Etsi

Emergency banner

Koronainfo yrittäjälle: yrittajat.fi/korona

Miehittämätöntä liikennettä maaseudulle? – Kasvuohjelma valitsi 15 potentiaalisinta maaseutuyritystä

Aika on kypsä automatisoidulle liikenteelle, uskoo automaattilossia kuusi vuotta kehittänyt Janne Rutanen.

Kasvuohjelma Maaseudun Kasvupolut on valinnut 15 kasvupotentiaalisinta yritystä 45 hakijan joukosta, Kasvu Open kertoo tiedotteessaan.

Yritysten liikeideat liittyvät esimerkiksi cheddarjuuston valmistukseen, gluteenittomien kaurahiutaleiden valmistukseen, omakotitalojen isännöintiin, konepajateollisuuteen, pohjoisen yrtteihin, lähiruokaan ja matkailuun.

Automaattilossin asiakkaiksi saarien asukkaat ja metsätalouden toimijat

Yksi valituista, Saarijärvellä kotipaikkaansa pitävä Jarutec Oy on suunnitellut kevyesti liikennöidyille yhteyksille kuten vakinaisesti asuttuihin saariin ja vapaa-ajan kohteisiin miehittämättömän lautan, automaattilossin.

Asiakkaina ovat pääasiassa tiekunnat eli saarien vakituiset ja vapaa-ajan asukkaat. Potentiaalisia asiakkaita löytyy myös maa- ja metsätalouden toimijoista.

Yrittäjä Janne Rutanen kertoo, että aivan ensimmäinen versio laitteesta tehtiin jo 2006. Viimeiset kuusi vuotta laitetta on kehitetty ja nyt suurimmat esteen kaupallistamiselle on selätetty.

– Nyt alkaa tuntua, että aika on kypsä automatisoidulle liikenteelle eikä ajatus ajamisesta ilman kuljettajaa tunnu enää niin ihmeelliseltä, Rutanen sanoo.

 

Jatkoon päässeet yritykset

Kotipaikka

Yritys

Forssa

Pajakallio Oy

Humppila

LähiPuoti Remes Oy

Isokyrö

Mehukas Saikkonen & Sippola Oy

Joroinen

SuhosFarmi Oy

Joutsa

Jukolan Juusto Oy

Jämsä

Uusi-Yijälän tila

Liminka

Jahotec Oy

Pihtipudas

LähiProOy / ruokaasuomesta.fi

Pori

Yyterin Ratsastuskeskus Oy

Ruukki

Yrttiaika osuuskunta

Saarijärvi

Jarutec Oy (Neilos - vaivatta vastarannalle)

Sastamala

Einetär Oy

Sotkamo

Finn Angus osuuskunta

Tampere

Tmi Kukaha

Ylöjärvi

Suojärven Suklaatila Oy

 

Mukaan valittuja yrityksiä sparrataan ensi helmi- ja maaliskuussa. Tällöin eri alojen asiantuntijat eli myllärit haastavat ja auttavat yrityksiä pääsemään omiin kasvutavoitteisiinsa.

Tuomaristo valitsee Kasvupolun semifinaalissa maaliskuussa kaksi parasta yritystä, jotka etenevät syksyllä järjestettävään valtakunnalliseen finaaliin, Kasvu Open Karnevaaliin.

 

Yrittäjäsanomat