenkin yrityksen toiminta olisi voinut päättyä konkurssiin.

Koko pandemian rankin aika oli Uudenmaan historiallinen sulku. Maakuntaa koskevat liikkumisrajoitukset tulivat voimaan 28. maaliskuuta ja olivat voimassa 19. huhtikuuta 2020 saakka. Maakuntien rajakylänä tämä tuntui Myrskylässä vahvasti.

Kuvassa poliisin valvontapiste maakuntien rajalla.

Tässä yhteydessä on ehdottomasti mainittava Suomen Yrittäjien vahva toiminta yritysten ja yritysten etujen puolestapuhujana. Sieltä oltiin aktiivisesti yhteydessä maan hallitukseen ja yrittäjien johto myös suorastaan toitotti mediassa väsymättä tilanteen vakavuutta ja toi esille erilaisia vaihtoehtoja yritysten ja työpaikkojen pelastamiseksi! Täydet pisteet Helsinkiin yrittäjien Mannerheimintien toimistoon! Valtiovallalle täytyy myöskin antaa tunnustus, että siellä ymmärrettiin yritysten ahdinko tämän ulkoisen uhan edessä. Siellä ymmärrettiin myös yritysten ja yrittäjien keskeinen merkitys työpaikkojen ja sitä kautta hyvinvoinnin tuottajana.

Myrskylän kunta oli myös kiitettävän aktiivinen yrittäjien suuntaan ja näytti tekevän kaiken, mikä lakien ja säännösten mukaan oli mahdollista yrittäjien tukemiseksi ja auttamiseksi pahimman yli. Eikä tässä sovi myöskään unohtaa Uudenmaan ELY-keskusta, joka oli aktiivinen ja tuki yrityksiä omilla keinoillaan uudessa ja haasteellisessa tilanteessa. Kiitos vielä molemmille!

Tätä kirjoittaessani koronavirukselle on jo kehittetty useita rokotteita ja ensimmäiset EU:n viranomaisten hyväksymät rokotukset on aloitettu koko EU:n alueella, myös Suomessa.

Toiveikkuuteen on siis olemassa perusteet. On selvää, että rokotuksissa menee vähintään kuukausia, mutta ehkä kesällä tilanne voisi olla normalisoitunut tältä osin.

Toiveissa on, että yritykset Myrskylässäkin pääsisivät keskittymään varsinaiseen toimintaan, sen kehittämiseen, investointisuunnitelmiin ja rahoitusratkaisuihin.

Päivät pitenevät koko ajan ja valoa kohti tässä mennään.

Aku Eronen, Myrskylän Yrittäjät, puheenjohtaja