Etsi

Myynti

Mittarihuijaukset vaikeutuvat – uusi palvelu tuo varmuutta autokauppoihin

Käytetyn auton ostamista suunnitteleva voi nyt varmistaa uuden Autorekisteri.fi-palvelun avulla, että auton matkamittarin näyttämä kilometrilukema todella pitää paikkansa.

Joulun välipäivät ovat vilkasta käytettyjen autojen ostoaikaa. Autot vaihtavat omistajaa, ja lopullista ostopäätöstä tehdessä auton kilometrilukema on usein yksi keskeisistä valintakriteereistä.

Suomessa auton matkamittarilukeman väärentäminen ei ole laitonta, mutta melko harva ostoa harkitseva kuitenkaan epäilee liikkeessä lukeman totuudenmukaisuutta.

Mittarilukemien muuttaminen on kuitenkin lisääntynyt sitä mukaa, kun siihen vaadittujen laitteiden saanti on helpottunut.

Esimerkiksi Saksassa myydään vuosittain arviolta kaksi miljoonaa mittarimanipuloitua autoa. Keskimäärin mittarilukemaa lasketaan 100 000 kilometriä todellista lukemaa alemmaksi.

Uusi palvelu vaikeuttaa huijaamista

Kuluttajat voivat nyt käydä tarkistamassa suomalaisten autojen kilometrilukeman Autorekisteri.fi-palvelusta. Se hyödyntää esimerkiksi Liikenteen turvallisuusviraston Trafin tietoja. Katsastuksen yhteydessä auton mittarilukema tallennetaan sen omaan järjestelmään.

Kuluttaja lähettää autorekisteri.fi-palveluun auton rekisterinumeron, ja palvelu kerää autosta rekisterinumeron perusteella kaikki auton historiatiedot yhteen raporttiin. Se kertoo esimerkiksi auton todellisen omistajan, vakuutus- ja katsastushistorian sekä ajoneuvoverojen maksutilanteen.

– Autonostajan on helppo tarkistaa raportista paitsi virallisen lukeman ja auton näyttämän mittarilukeman keskinäinen täsmäävyys myös muita hintaan ja ostopäätökseen merkittävästi vaikuttavia tekijöitä. Laajasta raportista näkee vaikkapa auton vakuutus- ja rekisteröintihistorian, eli onko se jossain vaiheessa ollut poissa rekisteristä esimerkiksi suuremman kolarikorjauksen aikana. Raporttia on helppo lukea kännykästä missä vain, kuten vaihtoautoja autoliikkeissä vertaillessa, kertoo palvelun kehittänyt Nelumbo Oy:n toimitusjohtaja Jukka Saarikorpi.

Autorekisteri.fin historiatietokysely maksaa 2,95 euroa ja kaikki autosta olemassa olevat tiedot sisältävä kysely 6,00 euroa autoa kohden.