6.4.2017 klo 12:40
Uutinen

Suomeen tuli 270 ulkomaalaista yritystä

Kiina nousee vahvasti esille Suomeen investoivien maiden joukossa. Suomeen tuli viime vuonna 270 uutta ulkomaalaisomisteista yritystä.

Merkittävimpiä investoijamaita vuonna 2016 olivat Ruotsi (80 uutta yritystä), Iso-Britannia (49), Norja (27), USA (26), Tanska (17), ja Saksa (13) sekä ensimmäisenä 10 suurimman investoijamaan joukkoon noussut Kiina.

Yhteensä 12 kiinalaisyritystä investoi tai kertoi investointisuunnitelmistaan Suomeen vuonna 2016. Eniten uusia ulkomaalaisomisteisia yrityksiä perustettiin liike-elämän palveluihin, terveydenhuolto- ja hyvinvointisektorille sekä ICT-sektorille.

Suomessa toimivat ulkomaalaisomisteiset valmistavan teollisuuden yritykset tekivät satojen miljoonien eurojen arvosta jatkoinvestointeja Suomeen vuonna 2016. Määrällisesti Suomessa jo olevat ulkomaalaisomisteiset yritykset tekivät lähes 180 laajentumis- ja jatkoinvestointipäätöstä liiketoimintaansa Suomessa.

Suomi paras kohde?

– Suomi on loistava ympäristö teknologiapohjaiselle liiketoiminnalle. Suomi teknologian suurvaltana ei ole ainoastaan viime vuonna lanseeraamamme iskulause, vaan todellisuutta, joka konkretisoituu myös kansainvälisissä investoinneissa. Suomen puolesta puhuu myös Euroopan komission viimevuotinen selvitys, joka arvioi Suomen Euroopan parhaaksi maaksi ulkomaisille investoinneille, sanoo Antti Aumo, Finpron Invest in Finland -yksikön johtaja.

Viime vuoden suurimpia ulkomaisia investointeja tai investointipäätöksiä olivat Supercellin myynti n. 8 miljardilla eurolla. Kaupan aikaan yhtiöstä omisti 73 prosentin enemmistön japanilainen Softbank, joka myi osuutensa kiinalaiselle Tencentille.

Kiinan suurimpiin bioenergia-alan yrityksiin kuuluva Sunshine Kaidi ilmoitti investoivansa miljardi euroa biojalostamon rakentamiseen Kemiin. Kiinalainen China CAMC Engineering ja kemijärveläinen Boreal Bioref allekirjoittivat keskiviikkona biojalostamohanketta koskevan osakassopimuksen, joka toteutuessaan on n. 780 miljoonaa euroa.

Yhdysvaltalainen Acorda osti Biotie Therapiesin noin 320 miljoonaa eurolla.

Ulkomaisten jatkoinvestointien vuosi

Vuonna 2016 on nähty merkittäviä jatkoinvestointipanostuksia erityisesti valmistavassa teollisuudessa. Esimerkiksi Rolls-Royce investoi hallirakennuksiin ja tuotannon kehittämiseen yhteensä 57 miljoonaa euroa. Lisäksi se panostaa Raumalla potkurilaitteiden tuotantoon, ja tulee keskittämään robottilaivojen tuotekehitysyksikkönsä Turkuun.

Meyer Turku jatkaa investointejaan rakennuttamalla telakka-alueelle 8 700 neliön suuruisen teräslevy- ja profiilivaraston sekä teräksen esikäsittelylaitoksen. Investointien arvo kohoaa yhteensä 75 miljoonaan euroon. Yhtiö investoi lisäksi 17 miljoonaa euroa kokonaan omistamaansa Piikkiön hyttitehtaaseen.

ABB puolestaan on investoinut Porvoon-tehtaan automatisointiin, Helsingin Pitäjämäen testilaboratorioon ja Vuosaaren uuteen laivojen etävalvontakeskukseen. Lisäksi myös Mölnlycke Care ilmoitti jatkoinvestoinnista; se laajentaa tehdastaan Mikkelissä investoimalla automatiikkaan ja tuotekehitykseen 60 miljoonaa euroa.

Kiinalaissijoittajia kiinnostavat osaava työvoima ja biotalous

Yhteensä 12 kiinalaisyritystä investoi tai kertoi investointisuunnitelmistaan Suomeen vuonna 2016. Esimerkiksi kiinalainen Huawei teki merkittävän jatkoinvestoinnin avaamalla jo toisen tutkimus- ja tuotekehityskeskuksen Suomeen. Rakennemuutoksen jatkuminen IT-alalla on vapauttanut Suomessa osaavaa työvoimaa, lisäksi pitkäaikaiset panostukset innovaatioekosysteemiin tekevät Suomesta kiinnostavan kehitysympäristön. Suomen vahva teollinen pohja, osaaminen sekä puuraaka-aineen hyvä saatavuus muodostavat hyvän alustan myös biotalousinvestoinneille.

toimitus@yrittajat.fi