3.1.2017 klo 16:03
Uutinen

Suomalaisille naisille 110 000 euron innovaatiopalkinto

Yhtäläistä, 110-vuotista äänioikeutta juhlistetaan naisille suunnatulla teknologia- ja talousalan innovaatiopalkinnolla. Sopivan ehdokkaan voi nimetä verkossa.

Palkinnon tavoitteena on tuoda esille tekniikan ja talouden alalla toimivia naisia ja heidän erityisosaamistaan. Samalla palkinnolla tuetaan uusia innovaatioita ja tutkimusta, jotka tuottavat Suomelle tärkeää yhteiskunnallista pääomaa ja taloudellista hyvinvointia.

110 000 euron palkinto myönnetään naiselle tai naisista koostuvalle ryhmälle, joka on kehittänyt merkittävän innovaation teknologian tai talouden alalla. Voittajan tulee olla Suomen kansalainen.

Palkittu tai palkitut julkistetaan ja palkitaan eduskunnassa 1.6.2017, jolloin vietetään yhtäläisen äänioikeuden vuosipäivää. Palkinto myönnetään vuosina 2017, 2018 ja 2019.

Kriteerit täyttävän naisehdokkaan voi nimetä 2.1.–28.2.2017 verkossa olevassa portaalissa. Ehdokkaan voivat nimetä henkilöt, jotka kuuluvat organisaatioihin, kuten yrityksiin, säätiöihin, korkeakouluihin, tiedeakatemioihin, valtion tutkimuslaitoksiin tai yliopistosairaaloihin. Itseään ei voi ehdottaa.

Nimeäjä täyttää verkossa nimeämiskirjeen, jossa kuvataan innovaatiota ja palkinnon saajaksi ehdotetun osuutta sen kehittämisessä. Nimettävästä henkilöstä lähetetään myös vapaamuotoinen ansioluettelo. Halutessaan nimeämiseen voi myös käyttää suosituskirjeitä.

toimitus@yrittajat.fi