9.2.2017 klo 14:52
Uutinen

Lukuisiin yrityksiin epäillään kohdistetun aiheettomia perintätoimia

Poliisi on saanut yrittäjiltä rikosilmoituksia tamperelaisesta perintätoimistosta.

Useat yritykset ympäri Suomen ovat saaneet maksuvaatimuskirjeitä ja perintäpuheluita saatavista, jotka vaikuttavat aiheettomilta.

– Olemme saaneet yrittäjiltä joitakin yhteydenottoja Tampereen Laki ja Perintä Oy:n toiminnasta, toteaa aluehallintoviraston ylitarkastaja Timo Korhonen.

Sisä-Suomen poliisi kertoo, että Tampereen Laki ja Perintä Oy:stä on tehy lukuisia rikosilmoituksia. Asian tutkinta on kesken.

Yrittäjäsanomat kirjoitti aiheettomiksi epäillyistä perintäkirjeistä noin vuosi sitten, jolloin epäilyn kohteena oli sama yritys.

Avi: Yrityksellä ei ole sopimusta luottotietoyhtiöiden kanssa

Perintäpuheluissa yrittäjiä on uhattu tratalla, ulosotolla ja luottotietojen menettämisellä, aluehallintovirasto kertoo tiedotteessaan. Sen mukaan yrittäjiä on peloteltu muun muassa maksuhäiriömerkinnällä.

Aluehallintovirasto suosittelee reklamoimaan aiheettomana pidetystä laskusta siinä mainittuun osoitteeseen, kiistämään maksuvelvollisuuden ja vaatimaan perintätoimien lopettamista.

Yrittäjät voivat pyytää poliisia tutkimaan, onko perintäkirjeen lähettäjä syyllistynyt rikokseen, Avi ohjeistaa.

Etelä-Suomen aluehallintovirasto myöntää luvat perintätoiminnan harjoittamiseen ja valvoo luvan saaneita perintätoimistoja.

Aluehallintoviraston tekemän selvityksen mukaan Tampereen Laki ja Perintä Oy -nimisellä yhtiöllä ei ole sopimusta Suomessa toimivien luottotietoyhtiöiden kanssa. Näin ollen kyseinen yhtiö ei voi toimittaa luottotietohäiriömerkintää rekisteröitäväksi.

Yrittäjä kiistää Avin tiedot

Aamulehden haastattelema Tampereen Laki ja Perintä Oy:n toimitusjohtaja Veikka Joki-Erkkilä pitää aluehallintoviraston väitteitä perusteettomina.

Joki-Erkkilän mukaan Tampereen Laki ja Perintä Oy hoitaa yli 15 000 yrityksen perintäasioita.

Joki-Erkkilän mukaan ei pidä paikkaansa avin väite, ettei yrityksellä olisi sopimusta minkään suomalaisen luottotietoyhtiön kanssa.

– Meillä on sopimus Suomen Asiakastieto Oy -nimisen luottotietoyhtiön kanssa, joten se voi toimittaa luottotietohäiriömerkinnän rekisteröitäväksi.

Suomen Asiakastieto ei vahvista väitettä Aamulehdelle.

Suomen Yrittäjien lakimiespalvelu neuvoo

  • Älä maksa laskua, jos se ei perustu sopimukseen tai et tiedä, onko lasku aiheellinen. Oikeat laskut tulee maksaa.
  • Maksuhäiriömerkinnällä tai tratalla uhkaaminen on usein lainvastaista etenkin, jos lasku on perusteeton. Pelkkä perusteettoman laskun maksamatta jättäminen ei aiheuta maksuhäiriömerkintää, vaan siihen tulee lähtökohtaisesti saada ulosottoperuste (tuomioistuimen päätös).
  • Jos lasku on perusteeton, tee kirjallinen reklamaatio. Aiheetonta laskua ei saa lain mukaan periä kirjeperinnällä. Kiellä perintätoimien jatkaminen.
  • Jos aggressiivinen perintä jatkuu, ota yhteys Suomen Yrittäjiin. Halutessasi tällaisessa tilanteessa voit olla yhteydessä myös poliisiin.

*Uutista täydennetty klo 17:05 – lisätty linkki vuoden takaiseen uutiseen sekä SY:n neuvot

toimitus@yrittajat.fi