1.3.2017 klo 15:26
Uutinen

Ehdokkuuden menettänyt yrittäjä kokosi valitsijayhdistyksen viime tingassa

Onneksi oli kriisiviestinnän pitempi oppimäärä hallussa, toteaa viimeisillä minuuteilla kuntavaaleihin ehdolle päässyt Sanna Kervinen.

Tuusulan kunnanhallituksen puheenjohtaja Sanna Kervinen järkyttyi eilen tiistaina saavuttuaan kunnantalolle. Kello oli kymmentä vaille neljä iltapäivällä, eli aivan hetkeä ennen kuin huhtikuun kuntavaalien ehdokasasettelun takaraja sulkeutui.

Kervinen oli uskonut olleensa vaaleissa ehdolla, koska näin oli jo hänen puolueensa, kokoomuksen kunnallisjärjestössä sovittu, mutta hän ei löytänyt nimeään ehdokaslistalta.

– Olihan se totta kai järkytys. Tuntui, että eihän näin voi tehdä eikä tapahtua. Tällainen ei ole tapana siinä kokoomuksessa, jossa olen melkein 30 vuotta ollut jäsenenä, Kervinen toteaa.

Puolueen sijasta valitsijamiesyhdistys

Kervinen ei jäänyt asiaa pitempään ihmettelemään eikä harmittelemaan. Hän oli päättänyt olla ehdolla ja tiesi, että jos ei pääse puolueen listalta, toinen tapa on perustaa valitsijamiesyhdistys. Tämän hän myös teki.

– Olen toiminnan ihminen. Sitten kun tarvitsee, niin hihat kääritään ja hoidetaan homma.

– Sain vaaliasiamieheksi Lauri Untamon, joka oli toinen [tietämättään listalta] pudotettu ehdokas. Sitten hankin kymmenen jäsentä valitsijayhdistykseen.

Viestintäyrittäjä osasi viestiä oikealla hetkellä

Kervinen toimii viestintäalan yritysverkostossa nimeltä Rianno Communications Oy. Hänen yrityksensä hoitaa mediasuhdeviestintää. Kervinen sanoo viestintätaidoista olleen apua nopeassa soittokierroksessa.

– Siitä oli etua, että kriisiviestinnän pitempi oppimäärä on hallussa, hän naurahtaa.

Kun Kervisen tilanne selvisi puhelimen päähän saaduille tukihenkilöille, he olivat heti valmiita mukaan valitsijamiehiksi.

– Kaksi minuuttia ennen [määräaikaa] palautin paperit, Kervinen kertaa.

Kampanjointiin Kervinen sanoo lähtevänsä täydellä tarmolla.

– Teemat ovat olleet avointa ja rehellistä politiikkaa ja sitä se on jatkossakin. Tämän tapauksen jälkeen se ehkä vielä enemmän korostuu.

Kunnallisjärjestö: Kokonaisuutena järkevä vaihtoehto

Tuusulan kokoomuksen kunnallisjärjestöstä kerrotaan Keski-Uusimaa-lehdelle, että syy Kervisen ja Untamon pudottamiseen on ”heidän omassa poliittisessa agendassaan”.

Kervinen ja Untamo ovat kokoomuksen valtuustoryhmässä profiloituneet pormestarimallin vastustajiksi, kuten moni muukin ryhmän jäsen. Kervisen mukaan erimielisyydestä rankaiseminen ei kuulu puolueen toimintatapaan. Hän myös muistuttaa, että pormestarimallin vastustajia on kuitenkin kokoomuksen listalla mukana.

Kunnallisjärjestön mukaan kaksikon hylkääminen oli kokonaisuutena järkevä vaihtoehto, koska muuten moni muu ehdokas olisi jättänyt vaalit väliin.

Yrittäjäsanomat

toimitus@yrittajat.fi