Etsi

Yrittäjyys

Suomalainen somekanava aikoo kukistaa Facebookin – Sijoittajina nimekkäitä urheilijoita

Yrittäjäsanomat julkaisee kesän aikana parhaita paloja alkuvuoden Yrittäjä-lehdistä. Jutut ilmestyvät verkossa joka maanantai elokuun puoliväliin saakka.

Tomi Kaukinen ja Aleksi Laakkonen eivät avanneet peliä kovin nöyrästi. Kun kaksikko keväällä 2015 julkaisi sosiaalisen median uuden tulokkaan Sportacamin, he julistivat tiedotteessa aikovansa kukistaa Twitterin ja Facebookin. Miten kävi?

Jättiläisten alistaminen oli aikomus tehdä ilon kautta – amerikkalaissomet ovat näiden miesten mielestä liikaa negatiivisuuteen kannustavia. Sportacam taas keskittyy hyvän fiiliksen ja ilon jakamiseen käyttäjien kuvaamien viiden sekunnin mittaisten videoselfieiden kautta.

– Somessa on niin helppo kirjoittaa ilkeitä asioita. Mutta filmaapa itseäsi raivopäissäsi… Kun näet itsesi videolla, siinähän alkaa vaan naurattaa ja tuntea itsensä pelleksi, Tomi Kaukinen kuvailee sporttisomen ideaa.

Twitterin osakekurssi on sittemmin rytissyt, mutta Facebook rytkyttää yhä lujaa. Somen sporttibaarina markkinoitava Sportacam on mennyt välillä jyrkästi ylöspäin valtaamalla Espanjan jalkapallomarkkinaa isoin harppauksin – mutta toistuvasti kassa on ollut myös tyhjä.

Sitä vastoin intohimo sosiaalisen median maailmanvalloitukseen, se on yhä jäljellä, vaikka Kaukisen ja Aleksi Laakkosen omat säästöt ja sadantonnin vuositulot ovat enää etääntyvä muisto.

– Yrittäjyys on ylivoimaisesti vaikeinta, mitä mä olen ikinä tehnyt, Kaukinen sanoo ja räjähtää hersyvään nauruun.

– Välillä kotona itkettää ja pelottaa niin paljon, että mahaan sattuu, mutta en mä tätä enää mihinkään vaihtaisi.

Työelämäromantiikan tappaja

Laakkonen on haastatteluhetkellä taas kerran työmatkalla Espanjassa. Siksi Kaukinen saa kertoa tarinan kaksikosta, jonka poissaoleva osapuoli on hänen mukaansa "espoolainen esteetikko" ja kertoja itse "Södertäljestä lähtenyt lineaarinen mulkku tiedemies".

Aloitetaan runsaan kymmenen vuoden takaa. Suomalaisten vanhempien Ruotsissa syntynyt poika haki ja pääsi Tukholman kauppakorkeakouluun.

– Ei mulla ollut palavaa intohimoa taloustieteeseen, mutta ajattelin, että se avaa ovia moneen suuntaan.

– Mutta ne aivopesevät jengiä kauppiksessa, ainakin Tukholmassa. Neljä vuotta hoetaan, että te ootte eliittiä, te saatte parhaat duunit, te ootte jotain chosen oneja. Ja kun sitten päädyt kahvinkeittäjäksi ja excelin vääntäjäksi johonkin tylsään toimistoon, siitä on romantiikka aika vitun kaukana, Kaukinen puhisee.

Lienee syytä hieman pahoitella Kaukisen puolesta tämän kielenkäyttöä. Kaikkia voimaannuttavia sanoja ei kuitenkaan voi tästä tarinasta jättää pois – niin olennaisesti ne kuvaavat sitä intoa, tunnetta ja temperamenttia, joilla Kaukinen puskee Sportacamia eteenpäin ja vaahtoaa asioistaan.

