28.3.2017 klo 15:08
Uutinen

Tekes ja Finpro yhdistetään Business Finlandiksi

Business Finlandin työnimellä kulkevan uuden organisaation on tarkoitus käynnistää toimintansa vuoden 2018 alussa.

Käytännössä Tekesin ja Finpron yhdistyminen tarkoittaa sitä, että innovaatiorahoitukseen, vientiin, investointeihin ja matkailun edistämiseen liittyvät palvelut toimivat jatkossa saman katon alla. Yhteensä uuteen organisaatioon kuuluu noin 600 asiantuntijaa.

Uudistuksen avulla on tarkoitus huomioida yritysten kasvu ja kansainvälistymisen elinkaari entistä paremmin. Asiakkaita palvellaan yhdestä organisaatiosta kahden sijaan.

Yhtenäinen palvelupolku jatkuu tuotteiden, palveluiden ja liiketoimintamallien kehityksestä aina innovaation markkinoille viemiseen asti eikä ketju katkea missään vaiheessa, elinkeinoministeri Mika Lintilä kertoo.

Tekesin ja Finpron yhdistämisellä voidaan hänen mukaansa vähentää päällekkäisyyksiä ja vapauttaa toimijoita kentälle.

Tekesin ja Finpron yksiköiden Export Finlandin, Invest Finlandin ja Visit Finlandin, tehtävät eivät muutu, mutta niiden tapa organisoida ja tuottaa palvelut yhtenäistyy.

Ulkomaankauppa- ja kehitysministerin Kai Mykkäsen mukaan uudistus mahdollistaa vienninedistämisen resurssien painopisteen siirtämisen Suomesta ulkomaanverkkoon, kuten menestyneimmissä kilpailijamaissa on tehty.

SY:n Pentikäinen: ”Riskinä 1–2 vuoden hämminki”

Suomen Yrittäjät pitää vienninedistämisen resurssien siirtoa ulkomaille hyvänä.

– Asiakkaiden kannalta on hyvä, ettei Finpron verkosto siirry UM:n alle. Tiivistä yhteistyötä UM:n kanssa kuitenkin tarvitaan, jotta voimavarat ovat tehokkaassa käytössä, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo. Hän on asiaa valmistelevassa työryhmässä, jonka työ on kesken.

Yrittäjät ei kuitenkaan kannata hallituksen julkistettua linjausta lakkauttaa nykymuotoinen Finpro ja pilkkoa nykyinen Tekes siten, että työ- ja elinkeinoministeriön alle syntyy uusi virasto ja sen alle uusi yhtiö.

– Mallissa lopetetaan nykymuotoinen Finpro ja jaetaan Tekes ilman, että on selkeää tietoa siitä, mitä hyötyä siitä olisi yrityksille. Mikä on hyöty, jos yhden viraston ja yhtiön yhdistelmästä tehdään yhden viraston ja yhtiön yhdistelmä? Muutos on hallinto- eikä asiakaslähtöinen, Pentikäinen arvioi.

Hänen mukaansa vaarana onkin, että organisaatioiden huomio kääntyy asiakkaan palveluista sisäisiin muutoksiin.

– Riskinä on vähintään 1-2 vuoden hämminki, joka laskee tuottavuutta ja heikentää tuloksia, hän arvioi.

Hänen mielestä uudistusta hankaloittaa myös se, että siltä puuttuu henkilöstön ja asiakasyritysten tuki.

– En ole vielä tavannut yritysten edustajaa, joka aidosti tukisi ehdotusta.

– Tekesin ja Finpron johdolla on kova työ rakentaa tästä toimiva malli. Yritysten kasvun kannalta on tärkeää, että tässä onnistutaan. Yrittäjäjärjestö tukee tässä kaikin voimin, Pentikäinen sanoo.

Yrittäjien mielestä olisi kannattanut lisätä nykypohjalta Finpron ja Tekesin yhteistyötä tai rakentaa yksi osakeyhtiö ilman sitä ohjaavaa virastoa. Jos rahoituspäätösten laillisuusvalvonta edellyttää virastoa, sen olisi voinut perustaa ilman yhtiön rahoitus- ja omistajaohjaustehtäviä.

toimitus@yrittajat.fi