26.4.2017 klo 09:15
Uutinen

Yrittäjien sairausajan omavastuu lyhenee yhteen päivään

Yrittäjien sairauspäivärahan omavastuu lyhenee neljästä päivästä yhteen päivään.Työmarkkinareformien puute hallituksen puoliväliriihestä sen sijaan oli pettymys Suomen Yrittäjille.

– Yrittäjät rahoittavat muutoksen sairausvakuutuksen YEL-vakuutetun lisämaksun korotuksella. Kustannus yrittäjälle keskimääräisellä työtulolla eli 23 000 eurolla on arviolta reilut neljä euroa kuukaudessa ja noin 55 euroa vuodessa. Päivärahaa samalla työtulolla saa reilut 54 euroa, arvioi Suomen Yrittäjien työmarkkina-asioiden päällikkö Harri Hellstén.

Summat voivat vielä hieman muuttua, kun omavastuuajan lyhentämisen kokonaiskustannukset täsmentyvät.

Yrittajat.fi:ssä kerrottiin viime perjantaina Suomen Yrittäjien kannanotosta hallituksen puoliväliriiheen. Sairauspäivärahan lyhentäminen neljästä päivästä yhteen eli sairastumispäivään oli yksi kannanoton konkreettisista tavoitteista.

Yrittäjän pitkä omavastuuaika on johtanut siihen, että yrittäjät tekevät usein töitä sairaanakin, sen sijaan että hoitaisivat terveyttään.

Asia nousi selkeästi esiin Suomen Yrittäjien teettämästä sosiaaliturvakyselystä viime syksynä. Kyselyyn vastanneista yrittäjistä noin 72 prosenttia kertoi olleensa sairaana töissä viimeksi kuluneen 12 kuukauden aikana ja heistä joka viides jopa yli 10 päivää.

– Paljon olen tehnyt sairaana töitä, nytkin olen flunssassa töissä, kertoi nuori helsinkiläinen yrittäjä Sanni Kaikkonen Yrittäjäsanomille viime viikolla.

– Ihan yksittäisiä päiviä olen ollut poissa töistä ja silloinkin olen yleensä tehnyt kotona toimistotöitä, kuvailee Sanni Kaikkonen.

Suomen Yrittäjien kyselyn mukaan lähes 70 prosenttia sairauslomaa pitäneistä yrittäjistä ei ole hakenut sairauspäivärahaa. Suurimpana syynä oli sairausloman alle neljän päivän kesto eli omavastuuaika ei täyttynyt ja oikeutta etuuteen ei ehtinyt syntyä.

Työmarkkinareformien puute on pettymys

Sairauspäivärahan omavastuuajan lyhennys ja panostus koulutukseen ja tutkimukseen ovat hyviä päätöksiä hallituksen puoliväliriihestä. Sen sijaan Suomen Yrittäjät pettyi siihen, että hallitus jätti puoliväliriihessä käyttämättä mahdollisuuden työmarkkinareformeihin.

– Suurin ongelmamme on massatyöttömyys, joka ei näytä paranevan työmarkkinoiden valuvikojen vuoksi, vaikka kasvu kiihtyy. Siksi olisi tarvittu hallitusohjelman mukaisia työmarkkinauudistuksia, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.

– Hallituksella oli historiallinen mahdollisuus, mutta rohkeus reformeihin ei riittänyt. Työmarkkinoiden valuviat hidastavat kasvua, kun työlle ei löydy tekijöitä.

Kannustinloukkujen purkamisessa hallitus teki Pentikäisen mukaan oikeansuuntaisia päätöksiä. Yrittäjien sairauspäivärahan omavastuuajan lyhentyminen sairastumispäivään on askel parempaan. Opetus- ja tutkimusrahojen lisäys on tervetullut.

– Niistä ei ole kuitenkaan kääntämään isoa työllisyyskuvaa, Pentikäinen sanoo.

– Nyt pitää toivoa, että jostain tulee ennusteita suurempi kasvu, joka auttaa julkisen talouden tasapainoon. Emme selviä tällä velkataakalla ikääntymisen kuluista ja talouskriisistä, joka joskus väistämättä tulee, hän sanoo.

– Terve talous on pienen kansakunnan paras turva ja korkea työllisyys eheyden tae. Niitä pitäisi tavoitella epävarmuuden aikoina kaikin keinoin eikä antaa periksi.

Jari Lammassaari

jari.lammassaari@yrittajat.fi