– Äidinkielelläni ruotsiksi mä en itse asiassa kiroile, mutta mun suomen sanavarasto on köyhempi. Ja se v-sana on aika hyvä täytesana, sellainen mitä ei ruotsissa ole, Kaukinen naurahtaa.

Opiskelujen jälkeen hänen työelämäromantiikan tappajansa oli ei-niin-kovin-seksikäs kiinteistörahastoala. Luovuus kärsi.

Vuonna 2007 työnantajan Suomen-konttori kysyi Kaukiselta, haluaisiko tämä vaihtaa asemamaata. 28-vuotias Kaukinen siirtyi, työtehtävät paranivat, vastuuta tuli ja "oli aika hauskaakin".

– Tienasin hyvin. Ensin tuli vaikka 4 000 kuussa, sitten korotus viiteen. Olin ihan että jee, siistiä. Mutta sitten tuli 6 000, seuraavaksi ehkä 7 000. Kuulostaa varmaan ihan tyhmältä kun sanon, mutta ei niillä korotuksilla ollut enää mitään merkitystä.

– Tajusin, että vaikka saisin vielä vähän lisää, niin 15 tai 20 vuodessa mun elämässä mikään ei tulisi muuttumaan. Elämään piti saada jotain muuta sisältöä kuin materiaaliset kiksit.

Sapattivapaalle sovellusten pariin

Alkusysäys yrittäjyyteen oli lopulta jokseenkin onnekas sattuma. Kaukisen työpaikalle tuli vuonna 2011 kesätyöntekijäksi "18-vuotias suomenruotsalainen narkoleptikko", joka hereillä ollessaan puheli "äärimmäisen syvällisiä juttuja kvanttimekaniikasta moraaliongelmiin".

– Me juteltiin hänen kanssaan toimistolla koko kesä, ja lopussa sanoin, että jos sulle tulee enemmänkin kaupallisia ideoita mieleen, voisin hypätä pois täältä ja alkaa jeesata, Kaukinen kertaa.

Ei mennyt kuin pari viikkoa, kun kesämies soitti. Hänellä oli ajatus kännykkäapplikaatiosta, analogisesta kalenterista, joka näyttäisi päivän tapahtumat kellotaululla: tuossa on kahden tunnin palaveri, sen jälkeen tunnin slotti vapaata ja niin edelleen.

Kaukinen kiinnostui ja kertoi ideasta Aleksi Laakkoselle, jonka oli oppinut tuntemaan yhteisten töiden kautta. Laakkonen oli ehtinyt kiertää isoissa design-toimistoissa ympäri maailmaa, asettunut nyt Suomeen ja innostui ajatuksesta välittömästi.

– Yhtenä päivänä Aleksi istui sporttibaarissa ja soitti: hän oli parin rohkaisevan jälkeen ilmoittanut pomolleen irtisanoutuvansa ja ilmoitti nyt mulle, että tule tänne, aletaan tekemään kalenteria.

– Mulle iski hirveä paniikki. Monta kuukautta olin pähkinyt, että voinko lähteä palkkatyöstä kun on asuntolaina ja kaikkea, ja nyt oli pakko tehdä päätös.

Nopeasti Kaukinen kuitenkin hyppäsi autoonsa ja haki Laakkosen kyytiinsä henkiseksi tueksi. Kaukinen ajoi työpaikalleen pomonsa pakeille.

Marja-Liisa on ihan hiton hyvä tyyppi. Kun mä ilmoitin sille, että mä haluan hypätä pois, se vaan nauroi, että äläs nyt hassuttele. Muakin alkoi naurattaa ja piti hokea, että eikun oikeesti, Kaukinen hymyilee.

– Sitten se sanoi, että tehdääs Kaukinen näin: leiki sä pari kuukautta niiden sovellustesi kanssa ja katsotaan sitten tilannetta uudestaan.

Eli kahden kuukauden sapattivapaa.

