Etsi

Suomen Yrittäjät kiittelevät VM:n budjettiesitystä

Suomen Yrittäjät kiittävät VM:n budjettiesitystä kolmesta asiasta: yrittäjävähennyksestä, maksuperusteisesta arvonlisäverosta sekä kotitalousvähennyksen ajatellusta laajennuksesta.

Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäisen mukaan nämä ovat tärkeitä muutoksia pienille yrityksille, erityisesti yksinyrittäjille ja ne on tärkeää viedä määrätietoisesti läpi.

Kun arvonlisäveron voi maksaa vasta sitten, kun on saanut rahat kassaan, pienyritysten kassavalmius helpottuu. Yrittäjävähennys puolestaan lisää eri yritysmuotojen tasavertaisuutta ja auttaa erityisesti yksinyrittäjiä.

Pentikäisen mukaan myös kilpailukykysopimukseen liittyvät veronalennukset ovat paikallaan, vaikka itse sopimus ei käännä Suomen taloutta.

Lisää työllisyystoimia tarvitaan

Suomen Yrittäjien mukaan työllisyys ei ole paranemassa hallituksen tavoitteiden mukaisesti.

- Tarvitsemme ehdottomasti lisää toimia työttömyyden nujertamiseksi, jotta suomalainen hyvinvointimalli voidaan pelastaa. Emme voi ottaa vuosikausia miljarditolkulla lisää velkaa ja elää lastemme kustannuksella, sanoo Pentikäinen.

Pentikäisen mukaan suomalaisia täytyy saada töihin, jotta julkinen talous saadaan tasapainoon ja se edellyttää rohkeita työmarkkinauudistuksia.

- Suomalaisia täytyy saada töihin, jotta julkinen talous saadaan tasapainoon. Se edellyttää rohkeita työmarkkinauudistuksia.

Suomen Yrittäjät on esittänyt työllisyyttä vahvistavina toimina muun muassa paikallisen sopimisen laajamittaista lisäämistä sekä työsopimus- ja työaikalain uudistamista. Suomen Yrittäjien mielestä pienten yritysten työllistämistä voidaan lisätä helpottamalla henkilöperusteista irtisanomista. Myös sunnuntain tuplakorvauksen poistamisella olisi suuri työllisyysvaikutus. Lisäksi investointi- ja toimintavarauksella voitaisiin vauhdittaa kasvua.

- Keinoja on olemassa. Ne pitää laittaa toimeksi. Hallitus ei voi jäädä kilpailukykysopimuksen vangiksi, sanoo Pentikäinen.

Esa Nieminen

esa.nieminen@yrittajat.fi