Etsi

Emergency banner

Koronainfo yrittäjälle: yrittajat.fi/korona

Yrittäjyys

Nokian Siilasmaa: Yrittäjä johtaa aina edestä

Nokian hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaa kaipaa yrittäjämäistä asennetta kaikkiin yrityksiin. Yrittäjämäisen asenteen kulmakivinä ovat omistajuuden tunne, vastuu ja välittäminen.

Risto Siilasmaa peräänkuuluttaa yrittäjämäistä asennetta toimialasta ja kokoluokasta riippumatta.

Hän puhui toimivasta yrityskulttuurista kasvuyritysverkosto Boardman2020:n tilaisuudessa Helsingissä tiistaina.

- Kaikkien pitää välittää jostain. Joko työtovereista, yrityksen tuotteista tai asiakkaista. Jos ei itse välitä, miten voi vaatia muita välittämään. Yrittäjä johtaa aina edestä, Siilasmaa sanoi.

Hän listasi puheenvuorossaan myös muita tärkeitä arvoja, jotka liittyvät vastuuseen ja omistajuuteen. Niitä ovat muun muassa faktapohjainen lähestyminen asioihin, peräänantamattomuus, fokusointi ja perinteiden haastaminen.

- Meillä oli Nokiassa kriisin aikana lempilause, jonka mukaan huono uutinen on hyvä uutinen. Huonoja uutisia pitää voida kertoa eteenpäin. Aikaisemmin siitä oli saanut sormillensa.

Siilasmaa korosti, että hyvä yrittäjä tai johtaja haluaa kuulla huonot uutiset heti. Vain siten pystyy muuttamaan asioita.

- Tärkeää on puhua asioista asioiden oikeilla nimillä. Silloin pelko vähenee.