– Se oli ihan smart move by her. Rekrytointihan on ihan hirveetä paskaa, niin parempi oli odottaa pari kuukautta, josko tulisin kuitenkin takaisin tai rekrytä joku muu vasta sen jälkeen.

Mutta ei Kaukinen tullut takaisin. Ei millään.

– Käytännössä me istuttiin seuraavat kaksi kuukautta Aleksin himassa Kalevankadulla ja kirjoitettiin powerpointteja siitä, mitä tämä applikaatio tulisi olemaan, vaikka eihän me tiedetty digimaailmasta mitään.

– Siinä tekemisen vapauden huumassa palasi elämään sellainen ilo, jota ei voinut saada rahasta. Mimmiäkin alkoi kotona melkein ärsyttää, kun olin vaan niin vitun tyytyväinen. En mä vaan voinut mennä enää takaisin entiseen. 

Tärkeitä turpaansaamisia

Uuden firman nimi kuvasti korporaatioista irtautumista, kaksikon ronskille tyylille sopivasti: GTFO Ventures. GTFO eli Get The Fuck Out.

Kalenteri sai nimen Calmighty. Se tulee sanoista calendar allmighty, kaikkivaltias kalenteri.

Calmighty ei vajaan vuoden yrityksen aikana lyönyt läpi. Ei, vaikka idea on Kaukisen mielestä edelleen hyvä.

– Kalenteri opetti sen, että vaikka ihminen olisi tottunut tekemään jotain vaikeasti, on tosi vaikea ja turhakin väkisin tuputtaa, että tässä olisi sulle fiksumpi ratkaisu. Sovelluksen käyttäjä ei saa ikinä tuntea itseään tyhmäksi, ja jos niin käy, silloin vika on aina sovelluksessa, ei käyttäjässä.

Niin. Miksiköhän vaikeaselkoiset Nokiat hävisivät kisansa äärimmäisen helppokäyttöisille iPhoneille?

Tekes oli lähtenyt tukemaan kalenteria ja pääomamarkkinoiden rahoituskin oli avattu, mutta keväällä 2013 GTFO:n rahat olivat lopussa. Piti keksiä uutta.

Syntyi sovellus nimeltä Mun Ottelut, joka listasi automaattisesti esimerkiksi kaikki Suomessa pelattavat harrastejääkiekko- ja jalkapallo-ottelut, joita pelataan vuosittain satojatuhansia.

Junioripelaajien vanhemmat tykkäsivät, mutta jotain siitäkin applikaatiosta puuttui, nimittäin sosiaalinen puoli. Ja taas oltiin erinäisten vaiheiden jälkeen tutussa tilanteessa: tammikuu 2014, rahat loppu.

– Me tehtiin noiden sovellusten kanssa kaikki perusvirheet. Mutta ilman niitä turpaansaamisia ja mokia me ei olisi tehty tätä nykyistä.

Taas taskut tyhjinä

Kaksikko oli taas puhtaan pöydän äärellä, säästöt tuhlattuina ja luotot tapissa, mutta yhä ideavalmiina. Aiemmille sijoittajille nakattiin ajatus urheiluun ja videoihin keskittyvästä sosiaalisesta mediasta, Sportagramista.

– Ideasta tykättiin, ja saatiin bisnesenkeleiltä vähän rahaa sisään. Sitten pääsimme tapaamaan Teemu Selänteen ja Petteri Koposen pieni demo taskussamme. Petteri kysyi heti, että pääseekö hän mukaan, Kaukinen muistelee hymyillen.

Myöhemmin sijoittajakelkkaan ovat hypänneet suomalaisista absoluuttisista huippuatleeteista myös somenoviisi Jari Litmanen sekä Jarkko Nieminen. Kovia nimikaappauksia.

– En tiedä voiko tällaista edes kertoa, mutta käytännössä me siis vedettiin rahoituskierrosta ja saatiin rahaa yhdellä pdf:llä. Syyskuussa 2014 meillä oli ehkä puolen vuoden rahoituspohja olemassa ja Tekes taas mukana. Oli ajatus urheilusomesta, mutta todellisuudessa me ei tarkalleen tiedetty, mitä oltiin tekemässä.

