Etsi

Yksinyrittäjä

Kevytyrittäjät maksavat turhia maksuja – Eivät saa työttömyysturvaa

Monilla laskutuspalveluiden asiakkailla, ns. kevytyrittäjillä on mielikuva, että he toimivat työsuhteessa. Näin ei ole. Kevytyrittäjät maksavat monia maksuja turhaan ja väärään paikkaan.

Kevytyrittäjä toimii työmarkkinoilla laskutuspalvelun kautta, ilman omaa yritystä. Kevytyrittäjä toimii kuitenkin kuten yrittäjä myyden työtään useille eri toimeksiantajille. Laskutuspalveluista  käyttäjämääriltään suurimpia ovat Eezy, Ukko.fi ja Odeal.

Kevytyrittäjien asema esimerkiksi työttömyysturvan ja eläkkeiden osalta on epäselvä. Suomen Yrittäjien työmarkkina-asioiden päällikkö Harri Hellstén kertoi MTV3:n uutislähetyksessä viime viikolla, että usein kevytyrittäjä maksaa turhaan arvonlisäveroa tai sellaisia työnantajan ja työntekijän sivukuluja, joita hänen ei tarvitsi maksaa ja joista ei hänelle hyötyä koidu.

”On luotu väärää mielikuvaa”

Lainsäädännössä ei ole käsitettä kevytyrittäjä. Kyse on kevytyrittäjän ja laskutuspalvelun välisestä laillisesta sopimuksesta.

– Nämä ihmiset työskentelevät yrittäjinä, mutta tällä hetkellä heistä maksetaan sosiaalivakuutusmaksut aivan väärään paikkaan. Ehkä heille luodaan liikaa sellainen mielikuva, niin kuin he olisivat palkkatyössä, Harri Hellstén kertoo.

Laskutuspalvelut perivät ns. kevytyrittäjiltä myös työttömyysvakuutusmaksuja, vaikka heille ei muodostu työttömyysturvaa.

Tuore laskutuspalvelun tarjoaja Omapaja kohtelee kevytyrittäjiä yrittäjinä. Tämä tarkoittaa, ettei heiltä peritä turhia maksuja. Omapajassa kevytyrittäjä katsotaan ilman omaa y-tunnusta toimivaksi yrittäjäksi. Jos henkilön vuosityötulot ovat alle 7 645 euroa, ei yrittäjän eläkemaksuja tarvitse maksaa. Jos taas kevytyrittäjyys on päätoimista, on yrittäjällä mahdollisuus liittyä yrittäjien työttömyyskassaan ja kerryttää työssäoloehtoa sinne.

Kevytyrittäjät voivat liittyä yrittäjäkassan jäseneksi ja kerryttää yrittäjän työssäoloehtoa ottamalla itselleen yrittäjän eläkevakuutuksen (YEL) vähintään 12 564 euron vuosityötulolla.

Tähän asti laskutuspalveluyritykset ovat vakuuttaneet kevytyrittäjät työntekijöinä, vaikka työoikeuden näkökulmasta ilman työ- tai virkasuhdetta työskentelevät ovat yrittäjiä.

Nyt eläkemaksut väärään paikkaan

Kerätyillä eläkemaksuilla rahoitetaan palkansaajien eläkkeitä, kun niillä pitäisi rahoittaa yrittäjien eläkkeitä.

– Työnantajan kuuluu järjestää työntekijälle eläketurva, ei siis minkään laskutuspalveluyrityksen. Tai sitten jos hän ei ole työsuhteessa, niin sitten yrittäjän pitäisi järjestää eläketurva itse, Eläketurvakeskuksen lakiosasto päällikkö Maija-Liisa Takanen kertoo MTV3.fin uutisille.

Vuonna 2015 tehdyn opinnäytetyön mukaan puolet laskutuspalvelu Ukko.fin käyttäjistä toimi kevytyrittäjinä osa-aikaisesti palkkatyön ohessa.

Hellsténin mukaan kevytyrittäjyys on leimallista palvelualoille. Laskutuspalveluiden asiakkaissa on paljon muun muassa konsultteja, kouluttajia, puhujia, bloggaajia, graafikoita, taiteilijoita, toimittajia, kääntäjiä ja kirvesmiehiä.

 

3.1.2017 klo 14.55: Lisätty tieto siitä, milloin kevytyrittäjä voi liittyä työttömyyskassaan. 

Riikka Koskenranta

Kevytyrittäjä, liity Yrittäjien jäseneksi!