Etsi

Yrittäjyys

Nuorten yrittäjyysinto on kymmenkertaistunut

Lähihistorian yrittäjähenkisin porukka on 80- ja 90-luvuilla syntyneet, kertoo Ylelle Suomen Yrittäjien järjestöpäällikkö.

Suomalaisnuorten yrittäjyysinto on kymmenkertaistunut reilussa kymmenessä vuodessa, kertoo Suomen Yrittäjien järjestöpäällikkö Joonas Mikkilä Ylen haastattelussa.

– Nuoret hakevat työltä toimeentulon lisäksi entistä enemmän pehmeitä arvoja: merkitystä, vapautta ja mahdollisuutta toteuttaa itseään. Tähän yrittäjyys on hyvä vaihtoehto, Mikkilä selittää nuorten yrittäjähenkisyyttä.

Mikkilä nojaa tutkimukseen nimeltä Global Entrepreneurship Monitor, jossa vielä 2000-luvun alussa vain pari prosenttia nuorista arvioi perustavansa lähivuosina yrityksen. Vuonna 2015 luku oli noussut 20 prosenttiin.

Nuoret ymmärtävät työelämän murroksen

– Lähihistorian yrittäjähenkisintä porukkaa on meidän milleniaalisukupolvemme, joka on syntynyt 80- ja 90-luvuilla, Mikkilä sanoo

Muutos on siinä mielessä tervetullutta, että monella toimialalla on enemmän kysyntää yrittäjille kuin palkkatyötä tekeville.

Nuoret ymmärtävät, että työelämä on entistä jaksottuneempaa: rooli voi vaihtua palkansaajasta yrittäjäksi ja takaisin. Myös sivutoiminen yrittäminen on nykypäivää, eli palkkatyön lisäksi saatetaan tehdä oman yrityksen töitä.

– Työtä ei enää ajatella yhtenä suurena urana, jossa tehdään kokonaisuus tietyn roolin varassa, Mikkilä sanoo.

Teknologian kehitys on edistänyt yrittäjyyttä

Mikkilä iloitsee myös keskusteluilmapiirin muutoksesta.

– 90-luvulla yrittäjyys nousi esiin pääsääntöisesti vahvasti negatiivisissa yhteyksissä. Nyt tilanne on tasapainoisempi. Totta kai edelleen nostetaan esille se, että yrittäjyyteen liittyy riski, mutta nyt esillä ovat myös mahdollisuudet: yrittäjyys tarjoaa tavan toteuttaa itseään vapaasti.

Nuoret perustavat Mikkilän mukaan kaikenlaisia yrityksiä. Teknologian kehitys on helpottanut yrittäjäksi ryhtymistä monella toimialalla.

– Suuria alkusatsauksia ei tarvita, kun omalla läppärillä ja osaamisella pääsee pitkälle. Verkko on myös mahdollistanut esimerkiksi some-markkinoinnin ja verkkokaupat.

 

Yrittäjäsanomat