11.3.2017 klo 07:20
Uutinen

Maksutavat monipuolistuvat – verkkokaupan maksutavat saapuvat kivijalkaan

Suomessa jo moni pankki tarjoaa omia sovelluksia mobiilimaksamiseen. Maksamisen tavat kehittyvätkin koko ajan, ja esimerkiksi Klarna aikoo tuoda verkkokaupan maksutavat kivijalkakauppoihin.

Käteisen käyttö vähenee, mutta se ei häivy kokonaan pois, arvioi Klarnan InStore-ratkaisuista vastaava johtaja Ted Hagen. Hänen mukaansa maksutavat tulevat kuitenkin monipuolistumaan.

– Asiakkaat odottavat jo, että yrityksen verkkokaupan ja kivijalan tuotteiden hinta on sama. He odottavat tätä yhtäläisyyttä myös maksutavoilta. Pyrimme tuomaan kivijalkoihin samat maksutavat kuin verkossa.

Verkkokauppapalveluja tarjoava ruotsalaisyritys kehittikin palvelun, joka toimii älypuhelimella. Asiakas menee tuotteen kanssa kassalle, jossa tuttuun tapaan skannataan tuotteen tiedot. Hän kertoo haluavansa maksaa Klarnalla.

Myyjä kysyy asiakkaan puhelinnumeron ja lähettää hänelle tekstiviestin. Se sisältää linkin, jonka avaamalla asiakas pääsee valitsemaan tavan, jolla hän haluaa maksaa. Ostokset voi maksaa esimerkiksi laskulla tai osamaksulla.

Kassa saa kuittauksen siitä, että maksu on hyväksytty ja asiakas voi poistua ostostensa kanssa.

Tällaisesta maksuvaihtoehdosta on Hagenin mukaan se hyöty yrittäjälle, että asiakasvirta tasoittuu, kun palkkapäivä ei tuo enää kauppoihin lyhyeen ajanjaksoon ajoittuvaa ostosaaltoa.

Ostopäätöksen voi tehdä vaikka viikko ennen palkan saapumista, ja maksun voi hoitaa myöhemmin. Yrityksen tavoitteena on lisätä maksuvaihtoehtoja, eikä niinkään syrjäyttää esimerkiksi käteisen tai luottokortin käyttöä.

Maksutapa vaatii älypuhelimen ja verkkoyhteyden. Erillistä sovellusta ei tarvitse ladata.

Ruotsissa asiakkaat ovat löytäneet maksutavan

Klarnan tarjoama malli on toiminnassa jo Ruotsissa. Asiakaskuntaan kuuluu niin suuryrityksiä kuin mikroyrityksiä, Hagen kertoo.

– Ne yritykset, jotka olivat verkkokaupan perustamisessa jähmeitä, ovat olleet nyt melko innolla mukana, eivätkä ne halua jäädä toisia hitaammaksi. Aluksi tämä maksamisen tapa on yrityksille kilpailuetu. Vähitellen, kun se yleistyy, yritykselle on ennemminkin haitaksi, jos se ei tarjoa sitä.

Suomeen palvelu rantautuu lähiviikkoina.

Hagenin mukaan Klarnalla on noin viisi merkittävää kilpailijaa alalla, ja uudenlaisia kilpailevia yrityksiä syntyy jatkuvasti.

Mobiilimaksaminen on jo Suomessa arkea

Suomessa esimerkiksi pankeilla on jo käytössä omia mobiilimaksamisen sovelluksia. Osuuspankki käyttää Pivoa, Danske Bankilla on käytössä MobilePay ja Nordealla oma Nordea Pay.

Mobiilimaksaminen kehittyykin koko ajan, ja esimerkiksi Kauppalehti arvioi jo viime kesänä, että mobiilimaksamisen läpimurto lähestyy vauhdilla.

Silja Eisto

silja.eisto@yrittajat.fi