Sekin vaihe opetti.

– Sijoittajat luottavat lähtökohtaisesti aina ideaan ja tiimiin, vaikka meitä oli silloin edelleen vain kaksi. Ei niitä oikeasti kiinnosta kassavirtojen esittely, koska se on startupeilla aina enemmän tai vähemmän arvailua.

Edessä oli vimmattua ideointia ja tuloksena Slushiin mennessä varhainen demo eli somealusta, jossa ihmiset kommunikoivat urheilusta videoiden välityksellä.

Oli aika saada taloon oma koodari.

– Sekin on yksi kantapään kautta opittu asia, jonka mielellään vinkkaan muille startupeille: älä ikinä ulkoista koodaamista. Se teki asioista aivan liian hitaita, kun välissä oli aina joku hiton projektipäällikkö allokoimassa resursseja.

Hieman aiemmin sovelluksen nimi oli muuttunut Sportacamiksi. Alkuperäinen Sportagram-nimi ärsytti kuvapalvelu Instagramin juristiarmeijaa siinä määrin, että Amerikasta lävähti suomalaisten pöydälle 1 500-sivuinen uhkauskirje gram-päätteen käytöstä.

Työpaikkailmoitus herätti kohua

Sportacam päätti hakea ensimmäistä koodariaan persoonallisella, muun muassa syviä populaarikulttuuriviittauksia sisältävällä ilmoituksella. Persoonallisuus oli liikaa Mol.fi:lle, joka poisti ilmoituksen listoiltaan liian kummallisena.

– Se poistaminen oli parasta mitä meille olisi voinut tapahtua, Kaukinen innostuu.

– Nelonen teki siitä jutun teemalla Näin Suomessa, ja ilmoitus levisi Facebookin kautta Jenkkeihin.

Amerikassakin teksti herätti väärinymmärrysten vuoksi paheksuntaa, mutta lopulta ilmoitus toimi täydellisesti: hakijoiden joukossa oli vain samanhenkistä väkeä.

– Välillä ärsyttää yrittäjyyteen liittyvässä keskustelussa se, että pitäisi muka palkata juuri tietynlaista väkeä, ulostuloillaan ei saisi ärsyttää ketään ja muuta. Jos meillä on kahden jätkän startup, ja me palkataan yksi lisää, silloin 33,3 prosenttia firmasta on joku muu, joka voi pahimmassa tapauksessa tehdä mulle hallaa! Mä todellakin haluan siihen paikkaan, joka silloin oli 20 neliön toimistokoppi, nykyisten jätkien kopion, joka kestää meitä ja me sitä.

Tammikuussa 2015 koodari-ilmoitus tuotti toivotun tuloksen, slovakialaisen Gabriel Kaputan, joka piti hakuilmoitusta hulvattomana, ja josta on sittemmin tullut yksi firman omistajista.

Sportacamin palkkalistoilla on nyt kymmenkunta henkilöä, joiden joukossa kaksi vietnamilaista, ukrainalainen, slovakki, brasilialainen, espanjalainen – kunnon monikulttuurikeskus Helsingin Kalevankadulla siis. Kaukisen sanoin kaikki ovat huumorintajultaan sopivan lapsellisella tasolla. Suomalaisia koodareita ei ole, koska heidän kysyntänsä on äärimmäisen kovaa.

Helmikuussa 2015 noin 200 suomalaisen testiryhmä aloitti Sportacamin pilottiversion testaamisen. Ja jälleen Kaukisella on vinkki annettavaksi startup-kollegoilleen.

– Meille Suomi on hyvä paikka testata asioita, mutta ei kansainvälisiä sijoittajia niin hirveästi kiinnosta se, kuinka hyvin tuotteesi pärjää kotikentälläsi. Kannattaa tehdä pieni pilotti Suomessa, mutta lähde nyt ihmeessä helvettiin täältä heti kun pystyt.

