15.2.2017 klo 06:26
Uutinen

Ääniharava on terassikiila! – Pienyritysten 100 hyvää Suomesta -kampanja keräsi äänet muutamassa tunnissa

Yhteensä 202 yrityksen kisalle annettiin aikaa pari viikkoa, mutta tarvittavat äänet tulivat kasaan jo ensimmäisen päivän aamuna.

100 hyvää Suomesta -kampanjan äänestys yrityksistä on päättynyt. Äänestyksen tuloksen voi katsoa kampanjan nettisivuilta.

Eniten ääniä (2150) keräsi Terassikiila, taskuun mahtuva puukiila, jonka ideana on vakauttaa keikkuva pöytä.

– Terassikiila liittyy erityisesti hauskanpitoon ja juhlimiseen, joten se tukee erinomaisesti Suomen 100-vuotisjuhlaa, valmistaja kertoo.

Ääniä ropisi satamalla

Sääntöjen mukaiset sadan yritysehdokkaan sata ääntä tulivat täyteen nopeammin kuin järjestäjät olivat odottaneet.

Äänestysaika alkoi tänään ja sen oli määrä jatkua helmikuun loppuun, mutta määrä täyttyi jo ensimmäisenä äänestyspäivänä.

Kisaan oli ilmottautunut mukaan kaikkiaan 202 ehdokasta, joista yleisö sai valita suosikkituotteensa tai -palvelunsa.

Suomen-siniset piilolasit

100 hyvää Suomesta -kampanja haki sataa tuotetta tai palvelua juhlistamaan Suomen satavuotista historiaa.

– Ehdotusten määrä ja kirjo kertovat suomalaisten pienyritysten innostuksesta ja innovatiivisuudesta. Mukana on sekä käsityön taidonnäytteitä, kuten koruja, että elämänlaatua parantavia ehdotuksia, kuten Hilda-sovellus ikääntyneille. Lisäksi löytyy yllättäviä ideoita, kuten eläinten harjakone ja Suomen-siniset piilolasit. Yhteistä ehdokkaille on tausta tai tarina, joka perustelee sen valinnan itsenäisyyden juhlavuoden tuotteeksi, Suomi 100:n pääsihteeri Pekka Timonen kertoo.

Ehdotuksia kisaan saatiin kaikkialta Suomesta.

– Erityisesti Pohjois-Suomen yritykset ovat osallistuneet innokkaasti. Myös nuorten yrittäjien osallistuminen oli ilahduttavaa, Timonen kertoo.

100 hyvää Suomesta -kampanja on Suomen Yrittäjien, Elinkeinoelämän keskusliiton, Kauppakamarin ja Suomalaisen Työn liiton järjestämä.

Uutista päivitetty kauttaaltaan klo 12:30 äänestyksen ratkettua.

Yrittäjäsanomat

toimitus@yrittajat.fi