Etsi

Yrittäjyys

Uusien yritysten määrä kasvoi

Lopetettujen yritysten määrä puolestaan kääntyi laskuun, kertoo Tilastokeskus.

Tilastokeskuksen mukaan kuluvan vuoden toisella neljänneksellä perustettujen yritysten määrä nousi viime vuoden vastaavasta ajankohdasta puoli prosenttia. Yhteensä yrityksiä perustettiin tämän vuoden toisella neljänneksellä 7 015.

Eniten yrityksiä perustettiin ammatillisen, tieteellisen ja teknisen toiminnan toimialoille. Kaikista perustetuista yrityksistä tällä toimialalla aloitti 16,3 prosenttia, eli yhteensä 1 146 yritystä. Kaupan toimialalla aloitti puolestaan 1 057 yritystä ja rakentamisen toimialalla 1 041 yritystä.

Eniten yrityksiä perustettiin Uudellemaalle, toiseksi eniten Varsinais-Suomeen ja kolmanneksi eniten Pirkanmaalle. Uudellamaalla aloitti 2 609 yritystä, Varsinais-Suomessa 628 ja Pirkanmaalla 594 yritystä.

Aloittaneista yrityksistä 48,3 prosenttia oli oikeudelliselta muodoltaan luonnollisia henkilöitä ja 42,9 prosenttia osakeyhtiöitä. Luonnollinen henkilö harjoittaa Tilastokeskuksen määrittelemänä yritystoimintaa omalla tai rekisteröidyllä toiminimellä harjoittavaa henkilöä.

Lopettaneiden yritysten määrä väheni

Lopettaneiden yritysten määrä laski viime vuodesta 4,5 prosenttia. Kuluvan vuoden toisella neljänneksellä yhteensä 5 438 yritystä lopetti toimintansa.

Eniten yrityksiä, yhteensä 1028, lopetti kaupan alalla. Rakentamisen toimialalla lopetti 832 yritystä, ja ammatillisen, tieteellisen ja teknisen toiminnan toimialalla 745.

Uudellamaalla, Pirkanmaalla ja Varsinais-Suomessa yritysten perustamisten lisäksi myös toimintansa päättäneiden yritysten lukemat olivat suurimmat. Uudellamaalla toimintansa lopetti 2 058 yritystä, Pirkanmaalla 487 ja Varsinais-Suomessa 419 yritystä.

Lopettaneista yrityksistä luonnollisia henkilöitä oli 49,7 prosenttia ja osakeyhtiöitä 37,8 prosenttia.

Silja Eisto