Etsi

Emergency banner

Koronainfo yrittäjälle: yrittajat.fi/korona

Yrittäjyys

Tutkimus: Näin monin tavoin yrityksiä huijataan

96 pk-yritystä kertoo tarinansa huijauksen kohteeksi joutumisesta Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) tänään torstaina julkaisemassa selvityksessä.

Jotkut firmat ovat menettäneet huomattavan summan rahaa huijareiden vuoksi tai ainakin aikaa ja vaivaa huijareiden torjumiseksi ja ”sopimusten” purkamiseksi.

Pahimmillaan yritys on menettänyt luottotiedot huijarien vuoksi.

KKV:n selvityksen mukaan yrittäjillä on parannettavaa erityisesti sopimuksen muodostumiseen sekä saatavien perintään ja maksuhäiriöiden rekisteröimiseen liittyvässä tietämyksessä . Myös pk-yritysten riskitietoisuutta parantamalla edistetään huijausten vastaisia toimenpiteitä, todetaan erikoistutkija Helena Tuorilan kirjoittamassa selvityksessä.

Seuraavassa yritysten kertomia tapauksia erityyppisistä huijauksista:

Hakemistopalvelut

”Kun ostimme toimivan yrityksen, alkoi valtava puhelinsoittorumba kaikenmaailman huijariyrittäjiltä. Eräs tapaus oli sellainen, jossa puhelinmyyjä soitti ja ilmoitti päivittävänsä tietojamme järjestelmäänsä. Annoin sinisilmäisyyttäni uudet tietomme, jonka seurauksena pärähti lasku postiluukusta. Karhulaskuja tuli tasaiseen tahtiin tästä tekemästäni ”tilauksesta”.

Nettisivuhuijaukset

”Myyty internetsivut ”ilmaiseksi”, tullut vuoden lopussa 600 euron maksu. Kiristetty/väitetty, että on äänite, jossa kauppa sovittu ja todistettavissa. Pyydetty äänitettä kuultavaksi ja yrityksestä ei kuulu mitään. Samalla yrityksellä tämä myyntitoimisto ja perintätoimisto.”

Valelaskut

”Huijauslaskuja tulee etenkin kesälomien aikana. Tänä kesänä suurin summa oli Espanjasta ja summa 1250 euroa, ei maksettu.”

Laskuväärennökset

”Kaksi asiakkaille samana päivänä lähetettyä laskua (postitse) väärennetty ja muutettu tilinumero.

Toinen asiakkaista oli ehtinyt maksaa laskun ko.tilille.”

Laskuväärennöksissä on kyse siitä, että alkuperäiset laskut on varastettu postin kirjelaatikosta

Veronpalautushuijaukset

”Verottajalle oli ilmoitettu tilin vaihtumisesta ja seuraavaksi haettiin takaisin alvia.”

Identiteettivarkaudet

”11.5. klo 11 oli pankin konttoriin menty surkeasti tekaistulla hallituksen pöytäkirjalla, jossa oli annettu tilin käyttöoikeus nostamaan 10 000 euroa, 3 x 10 000 euroa ja 1 x 15 000 euroa. Nostot oli tehty Helsingin seudulla kolmen seuraavan tunnin aikana. Firman puhelinliikenne oli ohjattu huijareille.”

Toimitusjohtajahuijaukset

Lakimieheksi esittäytyvä rikollinen lähettää esimerkiksi talouspäällikölle sähköpostin, jossa on kiireellinen ja luottamuksellinen yrityskauppaan tai muuhun kiireelliseen hankintaan liittyvä lasku. Juuri kun talousjohtaja tai vastaava ihmettelee yhteydenottoa, hän saa muka toimitusjohtajalta sähköpostin.Esimerkiksi jos toimitusjohtajan oikea osoite on , saattavat rikolliset lähettää huijausviestejä osoitteesta .

Etumaksupetokset

”Puhelimessa tarjottiin tablettia, jonka ostaminen oli juuri sillä hetkellä ajankohtaista. Nettisivut olivat hyvän näköiset. Kysyin mielipidettä vielä atk-osaajalta, joka oli sitä mieltä, että sellaisen voi tilata. Maksu piti maksaa etukäteen, mutta tuotetta ei koskaan tullut.”

Myyjään kohdistuvat tilauspetokset

”Saatiin iso tilaus Dubaista, 336 000 euroa. Maksu ennakkomaksuna. Tuli shekki, joka osoittautui katteettomaksi. Onneksi ei tehty muuta kuin hieman valmistelevia töitä.”

Huijaussähköpostit

”Kasa erilaisia sähköposteja, joiden liitteiden klikkaaminen aiheuttaa tietoturvariskin (”Order confirmation” yms. nimikkeellä kulkevat sähköpostit)” ”Sähköpostiin istutetut virukset, joilla aletaan laskuttaa luottokorttia.” Verkkopankkitunnuksia kalastelevat viestit ovat osa ns. phishing-ilmiötä, jossa sähköpostiviesteillä tiedustellaan ja kerätään luottokorttitietoja, tilitietoja sekä verkkopankkitunnuksia.

Viisi keinoa huijausten torjumiseen ja ratkaisuun

1. Huijarit julki

Esimerkiksi yrittajat.fi:ssä ja yrittäjien uutiskirjeissä kerrotaan usein ja mahdollisimman nopeasti uusista huijauksista ja huijaavien yritysten nimet.

2. Neuvonta

Vaikka et olisi joutunut huijausyrityksen kohteeksi, kannattaa käydä lukemassa neuvoja harhaanjohtavan markkinoinnin ja muiden huijausten torjumiseksi yrittajat.fi:stä kohdasta Yrittäjän A-B-C. Myös viranomaiset ja mediat jakavat neuvoja.

3. Lainsäädäntö

Pk-yritykset ehdottavat selvityksessä selkeää lainsäädäntöä ja mahdollisuutta ryhmäkanteeseen

4. Koulutus

Erityisesti sopimuksen muodostumiseen sekä saatavien perintään ja maksuhäiriöiden rekisteröitymiseen liittyvässä tietämyksessä yrittäjillä on selvityksen mukaan parannettavaa.

5. Asenne

Asenneongelman ydin on siinä, että taloudellisesti vähämerkityksistä huijauksista ei aleta riitelemään. Huijauksiin liittyvästä häpeästä pitää myös päästä eroon.

 

Suomen Yrittäjien maksuton puhelinneuvonta antaa monipuolista opastusta ja neuvontaa yritystoimintaan, myös lakineuvontaa huijausten kohteeksi joutuneille.

Neuvontapalvelu toimii arkisin klo 8—20 numerossa 09 229 222. Varaudu kertomaan jäsennumerosi.

 

Jari Lammassaari