Hidas internet sai aikaan hikikarpaloita

Lähdetään siis, Espanjaan asti. Tomi Kaukisen tatuoidut kädet menevät kananlihalle ja harmaan t-paidan kainalot tummuvat hiestä. Pelkkä muisto viime vuoden toukokuusta espanjalaisen Almerian kaupungin McDonald'sissa ahdistaa ja naurattaa yhtä aikaa.

Tuona keväänä vuosi sitten, kuten arvata saattaa, Sportacam-tiimin rahat olivat taas lopussa. Uusin rahoituskierros eteni hitaasti.

Konsulttifirma oli vinkannut, että suomalaisten kannattaisi käydä alan messuilla Espanjan Murciassa. Kaukista vähän hirvitti laittaa firman viimeiset rahat kiinni matkalippuihin, joilla olisi maksanut yhden koodarin kuukausipalkan.

Jälkiviisaana hän voi sanoa, että luojan kiitos Alicanten-lennot tuli hankittua. Messuilla Laakkonen ja Kaukinen pääsivät heti esittelemään Sportacamin Espanjan jalkapallon pääsarjajoukkueen Almerian edustajalle, joka kiinnostui näkemästään.

– Me oltiin että mitä vittua, me ollaan oltu päivä Espanjassa, ja La liga -jengi haluaa meidän sovelluksen!

Sovittiin tapaaminen Almeriaan joukkueen toimistolle, jossa espanjalaisen internetin nopeus, tai pikemminkin hitaus, pääsi yllättämään pahemman kerran. Netissä toimivan sovelluksen esittelystä ei tullut yhtään mitään.

Almerian edustaja rauhoitteli hikisiä ja likipitäen panikoivia suomalaisia: lähistöllä on McDonald's, jossa pitäisi olla ilmainen langaton verkko.

– Aleksi taisi ostaa kahvin ja mä jotkut ranskalaiset, että saatiin se wifi käyttöön. Se oli niin absurdin kauhea tilanne, että mä menen pelkästä muistelusta edelleen kananlihalle, Kaukinen nauraa.

Lopulta kaikki saatiin toimimaan ja espanjalaiset innostuivat.

– Me tehtiin diili, lyötiin kättä päälle jossain hiton Mäkkärissä.

Ja jälleen kokemuspohjainen vinkki muille yrittäjille mallia à la Kaukinen.

– Kun pyrit mobiilisovelluksen kanssa uudelle markkinalle, käy herranen aika tsekkaamassa paikan päällä, että se toimii kunnolla. Jos me olisi pyritty Espanjan markkinoille sillä versiolla, mikä huonon netin vuoksi tökki Almeriassa, ei sitä kukaan olisi ottanut käyttöön.

Läpimurto Espanjassa

Messuista vinkannut konsulttifirma järjesti nopeasti treffit myös maailman suurimman jalkapalloseuran FC Barcelonan sekä toisen espanjalaisjätin Atlético Madridin kanssa.

– Nekin diggasivat, mutta niillä oli selkeä linja: FC Barcelona ei lähde mihinkään ekana. Ne kehottivat testaamaan ensin muualla, ja sanoivat, että voisivat tulla mukaan myöhemmin.

– Sekin oli tarkemmin ajatellen tosi hyvä opetus. Moni pieni firma pyrkii saamaan heti referenssin joltain valtavan isolta ja kauniilta. Mutta entä jos homma ei toimikaan heti? Jos se suurin ja kaunein sanoo ei kiitos, sitten voi unohtaa kaikki pienetkin.

Liigasta kakkostasolle pudonneen Almerian kanssa Sportacam sai harjoitella rauhassa, tehdä virheitä ja jatkuvasti kehittää sovellusta.
Ja 6. syyskuuta 2015 odotti palkinto. Almerian kotijoukkueen fanit lähettivät stadionin jätti-screenille tsemppaavia videoterveisiä joukkueelleen – Sportacamin sovelluksen kautta.

