Etsi

Asbesti kummittelee: Remonttien kustannukset pomppaavat ylös

Asbestilaki ja -asetus muuttuivat vuoden alussa.

Asbestilaki ja -asetus muuttuivat vuoden alussa.

Uusien säädösten on tarkoitus turvata asukkaiden ja asbestin kanssa työskentelevien turvallisuus entistä paremmin.

Asbestia on käytetty varsinkin ennen 1990-luvun puoliväliä niin rakennusmateriaaleissa kuin eristeissäkin. Sen käyttö kiellettiin vuonna 1994.

Isännöintiliitto muistuttaa, että asbesti rakenteissa ei ole vaarallista, ja vanhoista rakenteista sitä löytyy edelleen. Sen sijaan asbestin purkutyössä syntyvä hienojakoinen pöly voi aiheuttaa erilaisia keuhkosairauksia. Säädöksillä pyritäänkin estämään nimenomaan asbestipölylle altistuminen.

Joka tapauksessa lakimuutos nostaa remonttien kustannuksia tuntuvasti.

Isännöintiyritykset arvioivat, että remontit venyvät, kun purkutilojen asbestipitoisuudet pitää mitata ja odottaa laboratoriokokeiden tuloksia. Uudet työvaiheet nostavat myös korjausten hintoja osakkaiden remonteissa.

Esimerkiksi yksittäisessä kylpyhuoneremontissa kustannukset voivat nousta 20–30 prosenttia, jos pintoja pitää purkaa asbestityönä. Myös taloyhtiöiden korjauksissa, esimerkiksi julkisivuremonteissa, kustannukset kasvavat.

Kimmo Koivikko

kimmo.koivikko@yrittajat.fi