9.2.2017 klo 12:11
Uutinen

Suomen Yrittäjät kumppaneineen torjuu kiristykset osinkoverotukseen

Valtiovarainministeriön verotyöryhmän mukaan nykyinen osinkoverotus ei kannusta kasvuun. Elinkeinoelämä on toista mieltä.

Osinkoverotukseen ehdotettuja kiristyksiä ei pidä toteuttaa, ilmoittavat Suomen Yrittäjät sekä kolme muuta elinkeinoelämän järjestöä, Perheyritysten Liitto, Keskuskauppakamari ja Elinkeinoelämän Keskusliitto yhteisessä tiedotteessaan.

Valtiovarainministeriön verotyöryhmä julkaisi ehdotuksensa verotuksen muutoksista tänään. Työn tulokset sisälsivät osinkoveromuutoksen lisäksi yrittäjän näkökulmasta vain vähän uusia avauksia.

– Yritysverotukseen ei ehdoteta muutoksia, työryhmän mielestä se on kunnossa. 20 prosentin yhteisöverokanta on EU:ssa kilpailukykyinen, sanoi työryhmän vetäjä Terhi Järvikare tiedotustilaisuudessa.

Muutos johtaisi velkavetoisuuteen investoinneissa

Ehdotuksessa yrittäjään koskisi osinkoverotuksen kiristyminen.

Työryhmän mukaan nykyinen osinkoverotus ei ole kasvua kannustava. Siksi se ehdottaa, että verohuojennus osingosta laskisi kahdeksasta prosentista neljään prosenttiin osakkeen arvosta. Osingon verotettava siivu kasvaisi nykyisestä 25 prosentista 40 prosenttiin.

Tärkeä kasvun kannustin otettaisiin yrityksiltä pois, kritisoi ehdotusta Suomen Yrittäjien verotuksesta vastaava johtaja Anna Lundén.

– Esitys johtaisi nykyisten kasvukannusteiden nopeaan heikentymiseen listaamattomissa yrityksissä. Tämä olisi kohtalokasta yrittäjyyteen kannustamisen kannalta. Muutos johtaisi myös velkavetoisuuteen eli useammat yritykset joutuisivat sijoittamaan velkarahalla.

– Nyt tarvitaan talouskasvua ja osinkoverotuksen kiristäminen ei tue tätä.

Yrittäjäjärjestön mukaan nykyisellä mallilla lievennetään osakeyhtiöiden kahdenkertaista verotusta. Se myös kannustaa pk-yrityksiä vahvistamaan omavaraisuuttaan, sillä näillä on usein rajallinen pääsy rahoitusmarkkinoille.

Työryhmä jarruttaa Viron veromallia ja investointivarausta

– Petyimme siihen, ettei työryhmältä tullut uusia avauksia kasvuun, Lundén sanoo.

Työryhmä oli käynyt läpi Suomen Yrittäjien ajamia kasvun instrumentteja kuten investointi- ja toimintavarauksen, mutta ei päätynyt puoltamaan niitä.

– Investointivarauksen tultua voimaan alkuvaiheessa verotulot vähenisivät merkittävästi, mikä olisi valtiontaloudellisesti kallista. Laajan veropohjan periaate ei tue sitä, sillä samalla veropohja kaventuisi, Järvikare perusteli.

Työryhmä hylkäisi myös Viron veromallin, sillä sen mielestä sitä ei voi siirtää tasaveron maasta [Viro] Suomeen.

Suomen Yrittäjät tiedottaa kuitenkin, että hallituksen kannattaa päättää kevään puolivälitarkastelussa veromuutoksesta, joka kannustaa kasvuun ja lisää luottamusta talouteen. Tällä järjestö viittaa esittämäänsä investointi- ja toimintavaraukseen. Ruotsissa verotuksen lykkäys on yrityksille mahdollista, järjestö muistuttaa.

Listaamattoman yhtiön jakama osinko

Nykyjärjestelmä

Työryhmän ehdotus

Huojennettu osa

-Huojennetun osingon yläraja

-Osingosta verotettavaa

-Euromääräinen yläraja

8 prosenttia osakkeen arvosta

25 prosenttia

150 000 euroa

4 prosenttia osakkeen arvosta

40 prosenttia

– (ei rajaa)

Euromääräisen rajan ylimenevä osinko

85 prosenttia verotettavaa pääomatuloa

– (ei rajaa)

Tuottoprosentin ylimenevä osinko

75 prosenttia verotettavaa ansiotuloa

75 prosenttia verotettavaa ansiotuloa

Listatun yhtiön jakama osinko

85 prosenttia verotettavaa pääomatuloa

85 prosenttia verotettavaa pääomatuloa

*Otsikkoa täsmennetty klo 12:29

Juhani Ojalehto

juhani.ojalehto@yrittajat.fi