– Mä olin silloin himassa – itkemässä. Se oli herkkä hetki. Me ollaan Suomessa, ja Etelä-Espanjassa meidän neljä kuukautta markkinoilla ollut pikkulapsi auttaa jengiä fanittamaan omiaan stadionilla.

– Sellaisia kiksejä en olisi ikinä saanut rahabonuksesta tai muusta. Se oli niin fucking awesome.

Sen jälkeen vauhti Espanjassa on ollut melkoinen. Sportacamin on ottanut käyttöönsä toistakymmentä isoa espanjalaisseuraa sekä maailman suurimpiin urheilumedioihin kuuluva Marca. Tiimiin on kiinnitetty työntekijäksi jättiseura Real Madridin entinen somepäällikkö Pedro Duarte.

Yhteiskunnan antisankarit

Mutta. Sportacam oli jälleen kerran alkuvuodesta 2016 tutussa jamassa: rahat loppu, rahoituskierros kesken. Tammikuussa yhtiö ei kyennyt maksamaan palkkoja, mutta tiimin jokainen jäsen uskoi tuotteeseen ja päätti jäädä.

– Tykkään tehdä kerran pari vuodessa henkilökohtaisella Facebook-tilillä brutaalin rehellisen katsauksen menneeseen eli kertoa siitä ei-romantisoidusta yrittäjyyskuvasta. Vastineeksi sille heroes of society -läpälle, joka startupeihin usein liitetään, Kaukinen kertoo.

Rahoituskierros tuotti lopulta tulosta, ja päivää ennen tätä haastattelua, vapun korvilla räntäsateisena päivänä, rästipalkat oli maksettu. Yhteensä Sportacam on nyt hankkinut rahoituskierroksilla yli miljoona euroa.

Kaikki näyttää siis jälleen ihan hyvältä, ainakin seuraavaan rahoituskierrokseen asti. Mutta missä Kaukinen näkee Sportacamin vuoden tai kahden päästä?

– Toivon, että kasvu jatkuu. Me halutaan tämän vuoden loppuun mennessä miljoonan käyttäjän raja rikki ja seuraava rahoitusrundi klousattua. Ja toivon, että ollaan siirrytty Espanjan ulkopuoliseen markkinaan.

Etenkin Etelä-Amerikan valtava espanjankielinen kohderyhmä kiinnostaa Sportacamia. Pohjoinen Amerikka ei niinkään, koska kilpailu siellä on tuskaisen paljon kovempaa, kilpailijoiden rahoituspohja moninkertainen ja juristit verenhimoisia.

– Ehkä eniten toivon kuitenkin sitä, että mulla on edelleen hauskaa. Työtä on paljon, ja välillä on tylsempiä päiviä, välillä itkettää ja vituttaa ja vatsa on kipeänä. Mutta aina täytyy pitää mielessä, miksi tähän alun perin on lähtenyt. Yrittämisen alkuhuuma, se mikä monelle varmasti tulee, on jo normalisoitunut, mutta silloin kun tulee high-hetkiä, ne on sitten super high.

Alkuvuoden 2016 tuskaisen tyhjätaskuisina kuukausina Kaukinen myöntää ensi kertaa pohtineensa Laakkoselle ääneen, olisiko sittenkin järkevämpää tehdä jotain ihan muuta.

– Kävin silloin tosi syvällä ja jouduin kyseenalaistamaan kaiken tässä firmassa. Mutta sitten kun ne hyvät hetket taas tulivat ja tulevat, sitä miettii, että mitä helvettiä mä muka muuta tekisin kuin juuri tätä.

– Mä olen iloinen kaikista paskimmistakin kokemuksista, koska ne fucking makes you who you are.

Pekka Mäntylä